Miksi sairastunut unohdetaan?
Olen monesti miettinyt, miksi vanhat hyvätkin ystävät hylkäävät toisensa, jos toinen ystävyksistä vammautuu tai sairastuu. Eiväthän kaikki vammat tai sairaudet ihmisen älykkyyteen, hauskuuteen, muistamiseen ja tunteisiin vaikuta. Juuri sairastuessaanhan ihminen eniten tarvitsee tukea ja seuraa ystäviltään. Vaan miten käykään? Ei näy ystäviä enää missään.
Sairastuneet eivät odota, että heitä pitäisi auttaa ja palvella. He odottavat sitä, mitä ennenkin on ollut ennen sairastumista, tietenkin siinä määrin kuin se on mahdollista. Minä olen ainakin todella pettynyt, kun ei voida olla ihminen ihmiselle.
30.09.2005 02:35 ESS
Olen monesti miettinyt, miksi vanhat hyvätkin ystävät hylkäävät toisensa, jos toinen ystävyksistä vammautuu tai sairastuu. Eiväthän kaikki vammat tai sairaudet ihmisen älykkyyteen, hauskuuteen, muistamiseen ja tunteisiin vaikuta. Juuri sairastuessaanhan ihminen eniten tarvitsee tukea ja seuraa ystäviltään. Vaan miten käykään? Ei näy ystäviä enää missään.
Sairastuneet eivät odota, että heitä pitäisi auttaa ja palvella. He odottavat sitä, mitä ennenkin on ollut ennen sairastumista, tietenkin siinä määrin kuin se on mahdollista. Minä olen ainakin todella pettynyt, kun ei voida olla ihminen ihmiselle.
30.09.2005 02:35 ESS
Vastaukset 5
Vanhimmat
kyllä lissu puhuit asiaa on se niin kumma juttu ,jotta on kokemusta ,
Kukaan ei halua kuulla toisten sairauksista. Siksi vanhat ihmiset jäävät usein aika yksin kun ainoa puheenaihe ovat vaivat, sairaudet ja lääkkeet.
miten minun tätini jaksaa nykyään. Hänen miehensä kuoli tuossa ...? en muista, joku aika sitten?
Nolottaa. Tekisi mieli soittaa, mutta kun omat asiat päin prinkkalaa, niin tuntuu etten osaa rehellisesti kuitenkaan vastata hänen kysymykseen että kuin menee? Hän on varmaan jo ainakin melkein, ellei yli 80v. elossa ilmeisesti kuitenkin vielä. Soitin viimeksi noin kaksi vuotta sitten hänelle. Kyllä nolottaa!
mutta veikkaisin,että kun toinen sairastuu tai vammautuu niin ystävien asenne vain jotenkin muuttuu.kokemusta löytyy kumminkin puolin.
esimerkiksi omat voimani eivät vain riittäneet vanhan ystäväni kanssa,hän ei hakenut tarvitsemaansa apua eikä ole tehnyt sitä edelleenkään.hänellä oli pahoja mielenterveydellisiä ongelmia,jotka todettiin mutta hän ei suostunut hoitoon.hän vain pahensi asioitaan "sairastumalla narkomaniaan".joten se oli viimeinen niitti mulle.
minullekin moni käänsi selkänsä,kun loukkaannuin auto-onnettomuudessa.vammani olivat lieviä ja helpottuivat aikaa myöten,mutta silti näin ketkä olivat todellisia ystäviäni.
kai se on vain se tilanne,kun sairastuu/loukkaantuu,niin ystävistä ne jotka eivät osaa käsitellä asiaa kokevat helpommaksi irrottautua suhteesta.niin julmalta kuin se kuulostaakin.kaikki vain eivät kykene sopeutumaan uuteen tilanteeseen kuin mitään ei olisi tapahtunut.
ja tähän lopuksi on pakko todeta,että kelan tuki sairastapauksien suhteen on ihan syvältä.
ja vakuutusyhtiöistä en jaksa alkaa edes alottamaan!
Niinhän se on. Monet ystävät hylkäävät kun
sairastut tai joudut työttömäksi )jota toiset
kutsuvat ilkeitä kun ovat luuserikastiksi).
On käsittämätöntä (ei täysin, mutta osin, sillä mistä aina voi tuntea edustajaksi pyrkivien
ajatukset ja äänetyskäyttäytymisen), etteivät
päättäjät tee todelliselle yhteiskunnalliselle
ongelmalle paljoakaan. Ihmiset syrjäytyvät,
heille tarjotaan (jos edes pääsevät) työvoima-
poliittista aikuiskoulutusta, joka ei sitten usein
merkitsekään mitään työnantajille eli voisimmeko
käyttää sanaa jokseenkin turhaa koulutusta.
Myös varallisuuserot kasvavat. Varattomat eivät pääse edes velkajärjestelyyn ilman työpaikkaa ja
kun asiallista tai sopivaa työpaikkaakaan ei löydy, niin velat senkuin kasvavat. Jotkut työnantajat käyttävät häikäilemättä hyväkseen
vallitsevaa tilannetta. Työntekijöitä voidaan
kiusata ja vihjailla, että aina on uusia tulokkaita. Onko teistä mahdollisista tämän jutun
lukijoista koskaan kukaan miettinyt miksi on olemassa myös pätkätöitä. Totuus niiden takaa jos paljastettaisiin, niin aivan taatusti eivät hommat
jokaisessa tapauksessa kestäisi päivänvaloa. Sitten maininnan ansaitsee myös köyhien laillistettu käyttö suoranaisiin orjatöihin. Esimerkki: Henkilö saa työpaikan helmikuussa,
mutta irtisanotaan heinäkuussa työnantajan toimesta. Ok, henkilö sai olla töissä 6 kuukautta.
Sitten on taas mentävä KELAan ja sosiaalitoimiston
luukulle. Sosiaalitoimisto laskee, että henkilön saama palkka riittää elämiseen loppuvuodeksi, sillä olihan palkka paljon toimeentulotukea suurempi. Näin on laillistettu se, ettei kalenterivuoden aikana pätkätöitä tekevä hyödy taloudellisesti eli euroissa juurikaan mitään
siitä, että oli osan vuodesta töissä. Eli on
siis mahdollistettu työvoiman käyttö toimeentulotuen hinnalla. Todella motivoivaako
hakea pätkätöitä? Itse olen kokenut em. kaltaisen
tilanteen, vaikka muistini mukaan minulta evättiin
toimeentulotuki vain kolmeksi tai neljäksi kuukaudeksi työsuhteen päättymisen jälkeen.