Koirani on ollut pari päivää todella kipeä, se ei juuri syö, juo vain paljon vettä. Kaksi päivää sitten sillä oli muitakin oireita, sen silmät pyrivät ja nykivät ja sitä tuntui pyörryttävän, ja jalat eivät kantaneet, vaan se lysähtää maahan, jos yrittää kävellä. Vietiin se sitten lääkäriin, mutta hän ei osannut vielä kertoa mikä on syynä. Odotetaan verikokeita, mutta pahalta näyttää. Alkaa vaikuttaa siltä, että paras keino on viedä koirani lopetettavaksi. Se ajatus tuntuu kauhealta, mutta pitää kuitenkin ajatella koiran parasta. Suru on silti suuri, kun tiedän, että se on pian poissa. Miten te kestitte lemmikkinne menetyksen? Voisi auttaa, jos kuulisin muiden kokemuksia ja neuvoja.
Lemmikin menettämisestä
sadness
7433
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
kestin ja kestän.. Ikävä on koko ajan suuri, itken iltaisin ja joskus päivälläkin, on niin tyhjää ja ikävää, kun elämäni valo on poissa.. mun Milli jouduttiin lopettamaan 13.9. äkillisesti, kun sen yli ajoi naapuri traktorillaan. Millun selkäranka ja lantio meni murskaksi ja se nukutettiin ikiuneen klo 16:50. Oloni on ollut aivan hirvittävä siitä lähtien, pakko tehdä jotain, kun tekemättmänä ajattelee kaikkia ihania muistoja ja alkaa itkettää aivan hirvittävästi.. Tuntuu, ettei millään ole tarkoitusta ja tahtois vaan Millun takaisin..
Millu oli mulle enemmän kuin koira, se oli mun poaras ystäväni, perheenjäsen. Rakastin sitä todella. Minulle Millu on aina maailman paras koira. Ikävä on hirvittävä. Millu eli vain kolme vuotiaaksi..
Mutta surusta toivon mukaan pääsee joskus yli, nyt se tuntuu mahdottomalta, mutta aika parantaa haavat, Millu olisi halunnut, että jatkan elämääni ja pidän parempaa huolta sen äidistä ja tulevista pennuista. Millu olisi ollut maailman onnellisin, jos olisi saanut nähdä ne pennut.. Se olisi ollut paras äiti-koira.. Hoisi äitinsä toiset pennut loppuun, kun äiti kyllästyi.. Millistä on vain hyvinä muistoja..
Vein tänään kynttilän Millin haudalle. En voi vielä käydä siellä itkemättä, nytkin itkettää, mutta Milluun ei enää ikinä satu. Kukaan ei enää ikinä voi tehdä Millulle pahaa. Mutta minä haluan Millin takaisin.. Antaisin ihan mitä vain saadakseni Millun takaisin.
sellaista.
"Juuri kuoleman tähden, elämä toisinaan, ohikiitävän hetken ajan, on niin häikäisevän suurta, ja kaunista."
Jos ei ole kypsä luopumaan, niin onkohan sitten kypsä omistamaankaan?
"Lainaa vain, lainaa vain..."
Eiköhän meidän tulisi oppia kiittämään kaikesta siitä, mitä meille on tässä ajssa annettu, eikä aina vain olla vaatimassa, että "saavutettuja etuja ei saisi leikata"
Vaan kun elämä on
sellaista kuin on
monesti kuolemista
muunkinlaista luopumista
Vaan elämä on!
Huomennakin
meistä riippumatta
Terveisin viime syksynä
elämänsä koiran jättämä
Muoriska
Vaan silti tiedän että elämä on
hyvä ja kaunis!
tuo koiran ja ihmisen välinen suhde. Minäkin olen aina sen kauhean lopetusruljanssin jälkeen vannonut että ei enää ikinä uutta lemmikkiä, ja viimeksikin sen edellisen koirani kuolemasta oli kulunut tuskin kahta kuukautta kun jo olin hankkimassa toista.
Näitä edesmenneitähän minä en koskaan unohda, mutta jotenkin sen uuden ottaminen sitä tuskaa kuitenkin tavallaan hiukan lieventää ja koska minullakin on aina elämässäni ollut koira, on se jotenkin niin luonnollista kun se kaveri siinä kotona on.
nukkui pois lähes 3 kuukautta sitten. helle vei vanhuksen voimat. nyt koiramme tuhka on kirjahyllyssä valokuvien vieressä. teri menehtyi 14v ja 3 kuukauden iässä elettyään mielestäni hyvän koiran elämän. kun 14 vuotta jaloissa pyörinyt kaveri lähtee pois, ei se ihan heti unohdu mutta toisaalta lohduttaa tieto että Terin ei tarvinnut kärsiä jatkuvia kipuja eikä menettää asemaansa laumansa jäsenenä.
kun ei ole tarvinnut lopettaa sitä. :) Sehän nukkui pois luonnollisesti. Mikäs sen mukavampi tapa antaa koiran lähteä
lähti molemmat pojat yhtäaikaa olivat saaneet portin auki ja jäivät auton alle suru on vieläkin olemassa pojat ovat tuhkattuna ja haudattuna omaan pihaan kasvattaja tarjosi katsottavaksi vanhempaa koiruutta ja niinhän se sitten jäi ja on ollut paljon apua siinä että on tullut muutakin ajattelemista eikä aina vaan itketä ja mietititä mitä olisi tehnyt toisin ja olisiko voinut jotenkin estää tapahtuman. Edelliset vanhuksemme kun lopetettiin niin oli jotenkin helpompaa kun tiesi että pääsevät pois eikä tarvitse enään kärsiä vaikka itku ja ikävä onkin mutta sekin oli helpompaa kuin menettää onnettomuudessa koiransa, koska silloin tietää että olet elänyt ystäväsi kannssa täyden elämän ja antanut sille itsesi ja se sinulle. en tiedä oliko tästä jotain apua mutta jaksamista ja voimia, ajattele että koiruli lähtee sinne sateenkaarisillalle jossa on paljon kavereita ja hyvä olla ja se että aina on muistoja jotka säilyy.
meidän haukulla oli noita samoja oireita.. verikokeista huomattiin sydämmenvajaatoimintaa, ja ukko sai lääkkeet. toimi hyvin 2 ½vko sitten ukon kunto romahti.. jouduttiin tekee se vaikein päätös. ikävä on kova eikä sitä mikään voi haihduttaa. muistelen kultaani ja mietin aina missä se nukkuis nyt tällä hetkellä ja monestiko oltais käyty lenkillä ja leikitty ja halittu ja pusuteltu ym.. ikävä on valtava ja itku tulee aina kun miettii asiaa. ja siitä on kulunut jo n. 2½kk. vieläkään en voi puhua siitä kenellekkään ilman että käy itkettää. että tämmöistä! :( ei tähän mikään auta, eikä tää tuu ikinä helpottaa. miulta vietiin pois miun elämäni tärkein olento.. kaikki meni niin äkkiä huonosti.. miun ois pitänyt tajuta aiemmin että jokin oli vinossa. mutta en tajunnu. mie inhoon itteeni, miun ois pitänyt tajuta toi. luulin että koira on huonona kun oli niin pirun kuuma.. ja koiralla oli kunnon turkki.