gallup-kysely

Ihan vaan uteliaisuuttani haluaisin tietää kuinka paljon saatte elatusmaksuja kuukaudessa,ja onko se teistä tarpeeksi.
näitä juttuja kun lukee niin tuntuu vaan siltä että ne ketkä jo saavat paljon haluavat sitä lisää..
rehellisiä vastauksia kiitos.
342870
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Ekasta saan 132 e ja toisesta minimin eli 118,5 e. En tiedä onko nuo tarpeeksi, mutta riittää minulle.
Vanhemman lapsen isä ei ole missään tekemissä (eli muita kuluja lapsen takia ei ole) ja nuoremman isä silloin tällöin (eli joskus joutuu maksamaan matkat ruuat).

Äänestä

150€/kk

Esikoisen ja keskimäisen kohdalla se ei ole riittävä. (esikoinen syö kuin aikamies, keskimäisen sairaskulut taas verottavat enemän)
varsinkin kun lapsilisä pian esikoiselta loppuu.
Kuopukselle se toistaiseksi on riittänyt.
Lasten kasvaessa kulutus lisääntyy.

Omat tuloni ovat vain kolmasosa isän tuloihin verrattuna.

Äänestä

molemmista sain sen minimin 118,50 ja kyllä riitti..vanhempi käy silloin tällöin isällään,joka joskus (jouluna ja synttäreillä,sen lisäks noin 2krt vuodessa) ostaa pojalle jotain,tyttö ei isäänsä ole nähnyt.(kyseessä siis eri isät)
pärjättiin kyllä ja törsäykseenkin jäi joskus jotain,vaik kävinkin vaan osa-aika työssä.
nytkin kun olen äippälomalla,kulutan aina omat rahat ensin,sitten vasta pyydän miekkoselta lisää ku omat loppuu,eli aika pitkälle pärjätään 5 hlö perheenä 1200e/kk..

Äänestä

Sen minimin saamme. Elämme ihan hyvin, mutta ei mihinkään erikoisuuksiin varaa ole. Mutta eipä kai tarvitse ollakkaan : ) Elämä on yhtä juhlaa kuitenkin : )

Äänestä

Kaksi lasta, jotka saavat 235 euroa kuussa yhteensä. Riittävät, kun on pakko riittää. Vanhempi täytti juuri 17, asuu opiskelija-asuntolassa ja lapsilisät loppuivat, opintotukea ei ole vielä saanut.

Äänestä

Saan siis kahdesta nuoresta minimin, joka on mielestäni liian vähän. Jos isä ottaisi rahallisesti joskus johonkin osaa, ymmärtäisin tuon minimin. Mielestäni elari saisi hiukan nousta kun lapsi alkaa opiskelemaan ja lapsilisä loppuu. Isä ei ottanut yhtään osaa vanhimman opiskelun aloitukseen, saa nähdä kuinka käy kun nuorempi aloittaa ensi syksynä (vaikka kyllä tiedänkin jo vastauksen: Ei kuulu minulle pätkääkään!)
No, edestään löytää. Nuorempi ei ole enää paljoakaan tekemisissä isänsä kanssa, johtuen ainaisesta nutinasta, että kuinka kalliiksi lapset ollenkaan tulevat. Ei ole KOSKAAN ostanut lapsille MITÄÄN, ei joulu- eikä synttärilahjoja. Kerran oli tapaamisvkl ja lapset isällään. Toisella lapsista(silloin n.10v.) meni sukka rikki, arvatkaapa ostiko isä lapselleen sukat? Ei ostanut, antoi lapselle toiseen jalkaan oman vanhan parittoman sukkansa..
Lopuksi vielä sanoisin, että lasten isä tienaa vähintään 2x jos ei 3x kuukaudessa enemmän kuin minä. Exällä ei myöskään ole uutta perhettä ja minulla on muitakin lapsia nykyisen mieheni kanssa.

Äänestä
  • toi sinun lasten isä...
    Mutta kyllä edestään löytää, joskus tulee sekin hetki että alkaa miettimään mikä onkaan tärkeää.
    Sillä ei ole merkitystä minkälaiset perheet teillä nykyään on, mutta kyllä isän täytyisi lapsistaan välittää!
    Pärjäämisiä sinulle.

