Luin Alf Nilsen-Börskogin kirjan. Otsikkona oli "Elämän jatko 1". Kirja kertoi kveenien kovasta elämästä kahden armeijan puristuksessa viime sodan loppuvaiheessa. Onko kirjan tarinalle ilmestynyt jatkoa? Kiinnostaa.
Vastaukset 5
- Jussi
Luin itse myös kesällä. Tuntui jonkiverran pitkästyttävältä, mutta puolustaa toki paikkaansa ensimmäisen kveeninkielisenä pitkänä romaanina.
Kirjahan oli ihan uusi, joten jatkoa saanee odottaa muutaman vuoden. ...muttei ilmestynyt vielä. Elämän jatko -sarjan toinen osa ilmestyy toivottavasti piakkoin. Muistaakseni Alf on kirjoittanut yhteensä kolme kirjaa valmiiksi, en ole ihan varma.
- mie
Trilogia on kirjoitettu, kustantamisen kanssa ongelmia
- kalso kirves
mie kirjoitti:
Trilogia on kirjoitettu, kustantamisen kanssa ongelmia
Tarina oli kertomisen arvoinen. Kieli oli mielenkiintoista. Olin perheeni mukana Norjassa kesällä 1959. Hammerfestin lauttarannassa tuli aamulla teltallemme läheisestä talosta vanha rouva tyttärensä kanssa. Hän puhui meille vähän samaa kieltä ja kertoi sukunsa olevan kotoisin Hietaniemestä Suomesta. Lieni samaa joukkoa Kuosuvaaralaisten kanssa! Hankin jatko-osat heti kun se vain on mahdollista! Toivottavasti kustantaja löytyy.
- Pyssyjoki
Parissakin uusimmassa Ruijan Kaiku-lehdessä on ollut juttua kirjoittajasta ja kirjasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo2022112Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1591429Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset2271061- 71917
- 58898
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus72831- 47823
- 93777
Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt200697Hyvinvointitalo, mitä sanoo Korkein hallinto-oikeus . Mikä on kansalaisten oikeusturva?!
Onpa mielenkiintoisessa vaiheessa Pyhäjärven hyvinvointitalon kohalo; Saako rakentaa, vai eikö? Kaupungin tekninen johta108684