Voitteko kirjoittaa tänne hauskoja kertomuksia?
LUKEKAA
nessupossu
5532
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
tämä kun ei ole lasten satupalsta.
Eli vuosia sitten lähdin metsälle teeriä jahtaamaan. Mukaan pyrki eräs tuttavani koira. En sitä kuitenkaan halunnut mukaan ottaa, koska se ei oikein osannut metsästysjuttuja. Joten se jäi pihaan katselemaan kun lähdin.
Sillä reissulla ei saalista tullut.
Palatessa koira odotti pihassa jotenkin kumman näköisenä. Illalla sitten selvisi miksi. Koiran isäntä kysyi että olinko antanut koiralle teeren revittäväksi vai oliko se ottanut sen itse luvatta. Kysyin että minkä teeren?? Enhän saanut yhtään teertä saaliiksi.
Tutkittaessa selvisi, että koira oli jostain käynyt pyydystämässä sen teeren itse. Voi sitä naurun ja vitsailun määrää sen jälkeen, mikä metsästystaitoihini kohdistui. Koira kuulema voisi jatkossa sen homman hoitaa, minä voisin poimia vaikka ennemmin puolukoita, ellei sitten koira alkaisi niitäkin poimia.....
Mutta oli se viisas koira.
vuositarkastusta ja asukkaat sai kaikki siitä tiedon isännöitsijältä.
Eräässä perheessä tätä tarkastusta ei kuitenkaan muistettu ja kaksi miestä meni kämppään sisään, mutta kun mitään vikalistaa ei keittiön pöydällä ollut, miehet päättivät siirtyä seuraavaan asuntoon.
Mutta eteisessäpä murisikin suurikokoinen sakemanni valkoiset kulmahampaat välkkyen. Miehet perääntyivät olohuoneeseen koira jäljessään ja kävivät istumaan sohvalle.
Tämä oli sitä aikaa jolloin kännyköitä ei vielä oltu keksittykään.
Miehet joutuivat istumaan paikoillaan kuusi tuntia, ja toinen kavereista joutui jopa laskemaan alleen kun koira ei päästänyt häntä edes vessaan. Tilanne selvisi tietenkin lopulta, mutta kyllä omistaja sai kuulla kunniansa ja taisi saada siitä päivästä rakennusliikkeeltä ison laskunkin.
Mutta hyvin oli koira opetettu. Päästi oikeaoppisesti tulijan sisään mutta ei enää poistumaan.
ajoi 200km päähän kasvattajan luo trimmauttamaan koiransa,kaksi risupartaa kynittäväksi.Hän oli väsynyt jo lähtiessä ja kaikki koiraihmiset tietää millaista on mennä viikolla koiratuttujen luo kyläilemään.Aikaa,kahvia kuluu ja juttua riittää.Ystävä 2krt väsyneempänä haki tarhasta koirat ja kotia kohti.
Pimeällä syksyisellä ilmalla kotimatka tuntui pitkältä ja kotitalon näkeminen oli taivaallista.Takaluukku auki ja risuparrat mars kotiin.Ensimmäinen kunnon valo ja toteamus,et tuli otettua väärät koirat mukaan;)!Reaktio taitaa kaikilla paljon autoilevilla koirilla,varsinkin kilpailu/nly koirilla olla sama,kun takaluukku on auki sissään ja sutjakkaasti päästään jonnekkin tekemään jotain kivaa.
Ja kuka noista mustista ransunaamoista selvää pimeellä ottaa.;)
kivaa kun laitatte kivoja juttuja lisää vaan!