Mitä matkatavaroita kannattaa välttää?

Joulumatkaaja

Ystäväni kertoi, että häntä on monesti kuulusteltu ja tutkittu tarkoin Israelin tullissa. Kaikki tavarat on pengottu jne. Tämä siksi, että hän on matkustanut maahan monesti yksin ja viettänyt siellä pidempiäkin aikoja.

Mitä tavaroita minun kannattaisi välttää eli jättää kotiin, ettei olisi mitään kovin epäilyttävää mukana? Sitäkin olen miettinyt, että pitäisiköhän minun olla muka tuntematta ystävääni tullissa, että tarkastukset sujuisivat paremmin. Entä jos häntä kuulustellaankin kauan ja minä olen sitten odottamassa jossakin? Ehkä siis kannattaa kuitenkin mennä yhdessä tarkastuksiin, vaikka itsekin joudun sitten tarkempaan syyniin ja kenties jopa heidän tarkkailulistoilleen.

4

935

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • arktika

      Eli menomatkalla minua ei Israelissa ole tarkastettu kertaakaan. Sen sijaan lentokenttän turvatarkastus Israelin lennoille tuntuu olevan tarkempi. Viimeksi menin TelAviviin Amsterdamin kautta ja lentokentällä olivat israelilaiset tarkastajat ElAlin lennolle. Jätä manikyyrisetit kotiin.

      Tullessa haastattelut voivat kestää parikin tuntia ja on oikeastaan sama mitä on mukana. Itseltäni takavarikoitiin pehmolelu ja partakone Eilatissa ja transitin aikana vielä TelAvivissa kynsiviila ja pari piippurassia (jotka siis jo olivat läpäisseet yhden hyvin tarkan turvatarkastuksen). Tavarat sain Suomeen viikon kuluttua ja tarrasta huomasin partakoneelle tehdyn sonic testin.

      Tavaroiden tsekkaukseen joutuu kun vastailee virkailijan mielestä epäselvästi turvahaastattelun kysymyksiin. Jos vastaukset ok niin pakaaseja ei edes avata. Säilytä matkakuvaus ja kuitteja esim. hotellista, käyntikohteista jne. niin uskovat tarinoitasi paremmin.

      • kiinni

        Itse olin ihan vaan rennosti ja
        vastailin kysymyksiin ja homma
        sillä selvä.

        Ne taas jotka hermoili että kuinkahan
        tässä kay joutuivat täydelliseen
        tarkastukseen.


      • FlorianGeyer

        Samanlaisia kokemuksia on yllekirjoittaneellakin, Lontoossa tavarat tutkittiin melko huolellisesti, samoin kengatkin lapivalaistiin. Mitaan ei kuitenkaan oltu poistettu, kynsisakset ja partahoylat olivat matkalaukussa. Lisaksi pumpulitupoilla ja kemikaaleilla etsivat ilmeisesti jaamia mahdollisista rajahdysaineista tms. Oman kokemukseni mukaan yksin matkustava nuori mies on altiimpi joutumaan taydelliseen tarkastukseen kuin muut matkustajat - tama siis vain oma huomioni.

        Milanon kautta lentaessani Alitalialla ei mitaan vastaavanlaista tehotarkastusta ollut. El Al on siis erityisen tarkka turvatoimissaan.

        Huomiona viela se, etta jos suunnitelmissasi on kayda muissa lahi-idan maissa pl Jordania ja Egypti, niin Israelin leima passissa estaa matkustamisen kohtalaisen tehokkaasti.


    • Mary

      Tarkkoja ne on aina. Aina huonompi, jos ei mukamas tunne kaveriaan. Ilmailulaitoksen sivuilta löytyy tarkat ohjeet mitä kannattaa välttää, samat ohjeet pätee Israeliinkin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      218
      2498
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      3
      2099
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      317
      1847
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      95
      1605
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      83
      1485
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1230
    7. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1170
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1111
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      48
      1027
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      996
    Aihe