Mä tapasin yhen jätkän riparilla. Tykätään toisistamme aivan mielettömästi ja haluttais olla yhdessä niin paljon kuin vaan mahdollista... Ongelmana onkin, että niin paljon, kuin on mahdollista on kuitenkin tosi vähän. Jätkä asuu Lahdessa ja mä Turussa. Kyllähän junat kulkee, mutta ei ole rahaa mennä joka viikonloppu. Ei edes joka toinen...
Hirvee ikävä vaan kokoajan.
Mun pointti: Älkää sortuko kaukorakkauksiin!
Hirvee ikävä vaan kokoajan.
Mun pointti: Älkää sortuko kaukorakkauksiin!
Vastaukset 8
Vanhimmat
mun kamu rakastu yhteen norjalaiseen jätkään, joka tottakai asu siellä norjassa;)
tuttu juttu. tapasin pitkästä aikaan henkilön, josta kiinnoistuin ja ajattelin että hänen kanssaan voisin seurustella. ja hänkin vielä oli ihme kyllä musta kiinnostunut. no eikös tämä tyttö asu 50 km päässä. ei se nyt tietty niin pitkä matka oo. mulla on auto ja junat kulkee ym. mutta enpä ole ees viittiny hänellä sanoa että olen kiinnostunut.
aivan, siis voi poika hyvä,
jos kiinnostuit niin etsi se tyttö käsiis äläkä tollasesta mitättömästä matkasta välitä...mistä sitä tietää vaik se olis toooosi ihana tyttö tai jos ei ole ni sit paskat mut yritä jos kiinnostaa...=)
Siis mulla on sen puh.numero ja ollaan txt ja nähdäänkin erään tapahtuman merkeissä vkoloppuna.
Mutta kuten jo aikaisemmin totesin: toivo on vain ensimmäinen askel tiellä pettymysten.
niin onhan se mutta aina ei tarvitse joutua sille tielle...yleensä niin käy että sinne joutuu mutta on se yksi jonka kanssa ei sille tielle joudu...
go for it!!!
Tuo Lahti- Turku väli ei todellakaan oo pitkä väli, tietenki mun pitää ottaa se huomioon että ootte meitä (siis mua ja mun kultaa) nuorempia, mutta kyllä te onnistutte!:) mun rakas asustaa norjassa ja ollaan silti seurusteltu yli vuosi ja vielä vuosi pitäis kestää niin että nähdään keskimäärin kerran kuussa ja sillon saadaan olla yhessä viikon! mutta meillä menee tosi mahtavasti ja suunnitellaan jo yhteistä tulevaisuutta kun vihdoinkin vuoden päästä voidaan asettua asumaan lähekkäin, kenties yhteen...;)
tsemppiä sulle!:)
asustaa norjassa...tavattiin 2½ vuotta sitten..edelleen soitellaan melkein päivittäin.. nähdään vaan kesälomilla ja talvella... se on taas tulos mun luo 3 viikoksi...enkä meinaa pysyä pöksyissäni kun oon niin ilonen...=)..mut se 3 viikkoo menee nopeesti..sit on taas se sama ikävä ja kaipuu..=(..
se on puhunu jo kauan että muuttais opiskelujen jälkeen suomeen...mut saa nähä...toivottavasti..
en todellakaan suosittele kaukorakkauksia...ne todellakin syö ihmistä...
Mun kultani on slovakialainen ja siis myos asuu siella. Ollaan oltu vuosi yhdessa, nahty parin kk valein. 2viikon paasta nahdaan ja saadaan ola 2kk yhdessa, sitten viikko erossa ja sitten taas 3kk yhdessa. Eli odotan innolla.
On aivan totta mita aoit, etta kaukorakkaus todellakin syo ihmista. Osuvasti sanottu. Mutta toisaalta taas silla valimatkalla ei ole mitaan valia, jos muuten toimii ja jos ollaa tosissaan rakastuneita ja halutaan yhteinen tulevaisuus. Olishan mulla mahdollisuus jattaa poikakaverini vaikka talta istumalta. Mutta mita sen jalkeen? Ma istuisin ja itkisin hanen peraansa. Koska se mies on kaikkea sita ma olen aina haaveillu.
Kaukosuhde on raastavaa, mutta ainakin sen avulla pystyy varmistamaan sen, onko molemmat tosissaan. Alussa suhde on hankalaa, mutta kylla siihen tottuu pian. Ja yhteisen tulevaisuuden saa rakennettua, jos sita haluaa...