    Äänestä

  • mies, kirjoitti:

    toi sinun lasten isä...
    Mutta kyllä edestään löytää, joskus tulee sekin hetki että alkaa miettimään mikä onkaan tärkeää.
    Sillä ei ole merkitystä minkälaiset perheet teillä nykyään on, mutta kyllä isän täytyisi lapsistaan välittää!
    Pärjäämisiä sinulle.

    Voihan olla niinkin, ettei ko. isä koskaan edes huomaa tehneensä mitään väärin. Eli jos lapset eivät pidä isäänsä yhteyksiä vanhempana, niin ei isä edes kaipaa. Surullista, mutta näitäkin tapauksia on niin paljon.
    Toisaalta eivätpä lapset siinä mitään menetä, jos lopettavat yhteyden pidon.
    Itsellä sellainen kokemus, että vanhin jo täysi-ikäinen taitaa olla isänsä kanssa tekemisissä pari kertaa vuodessa. Eikä kumpikaan enempää haluakaan.
    Äitihän se läheinen tuki ja turva on ollut tähänkin asti, ja samoin jatkuu myöhemminkin.
    Eli äiti sen edestään löytää, kun isä ei lapsistaan välitä!

    Äänestä

  • mies, kirjoitti:

    toi sinun lasten isä...
    Mutta kyllä edestään löytää, joskus tulee sekin hetki että alkaa miettimään mikä onkaan tärkeää.
    Sillä ei ole merkitystä minkälaiset perheet teillä nykyään on, mutta kyllä isän täytyisi lapsistaan välittää!
    Pärjäämisiä sinulle.

    Joo, kyllä on ihme mies minunkin mielestäni! Onneksi nykyinen mieheni on Ihmemies! ;o)
    Silloin, kun naimisissa olin vanhempien lasteni isän kanssa, en olisi voinut tällaista koskaan uskoa. Lapsilla oli isäänsä tosi läheiset välit, mutta ero kun tuli, niin mies katosi välittömästi lasten elämästä.
    Taloudellisesti meillä on asiat ok, mutta periaatteesta haluaisin bioisänkin joskus johonkin osaa ottavan. Mutta kun ei niin ei.

    Äänestä

Neljälle lapselle kaupunki maksaa minimielarin.Sillä pärjää aivan loistavasti, mutta kun vanhimman lapsen lapsilisä loppuu ensi kuussa ja elari sitten vuoden kuluttua...uiui!Poika nimittäin opiskelee,eikä menot tästä kylläkään pienenemään päin hänellä ole..Lapsilisistä lähtee nuorimman lapsen lisät eli ne suurimmat =(.
Luulin että elarin maksamista jatketaan yli 18v,mikäli lapsi opiskelee ja hakee elarin jatkamista,mutta se on kuulemma isän harkinnassa haluaako hän maksaa.Meidän iskältä ei tarvitse edes kysyä, eihän tuo elareitakaan maksa suoraan vaan ulosoton kautta...

Äänestä
  • kuuluu lapselle toisen asteen eli käytännössä lukion tai ammattikoulun (tai vastaavan loppuun saakka)

    mikäli isä ei neuvottelemalla suostu lapsi voi hakea sen oikeudenkautta. Ja tulee saamaan sen.
    (paitsi jos on varaton etävanhempi, sitten vastuu lapsen koulutuksesta jää lähin harteille9

    Äänestä

  • Äitix3 kirjoitti:

    kuuluu lapselle toisen asteen eli käytännössä lukion tai ammattikoulun (tai vastaavan loppuun saakka)

    mikäli isä ei neuvottelemalla suostu lapsi voi hakea sen oikeudenkautta. Ja tulee saamaan sen.
    (paitsi jos on varaton etävanhempi, sitten vastuu lapsen koulutuksesta jää lähin harteille9

    Jos etä on varaton, maksaakohan kunta määrätyn koulutustuen tahi saako isompaa opintotukea? Joka tapauksessa, lapsen on itse asia vietävä oikeuteen tai perintään maksamattomat. Kuinkahan moni käytännössä haluaa omaan vanhempaansa rikkoa välit?

    Lähi ei asiaa voi eikä saa hoitaa, koska hänelle asia ei kuulu millään lailla ja maksetaankin suoraan lapselle, ei äiskälle.

