Selitän asian lyhyesti, koska en jaksa alkaa jauhamaan nyt elämäntilanteestani. Vanhempani ovat siis suositelleet psykiatria (ei mitenkään ilkeästi, isäpuoli on kuulemma huomannut, että mulla on vaikeeta. Niinkun onkin), mutta mua nolottaa oikeesti sanoa, että "okei, ilmottakaa mut sinne". :X Ja haluisin oikeesti jutella jollekin. Toivoisin, että mutsi ja faijapuoli pakottas mut sinne, ettei tarttis itse ehdottaa sitä. So, what can I do..?
Terapeutti
Terapian tarpeessa
7897
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
sulla on fiksut vanhemmat, kun huomaavat tilanteesi. Kun asia tulee seuraavan kerran esille, pyydä varaamaan aika. Ei siinä ole mitään noloa.
itsekkin saattaisin tarvita sitä koska isäni juo ja vanhempani tappelevat kauheasti ja on muutenkin rahahuolia ja yms.. juttele niiden kanssa vaikka keittiönpöydän ääressä ja pyydä heitä tilaamaan se aika. Jutteleminen auttaa! Jos ongelmani pahenee niin aijon mennä itsekkin. Vai olisiko minun syytä mennä jo nyt?
Kun tuollaista pohdit, niin Sinun on aika mennä jo nyt. Teet siinä hyvän teon itseäsi kohtaan? Jos opiskelet, niin tarkista, voisitko päästä esim. koulupsykologille. Olisi psykiatria halvempi vaihtoehto. Koskaan ei ole liian aikaista tai liian pientä asiaa hakea apua. Pyydä vaikka kouluterveydenhoitajaa varaaman Sinulle aika, jos et itse rohkene sitä tehdä.
Teen työtä 13-16v. nuorten parissa, joten tuttua on.
Ehkä mä sitten pyydän varamaan ajan, tai odotan, että asia tulee uudestaan puheeksi. Lähinnä sen takia noloa, kun olen psykiatreja vähätellyt ja voivotellut, kun nykyään kukaan ei pärjää ilman kallonkutistajaa :/ Enhän oikeasti ole tuota mieltä, mutta kun molempien siskojeni lisäksi myös VANHEMPANI käyvät juttelemassa (lähinnä toisesta sisarestani; "ongelmalapsi"). Mielenvikaisia koko perhe täynnä :(
Mutta kiitos vastauksista, enköhän sittenkin uskaltaudu puhumaan asiasta..:)Ja kiitos peeloille, kun jättivät vastaamatta "gfndgtio"
Psykiatrilla käynti ei aina merkitse minkäänlaista mielenvikaisuutta, pakkopaitaa ja raivotautisina kuolaavia ihmisiä. Joskus vain on niin vaikeaa, ettei yksin pärjää. Itse olen jutellut psykiatrin kanssa, veli ja äiti juttelevat viläkin silloin tällöin, kun on tosi vaikeaa..
itsekin oon käynyt useamman vuoden nuorisopoliklinikalla juttelemassa 2 kertaa viikossa psykologin kanssa ja ihan omasta tahdostani. olo alkoi olla niin kauhea, että oli pakko hakea apua. ei kannata pitkittää asiaa, vaan apua kannattaa hakea heti kun ongelmia ilmenee. eikä siinä oo mitään hävettävää!
Mietipäs asiaa, että mikä siinä oikeastaan nolottaa? Kun ongelmat tunnustaa, niistä voi päästä eroon! Ei se silloin tarkoita, että oot jotenkin hulluksi tuomittu tai leimattu. Mä luulen, että niistä ongelmista ( mitä ne sitten onkaan ) jutteleminen jollekin täysin ulkopuoliselle vois auttaa! Eipäs tässä voi kuiin voimia toivottaa!