Onko muita allergisia joilla kuitenkin on kissa? Miten ootte selvinnyt? Syöttekö allergia lääkkeitä tms? Kokemuksia!!
muita allergisia?
burma
5252
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minä, nykyään kolmen kissan onnellinen omistaja olen selkeästi allerginen ihminen. Koko elämäni olen ollut eläin- ja siitepölyallergikko sekä lievästi astmaattinen, ja pienenä en saanut edes koskea eläimiin. Olen kuitenkin aina ollut erittäin eläinrakas ihminen, mutta koko elämäni olen joutunut tyytymään akvaarioihin ja sammakoihini (ovat jo lähemmäs 10v.). Mutta kun tapasin mieheni tuli ongelma, sillä hänellä oli kaksi rakasta kissaa. Käydessäni hänen luonaan luulin välillä että hengitys loppuu tähän paikkaan, pari kertaa olin melkein lähtemässä sairaalaan. Ja pienestäkin raapaisusta tai kostean kuonon kosketuksesta turposi kunnon paukama... Kun muutimme yhteen tuli sitten valinta eteen, luotpuako vai yrittää elää kissojen kanssa. Onneksi valitsimme ensin kokeilemisen (koko suvun kauhuksi!!) ja noin kuukaden kuluttua olin suhteellisen oireeton! Vielä nenänjäljet ja raapaisut punottavat ja ammuisin on pakko niistää kauan ja hartaasti, mutta olo oli sen verran hyvä, että päädyimme vuosi sitten ottamaan uuden pennun.
Keväisin siitepölyaikaan oireet ovat pahemmat kuin ennen kissoja, ja silloiin popsin lääkkeitä aika reippaasti, mutta muuten pärjään ilman, mutta viikottainen erittäin perusteellinen siivous on aivan pakko hoitaa, eikä kissat saa nukkua päivät pitkät lakanoillamme, etenkään tyynyillä.
En kuitenkaan suosittele suin päin moiseen tilanteeseen ryntäämistä, allergia vaihtelee erittäin paljon henkilöstä toiseen. Jos ottaa kissan pitää vähintään olla koti mihin se pääsee jos allergian kanssa ei pystykään elämään, kissaa ei voi ottaa noin vain kokeilumielessä. Minun kohdallani siedätys tepsi (huom, koskee vain kyseisiä yksilöitä, en edelleenkään siedä vieraita eläimiä!), mutta toisen kohdalla leikkiminen terveydellään voi osoittautua kohtalokkaaksi. Joten syvällä harkinnalla pitää nämä asiat toteuttaa.
Ymmärsinkö oikein, sulla on rex? Kerro vähän kissasta. Millasta on elämä rexin kanssa?
Jaa elämä rexin kanssa? Arvaan että olet kiinnostunut rodusta samasta syystä kuin minä olin alussa - eli vähäkarvaisuus ja oletettu astma/allergiaystävällisyys. Ikävä kertoa tämän, mutta rexiä siedän vähiten meidän kissoistamme (meillä on lisäksi Abessiinialainen ja Somali). Rexin turkista lähtevä pöly on niin pienijakoista, että se tunkeutuu pahemminkin ilmateihin kuin esim. somalimme karva (puolipitkäkarvarotu).
Muuten rexin kanssa eläminen on silkkaa iloa meille ihmisille! Se on vilkas, aktiivinen, aina jekkuja keksimässä, ja kun väsyy niin paras nukkumapaikka on emännän tai isännän syli. Se on pehmeä kuin plyyssi ja kurnuttaa aivan ihanasti, nukkuu viileällä säällä mieluiten peiton alla, pitkäkseen venytettynä meidän välissä. Se tykkää tosin riehua niin paljon, että toisilla kissoilla on hermot aika piukassa välillä. Mutta riehuminen menee varmasti jokseenkin ohi kunhan saamme pennun leikattua (nyt 6,5 kk.).
En kyllä vaihtaisi sitä hulivilinää pois mistään hinnasta, saan vaan elää hiukan kutisevammalla nenällä... Toiset kuulemma sietää Rexejä paremmin kuin muita kissoja ja toisilla ongelma on sama kuin minulla. Sääli on, ettei voi tietää asiaa ennalta. Voisit koettaa altistaa itsesi joksikin aikaa kissoille (tarjoamalla hoitokotia tuttavan kissalle tms.) niin selviää n.kuukaudessa siedätytkö kissoille ylipäänsä.
Olethan tutustunut sivuihin: www.surex.fi
Hyvä kasvattaja: www.saunalahti.fi/~mikhel/piupaws/
Mulla on kans allergia ja astma, mut kissoja on ollut aina ja varmaan tulee aina olemaankin. Siihen jotenkin tottuu oleen niitten kans, tietty aivastelua ja pientä nuhaa ilmenee sillon tällön, hengenahdistusta joskus, mutta siihen on sitten lääkkeet. Mutta se on mun mielestä pientä! Tietenkään ei kannata ruveta asialla leikkimään, ja myönnän, että kun on ollut aikoja ettei talossa kissaa ole, tai on ollut kauemmin itse muualla, on "terveempi" olo. Ja kun sitten tulee vaikka takas kotiin ja kissojen pariin, aluksi on vähän pahempi, ennen kuin taas tottuu. Että kyllä tässä toimeen on tultu, mut suosituksia ei tietysti anneta!=) Jokainen kai tietää itse parhaiten mitä kestää.. Kuitenkin terveenä on aina parempi, jos pystyy olemaan kissoista erossa, varmasti parempi, minä en pysty!=) Mutta aurinkoisia kesäpäiviä sinulle ja kaikille kohtalotovereille!