    Äänestä

jos poikani olisi kotona, elatusmaksu olisi 150 e.

vauvana tämä tuntui riittävän ihan loistavasti ja lapsen isän mielestä tämä summa on ihan riittävä vastuu omasta lapsesta.

kun lapsi kasvaa, menot kasvaa. en tiedä miten saisin hankittua esim. auton turvaistuimen, toppapuvun, polkupyörän, luistimet...jne.

lapsen isä jo aikoinaan vinkui että 150 eurollahan saa jo vaikka mitä. mutta jos ei ole mitään tietoa lapsen perushankinnoista (vaipat, vaatteet, ruoka ym.), on turha tulla arvostelemaan mihin oikein "tuhlaan" rahan. kun mies ei ole eläissään ostanut yhtään vaippapakettia, sänkyä lapselle tai edes vaatteita kirpparilta, ei voi tietää mitä ne kaikki maksaa. loppujen lopuksi 150 e haihtuu hyvin äkkiä!

Äänestä
  • mutta ikinä ei pidä unohtaa lapsilisiä, jotka on tarkoitettu lasten menoihin. Olen perheen isä, joka maksoi kaiken usean vuoden ajan ja se, joka teki sänky, vaate, lelu, suksi, pyörä yms. hankinnat. Enkä muuten saanut exältä yhtään penniä tai senttiä lapsilisistä näihin hankintoihin. Ne menivät exän omiin kuluihin esim. veikkaukseen, exän eläkesäästötileille yms.

    Äänestä

Kolmelle olen saanut minimin. Kun lapset olivat pieniä, riitti suht hyvin, mutta isommille ei millään.
Esim. vanhimman jääkiekon kausimaksu oli 200€/kk. Eli elatusmaksu ja lapsilisä siihen, varusteet, ruoka, vaatteet ja kuskaaminen 5-6 kertaa viikossa jäi minulle. 16-17 vuotias jääkiekkoilija kun syö paljon enemmän kuin aikuinen mies!
Kahden muun nuoren harrastukset eivät yhtä kalliita ole, mutta useita kymmeniä euroja kuukaudessa kuitenkin.
No, isän kommenttia lainatakseni, onhan teitä nykyisin kaksi (uusi mies ja minä) maksamassa. Oikeesti en ymmärrä miten isän mielestä uuden miehen kuuluu automaattisesti rahoittaa hänen lapsiensa menot ja toisaalta kuskata. Isäpuoli toki tekeekin näin ja kuskaa harjoituksiin yhtäpaljon kuin minä, mutta eihän se mikään itsestäänselvyys pitäisi olla.
Yksin en pärjäisi taloudellisesti, mutta onneksi uusimies on sitä mieltä, että yhtä perhettä tässä ollaan oltu jo 10 vuotta, ja rahat myös ovat yhteisiä

Äänestä

Saan yhdestä lapsesta 120 euroa kuussa, isä ei osallistu mihinkään harrastusmaksuihin eikä ostele lapselle mitään. Nyt tuntuu että se riittää kun olen itse palkkatöissä -tai siis se on pakko pistää riittämään, mutta opiskelin viime kevääseen saakka kolme vuotta ja maksu oli silloin sama, tuntui hitusen epäreilulta.
Kun olimme lapsen isän kanssa yhdessä, hän ei maksanut yhtään mitään lapsen kuluja, minä ostin ihan kaiken huonekaluista polkupyöriin.
Ensi kuussa on sopimuksen uusinta, aion olla vailla 150 euroa, koska sen verran laitan itse joka kuukausi lapsen elatukseen.

Äänestä

Minimin saan elikkä 136 euroa kahdesta lapsesta.Enempää en kyseiseltä ihmiseltä tule haluamaan oli tilanne mikä tahansa.

Äänestä

Saan yhdestä lapsesta 118e/kk (ja jotain senttejä päälle). Oikein hyvin riittää, ainakin vielä nyt, kun lapsi on alle kouluikäinen. Varmasti menot kasvavat, kun poika lähestyy murrosikää... mutta siinä vaiheessa toivon mukaan omakin taloudellinen tilanne on hieman parempi.

Äänestä

MÄ kun luulin pääseväni halvalla, yksikään teistä ei saa nuppia kohden niin paljon kuin mä maksan. Lisäksi kenenkään ex mies ei hoida lapsia laisinkaan!? Mä kuitenkin olen lapsen kanssa keskimäärin 10 päivää/kk.

Nyt katkerana exään yhteys ja vaatimus elareiden vähennykseen. Hehhehehhee.

Toden totta, elettävä on sen mukaan mitä on rahaakin. joskus leveämmin ja joskus nääntymällä.

Äänestä

Saan neljästä 472,60 se riittää kun on tarkkana..
Lasten isoihin hankintoihin esim.pyörät,mopo,kamera ja tietsikkaan kuvankäsittelyohjelma olisin toivonut ex'n myös osallistuneen mut eipä sitä kiinnostanut kun kysäsin..

Äänestä


  • ollikolli-63 kirjoitti:

    Mut ehdin jo ostaa paint shop pro 9'n..:))

    Riittää se kun on pakko riittää. Tingitään sitten siitä mihin ei ole varaa. Lasten isällä on varaa muttei kiinnostusta mutta siitä mä viis välitän. Tehkööt mitä lystää, me tehdään se mihin kyetään. =)

    Äänestä

  • 390 euroa kuussa kirjoitti:

    Riittää se kun on pakko riittää. Tingitään sitten siitä mihin ei ole varaa. Lasten isällä on varaa muttei kiinnostusta mutta siitä mä viis välitän. Tehkööt mitä lystää, me tehdään se mihin kyetään. =)

    todella

    Äänestä

Nykyinen elatusmaksu kahdesta lapsesta 134,5€/lapsi,yht.269€

Ensi vuoden alusta keskenään sopimamme maksu nousee 176,6€/lapsi,yhteensä 353,23€. Lasten kulutus kasvaa varhaisteini-iästä lähtien huimasti.

Nykyinen 134,5 € on riittänyt ala-asteikäisten tyttöjen kulutukseen,mutta kuluva vuosi on osoittanut, että kasvaville ja harrastaville tytöille summa ei riitä. Korostan,että me olemme sopineet maksut keskenämme,ja perustuvat siihen, että molemmat vanhemmat kustantavat lasten kulut 50/50 periaatteella.

Äänestä

En saa exältä penniäkään enkä ole sitä pyytänytkään. Pärjään omillani lasten kanssa.

Äänestä

Saan 472,60 neljästä lapsesta tai nuoriahan nuo jo pikemminkin (10, 11, 13 ja 15). Lapset isällää joka toinen viikonloppu ja kesällä 2 viikkoa.

Äänestä

Etä vanhemlta tasan 0 euroa, koska vanhin on yli 18v. ja keskinmäinen muutti luokseni/luoksemme. Kyllä olen "uusioperheen" perheen "pää", siis mies. Odottelen vaan, milloin juniori haluaa muuttaa äitinsä luota meille.

Äänestä
  • Pojat "seilaavat" joka toinen vkl, mutta siten että he ovat joka vkl toisensa kanssa tekemisissä.

    Äänestä

... joka taitaa olla tällä hetkellä siinä 118 euroa/kk.

En edes tiedä tarkkaa summaa. Summasta sovittaessa eli eron aikoihin ex oli työtön joten maksettavaksi määrättiin vain tuo minimi. En ole pyytänyt summan tarkistamista vaikka ex on ollut töissä viimeiset kuusi vuotta, koska en halua riitaa. Sitä paitsi minulle sillä, että saan asua ja elää poikani kanssa, on niin suuri merkitys, että raha on sen rinnalla aivan toisarvoista.

Äänestä

kahdesta lapsesesta yhteensä 600 euroa. Lisäksi isä maksaa harrastuskuluista puolet. Lapset isällään noin 14 pv / kk. Lienee turha mainitakaan, että kyseessä varsin hyvätuloinen etäisä.

Äänestä

Lapset eivät saa muuta rahaa isältään. Minun tuloni 900 € ja isän tulot 1800 € netto. Isä on lasten kanssa keskimäärin 1 päivä ja 1 ilta viikossa.
Rahat riittävät kun lapset ovat pieniä, eivätkä harrasta mitään mikä maksaa. En tiedä onko maksu kohtuullinen.

Äänestä
  • Maksaa kuin 375.

    Äänestä

Sosiaalitoimi maksaa: minimi.

Riittää meille, mutta on liikaa vauraalle isälle, koska minä rikastun hänen raadannallaan. Minä, yhteiskunnan elätti, jolta on rikastumisen estämiseksi otettava lapset pois.

Se oli sarkasmia ;)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


lähivanhemmille kirjoitti:

Ihan vaan uteliaisuuttani haluaisin tietää kuinka paljon saatte elatusmaksuja kuukaudessa,ja onko se teistä tarpeeksi.
näitä juttuja kun lukee niin tuntuu vaan siltä että ne ketkä jo saavat paljon haluavat sitä lisää..
rehellisiä vastauksia kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu