Kouluruokailusta

Istuessani vessassa satuin lukemaan vanhaa Uusimaa-lehteä, jonka tekstaripalstalle joku älypää oli kirjoittanut, ettei opettajien pitäisi ollenkaan sekaantua lasten kouluruokailuun opastaen painonhallintaan. Aiheuttaa kuulemma turhaa tressiä pienessä lapsessa.
Voi ollakin, mutta se tressihän tulee sitten teini-ikäisenä kaksi kertaa vahvempana kimppuun, kun huomataan itsensä olevan parikymmentä kiloa muita tukevammassa kunnossa. Ja jatkuu koko loppuiän stressaavana lihominen-laihdutus-lihominen-kierteenä.
Kyllä minusta sitä painonhallintaa pitää opettaa pienestä pitäen varsinkin nyt, kun emme enää juurikaan liiku. Se on avain onnelliseen nuoruuteen ja sitä väistämättä seuraavaan vanhuuteen.
Suurimman osan lapsista kun ei enään nykyaikana tarvitse pumpata koulussa itseään täyteen ilmaisella ruoalla, useimmilla sitä ruokaa on myös kotona tarjolla.
1350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

niin, ei painonhallintaa tarvitse opettaa vaan sitä mitä ja milloin syödään. näin se painokin putoaa ihan itsestään. eli kunnon ruokaa pitää ja saa ahtaa
niin paljo ku haluaa tasasin väliajoin. näin jäävät namut ja välipalat automaattisesti pois ku maha on täynnä. USKO TAIKKA ÄLÄ!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ajatellut kirjoitti:

Istuessani vessassa satuin lukemaan vanhaa Uusimaa-lehteä, jonka tekstaripalstalle joku älypää oli kirjoittanut, ettei opettajien pitäisi ollenkaan sekaantua lasten kouluruokailuun opastaen painonhallintaan. Aiheuttaa kuulemma turhaa tressiä pienessä lapsessa.
Voi ollakin, mutta se tressihän tulee sitten teini-ikäisenä kaksi kertaa vahvempana kimppuun, kun huomataan itsensä olevan parikymmentä kiloa muita tukevammassa kunnossa. Ja jatkuu koko loppuiän stressaavana lihominen-laihdutus-lihominen-kierteenä.
Kyllä minusta sitä painonhallintaa pitää opettaa pienestä pitäen varsinkin nyt, kun emme enää juurikaan liiku. Se on avain onnelliseen nuoruuteen ja sitä väistämättä seuraavaan vanhuuteen.
Suurimman osan lapsista kun ei enään nykyaikana tarvitse pumpata koulussa itseään täyteen ilmaisella ruoalla, useimmilla sitä ruokaa on myös kotona tarjolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu