Kuluneen kesän aikana Iltasanomien Plussa-liitteen haastattelussa kirjailijat Raija Oranen ja Sofi Oksanen pohtivat suomalaisten naiskirjailijoiden asemaa ja esittivät väittämän, jonka mukaan miesten kirjoittamia (viihteellisiäkin) kirjoja arvostetaan korkeakulttuurina ja naisten työt leimataan hömpäksi, oli se kuinka vakavaa ja uranuurtavaa tahansa.
Samaa asiaa on sivunnut myös BBC:n uutiset. Jossain kirjakaupassa oli asiakkaille esitelty kahta kirjaa, joista toinen oli vakavanoloinen miehen kirjoittama historiallinen romaani ja toinen naisen kirjoittama keveä kirjanen. Yllättäen kaikki olisivat halunneet lukea miehen kirjoittaman kirjan.
Kuinka on palstalaisilla, vaikuttaako kirjan valintaan kirjailijan sukupuoli tai suhtaudutko tekstiin eri tavalla kun tiedät kumpaa sukupuolta kirjailija on? Entä miten on salanimien laita? Muuttuuko mielipide kirjasta kun kirjailija paljastuu olemaan jotain muuta kuin ensin luulit?
Fantasian puolella mm. Robin Hobb, J.V. Jones ja C.S. Friedman käyttävät androgyyniä nimeä tarkoituksella ja kustantaja kuuleman mukaan vaati myös Rowlinglia käyttämään nimikirjainyhdistelmää "salaamaan" poikapuolisilta lukijoilta, että kirjailija olikin itseasiassa nainen.
Yleinen mielipide tuntuu joka tapauksessa suosivan mieskirjailijoita. Vai sijaitseeko totuus jossain pintaa syvemmällä?
Samaa asiaa on sivunnut myös BBC:n uutiset. Jossain kirjakaupassa oli asiakkaille esitelty kahta kirjaa, joista toinen oli vakavanoloinen miehen kirjoittama historiallinen romaani ja toinen naisen kirjoittama keveä kirjanen. Yllättäen kaikki olisivat halunneet lukea miehen kirjoittaman kirjan.
Kuinka on palstalaisilla, vaikuttaako kirjan valintaan kirjailijan sukupuoli tai suhtaudutko tekstiin eri tavalla kun tiedät kumpaa sukupuolta kirjailija on? Entä miten on salanimien laita? Muuttuuko mielipide kirjasta kun kirjailija paljastuu olemaan jotain muuta kuin ensin luulit?
Fantasian puolella mm. Robin Hobb, J.V. Jones ja C.S. Friedman käyttävät androgyyniä nimeä tarkoituksella ja kustantaja kuuleman mukaan vaati myös Rowlinglia käyttämään nimikirjainyhdistelmää "salaamaan" poikapuolisilta lukijoilta, että kirjailija olikin itseasiassa nainen.
Yleinen mielipide tuntuu joka tapauksessa suosivan mieskirjailijoita. Vai sijaitseeko totuus jossain pintaa syvemmällä?
Vastaukset 31
Vanhimmat
Oli tarkistettava. Kolmen hyllymetrin jälkeen ensin tuli vastaan Sapfo ja seuraavan metrin jälkeen Anne Frank... Liehu, Oksanen, Tiina Kaila... Pikainen laskutoimitus osoittaa, että n.5% kaikista. Mitään tietoista valintaa en kylläkään ole tehnyt. Ainakin L.Krohnia olen aina lukenut mielihalulla ja viimeisin kokonainen runokirja taisi olla Gripenbergin Sinä siellä... Enpä usko suhtautuvani tekstiin eri tavoin, mikäli sen on kirjoittanut nainen. Kiinnostun tai en.
Vetäydyn miettimään tätä.
löytyy melkein 100% vain mies kirjailijoitten kirjoja. Syynä kirjojen aihe. Ei muuta. Pääasiahan on mitä on kansien välissä.
kyllä mm.kaurasta, beauvoiria, liksomia, liehua, meriluotoa, kallasta ja fossumia, mutta silti pääosin miehiä. aihe toki vaikuttaa. välillä tuntuu epäuskottavalta kun mies kirjoittaa naisen näkökulmasta tai päinvastoin. että voiko sitä mitenkään tietää niin hyvin tunteita ja ajatuksia...mutta sitten sellaiset kuin naomi klein tms.kolatavat kyllä tietopuolelta.
Dekkarit ja thrillerit ovat suosikkejani, joista suurin osa on naisten kirjoittamia. Juuri luin Aftonbladetista, että pocket(pehmeäkantiset)kirjojen 15:sta eniten myydystä on 11kpl naisten kirjoittamia. Naiset johtaa ainakin täällä Ruotsissa
http://www.aftonbladet.se/vss/bocker/story/0,2789,707104,00.html
>>väittämän, jonka mukaan miesten kirjoittamia (viihteellisiäkin) kirjoja arvostetaan korkeakulttuurina ja naisten työt leimataan hömpäksi, oli se kuinka vakavaa ja uranuurtavaa tahansa.
Naiset lukevat sekä miesten että naisten kirjoittamia kirjoja kun taas miehet lukevat yleensä vain miesten kirjoittamia kirjoja. Tämä meille kerrottiin yliopistossa, joten se lienee tutkittu tosiasia. Valitettavaa miesten kannalta. Poikkeuksiakin ehkä on.
Onneksi kaikki Potterin lukijat tietävät Rowlingin olevan nainen, joten nyt meillä on kasvamassa miessukupolvi, joka oppii arvostamaan naisten kirjoittamia kirjoja jo pienestä... (Vaikkakin epäilen, että suurin osa Potterin lukijoista on tyttöjä ja naisia, mutta tämä johtunee siitä, että tytöt yleensäkin lukevat poikia enemmän.)
...siis että miehet lukevat enimmäkseen vain miesten kirjoittamia kirjoja, ja naiset sekä miesten että naisten kirjoittamia. Toki tiedän poikkeuksia tästä. Ja lisäksi tiedän paljon naisia, jotka lukevat lähinnä naisten kirjoittamia kirjoja. Omassa tuttavapiirissäni tällaiset tapaukset ovat lähinnä sellaisia ihmisiä, jotka haluavat lukea kevyttä viihdyttävää kirjallisuutta. Jostain syystä naisten kirjoittamat kirjat vetoavat heihin.
Itse en valitse kirjaa kirjoittajan perusteella (paitsi silloin kun kyseessä on ennestään tuttu kirjailija, tietenkin). Uskon kuitenkin, että tyttöjen olisi hyvä lukea kirjoja, joissa päähenkilönä on nainen. Miesten kirjoittamissa kirjoissa päähenkilö on usein (ei aina) mies. En tiedä onko tämä jotain ihan hömppäuskoa, mutta voisi ajatella että naisen itsetunti kehittyy vahvemmaksi ja nainen uskoo enemmän omiin mahdollisuuksiinsa jos hänellä on ollut runsaasti esimerkkejä vahvoista ja pärjäävistä naisista. Tietenkään en ole sitä mieltä, että vain tällaisia teoksia tulisi lukea. Mutta niitäkin.
siis itsetunto ei itsetunti :)
En oo lukenu montaakaan naiskirjailijan kirjaa... pari Christien dekkaria. "Korkeakirjallisuudessa", käytänpä sitten tuota termiä, en ole juuri naiskirjaiijoiden teoksia kokeillut. Viikko sitten luin vähän matkaa Hanna Haurun kirjasta "Eivätkä he koskaan hymyilleet". Täytyy sanoa, että se sai tällaisen mieslukijan (mieheksi vieläpä suht feminiininen) lähinnä vaivautuneeksi. "Naisen kosketus" oli kirjassa niin vahvasti läsnä, että tunsin itseni aivan ulkopuoliseksi.
Viihdekirjallisuutta voisin kyllä aivan hyvin lukea, vaikka tekijä olisi nainen. Voisi ehkä kokeilla esim. Cornwellia kun seuraavan kerran kaipaan kunnon dekkaria. Ja tämän kommentin kirjailin punkkupäissäni, älkää olko liian ankaria :-)...
Voisikohan syynä olla siihen, ettet niitä naiskirjailijoiden kirjoittamia klassikoita ole lukenut, se (mikä tässä keskustelussa onkin jo esille tullut) että naiskirjailijoita on tässä korkeakirjallisuuden kaanonissa sangen vähän. Ja samahan se todella on muillakin aloilla. Kuvataide nyt yhtenä hyvänä esimerkkinä. Kyllä kaikki Leonardo da Vincin tietää, tai Vincent van Goghin, mutta kuinka monta naistaiteilijaa tulee mieleen... Myöskään naisten tekemää käsityötaidetta (esim. hienoja tilkkutöitä) ei ole pidetty taiteena vasta kuin viime aikoina. Lähinnä suhtautuminen on ollut, että se on sellaisten "naisten puuhastelua".
Toisaalta, jotten olisi niin negatiivinen, onhan monien naisten teoksia säilynyt vuosisatoja ja on niitä luettu (vaikka lähinnä muiden naisten taholta). Ehkä niitäkin teoksia joskus osataan katsoa muustakin näkökulmasta kuin siitä, että ovat vain sellaista "puuhastelua", harrastetoimintaa.
Kirjallisuus e ole ihan niin miesvaltainen ala kuin musiikki ja kuvataide. Kyllä kaikki kirjallisuudenopiskelijat joutuvat esim. Austeninsa ja Brontensa lukemaan, ja kotimaisen kirjallisuuden opiskelijan on mahdoton välttää esim. Minna Canthin ja Eeva-Liisa Mannerin kaltaisia jättiläisiä. Varsinkin viimeksimainitusta muuten pitävät monet miehetkin, en ole ainoa (joskus tuntuu siltä että enemmän hänestä miehet pitävät kuin naiset, tai ehkä tämä on vain omassa - lähinnä miehistä koostuvassa - kaveripiirissä syntynyt harha).
Mulle on kirjan kirjoittaja aina ollut sukupuoleton, hän on vain KIRJOITTAJA. En koskaan ajattele mies- tai naiskättä siinä. Nuorella tytöllä olisi hyvä lukea kyllä "tyttöjenkirjat" ensin, tulee tunnepuoli mukaan. Kyllä tytöt varmaan lukeekin niitä ensin. Pitää miettiä ja alkaa lukea mies-naiskirjaa? tuntuu typerältä!
Miehillä on jokin kummallinen ennakkoluulo naisten kirjoittamaa tekstiä kohtaan. Olen kyllä huomannut, että miehet jotka karsastavat naisten kirjoittamia romaaneja ja dekkareita, lukevat ihan sujuvasti Robin Hobbia ja J.K.Rowlingia ja jostain syystä myös Patricia Cornwellia.
En tiiä onko kukaan lukenu Jukka Larssonin a.k.a. Pirkko Saision Kärsimystrilogian jälkisanoja. Siinä kerrotaan loistavasti esimerkiksi siitä kuinka jokin mikä käy Larssonille loistavasti, ei sovi Saisiolle tai muille naiskirjailijoille. Tapahtumat on kylläkin eri vuosikymmeneltä, mutta en usko tilanteen muuttuneen kovinkaan radikaalisti. Edelleen on kirjailijoita ja naiskirjailijoita.
Pitkään luulin pitäväni kirjailijaa sukupuolettomana olentona, niinkuin joku muukin tässä keskustelussa. Että kirjassa on tärkeää vain kirja, ei sen tekijä.
Sitten katselin kirjahyllyäni ja mietin lukemiani kirjoja. "Tuoreimmasta" sadasta kirjasta oli kahdeksan naisen kirjoittamaa. Ja viisi niistä Pottereita.
Atwoodiin, nykyään lempikirjailjoitani, suhtauduin ensin jotenkin alentuvasti. Osaksi se saattoi johtua "naisnäkökulmasta", ainakin alitajuisella tasolla.
Periaatteessa väittäisin,että kirjailijan sukupuolella ei ole väliä.Lukemiskäyttäytymiseni vain näyttää olevan ristiriidassa väitteen kanssa.Tuntuisi kuitenkin typerältä alkaa tietoisesti korjaamaan asiaa ja lukemaan naiskirjailijoita vain sen takia, että he ovat naisia. Kun tässä kirjamakukin laajenee, ehkä myös naiskirjailijoiden kirjoja osuu nenän eteen useammin.
Jotenkin sitä vain kiertää ainakin suomalaisia naiskirjailijoita. En nyt "kehtaa" leimata heitä nimiltä. Joku mieskirjailija Kilven,"Alastaron salissa", tai miten se menikään, juuttui tosin aikanaan alkuunsa. Kunnia sille, kielellisesti kai tärkeä. Luin jo murrosikäisenä Waltaria, kai liian varhain? Kolahti kuitenkin ja syvälle. En voisi kuvitellakaan Sinuhen kirjoittajaksi naista. Huom. silloin en osannut edes valita, kirjoittajia. - Mistähän johtuu, tuokin?
Mitä tulee sitten dekkareihin, en oli ikinä ymmärtänyt, kai olen realisti, että joku mummeli harmailla aivosoluillaan selvittelee rikoksia. Näitä dekkareita on kirjoittanut, kuinka muuten naiset. Ei muuta, mutta ne eivät mielestäni ole ollenkaan "uskottavia". Hyvää viihdettä, kai jonkun mielestä. Ja sitten tämä telkkarissakin esitetty "Kal... no, anteeksi vaan kirjanakin ei vaan oikein maita?
Jotten kaikkiruokaisena tulisi leimatuksi sovinistiksi, voin kertoa, että olen Hannele Pokan useammankin teoksen lukenut ja pitänyt niistä. Jotenkin tuo lapin maisemakuvaus ja elämäntavat jne. osuvat. Muistettava on, että Pokka on juristi ja tohtorinna,joten luulisi tekeleidenkin olevan "kuivahkoja".
Loppukaneettina voisi kiteyttää, liekö mahdollistakaan, että kirja puhuu puolestaan. Ennakkoluulot karisevat - lukemalla enemmän, minultakin!
...muutamia suomalaisia naiskirjailijoita, joiden tuotantoon en koskisi tikullakaan: Enni Mustonen, Tuija Lehtinen, Johanna Marttila, Elsa Anttila... Lähinnä keskittyy siis romantiikka-osastoon. Toki on myös valtavasti mieskirjailijoita, joiden tuotanto ei kiinnosta ollenkaan, kuten esim. Reino Lehväslaiho, Esa Anttala ja muuta sotakirjailijat. Myös eräkirjailijat lienevät pääasiassa miehiä eikä tulisi mieleenkään lukea ainuttakaan eräkirjaa. Aihepiiri ei kertakaikkiaan kiinnosta.
Oi, harmaantuneilla mummeleilla on oivalliset edellytykset mysteerien ratkaisemiseen, et selvästikään ole lukenut riittävästi neiti Marpleja! En ymmärrä, miksi miesten edellytykset rikosten ratkaisemiseksi olisivat yhtään sen paremmat pelkästään sukupuolen perusteella...
Saanko suositella muutamaa suomalaista naiskirjailijaa? Maarit Verronen, Johanna Sinisalo, Anja Snellman. Varsinkin Verronen on todella hyvä (esim. Luolavuodet). Snellmanilta suosittelen mm. Pelon maantiedettä ja Safari Clubia. Kokeile! Ai niin, pakko mainita myös Leena Krohn... Ei mitään helppoa kirjallisuutta, mutta esim. Tainaronista pidin todella.
Kenties kirjailijan sukupuolella ei ole väliä, mutta tosiasiassa kuitenkin suurin osa kirjallisuuden klassikoista on miesten kirjoittamia ja juuri ne ovat niitä teoksia, joita ihmiset ilmoittavat lempilukemisekseen ja suosittelevat yleissivistävinä toisilleen. Kirjallisuuden juuret ovat syvällä miehisessä maaperässä, mutta ajat muuttuvat. Vai muuttuvatko?
Osaako naiskirjailija kuvata oikein miestä, miehen tunteita ja reaktioita, hänen elämäänsä ja ajatuksiaan? Tai toisinpäin, kykeneekö mies astumaan uskottavasti naisen pään sisään? On olemassa kirjoja, jotka muuten ovat hyviä ja nautinnollisia lukea, mutta jonkin henkilön toiminta vaikuttaa vain epäloogiselta ja jopa huvittavalta. Naislukijana huomaan usein selviä jos ei virheitä niin ainakin virhetulkintoja miesten kirjoittamissa naiskuvauksissa. Usein jo miesten kirjoittamien kirjojen rakastelukohtaukset ovat hyvin huvittavia. Uskon, että miehet löytävät vastaavia epäloogisuuksia naiskirjailijoiden mieskuvauksissa. Mutta onko kukaan onnistunut siinä? Maria Jotunin mieskuvausta kirjassa "Huojuva talo" on pidetty uskottavana, mutta riittääkö se ja löytyykö esimerkkejä onnistuneista miesten kirjoittamista naishahmoista? Vai onko totta, että miehet ovat Marsista ja naiset Venuksesta kirjallisuudessakin?
en kestä tuota Miehet ovat Marsista naiset Venuksesta -hokemaa, se ei ole edes totta! Me olemme ensi sijassa ihmisiä, siksi mies voi ihan hyvin kuvata naista ja nainen miestä. Esim. Anna-Leena Härkösen Härätappoase on kouluesimerkki siitä että 18-vuotias tyttö pääsee kyllä 16-vuotiaan pojan pään sisään jos osaamista ja uskallusta löytyy. Samoin Flaubertin Rouva Bovary on mainio esimerkki siitä että kyllä mies osaa kuvata naista, jos osaa.
Ja mitä tulee klassikoihin: englanniksi kirjoittaneissa kirjailijoissa suurin romaanikirjailija oli Jane Austen. Tästä lienevät kaikki kirjallisuudentuntijat yhtä mieltä.
Yli Shakespearen, James Joycen, Oscar Wilden... En ole ollenkaan varma, että yksimielisyys on niin selvä. Omasta mielestäni Austen on toki huippu ja kuuluu eittämättä maailmankirjallisuuden suuriin klassikoihin - ja tietenkin myös kirjallisuudentutkijat (miespuolisetkin) hänet sellaiseksi katsovat, en vain ole ollenkaan varma, että he kaikki nostaisivat yksin hänet ylitse muiden.
Juhani Aho on kuvannut naisen psyykettä ja elämää melkoisen uskottavasti romaaneissaan Papin tytär ja Papin rouva... Kyllä miehetkin siis pystyvät naisen asemaan eläytymään samoin kuin naiset miesten. Riippuu tietysti kirjoittajasta - ei luonnu kaikilta yhtä hyvin.
Shakespeare ja Wilde olivat ennnen kaikkea näytelmäkirjailijoita. Shakespeare ei ole kirjoittanut yhtään romaania, Wilde yhden (tai kaksi, mutta se toinen on... no joo).
Joycesta ollaan montaa mieltä. Olihan hän toisaalta huomattava uudistaja, mutta toisaalta hänen tajunannvirtatekniikkansa johti umpikujaan. Odysseuksen nyt vielä lukee, mutta Finnegans Wake...? Itse asiassa Virginia Woolf käytteli tajunnanvirtatekniikkaa paremmmin kuin Joyce. Häntä sentään voi lukea.
Shakespeare ja Wilde ovat näytelmäkirjailijoita ja sillä alalla toki ylivertaisia. Mutta S. ei kirjoittanut romaaneja, eikä Wildekään kuin yhden (tai kaksi, mutta se toinen on... no joo). Joycesta ollaan montaa mieltä. Epäilemättä hän oli tajunnanvirtatekniikan edelläkävijöitä, mutta mielestäni Virginia Woolf käytti sitä luontevammin, luettavammin.
Onko sillä väliä, jos kirjallisuushistoriassa on yksi tai muutama suuri naiskirjailija, jos yleistäen muu yleissivistävä tuotanto on miehistä? Tottakai naiset ovat hyviä kirjailijoita, ja niitä löytyy muitakin suuria ja mahtavia kuin edellä mainittu, esim. Mary Shelley, jonka kirja "Frankenstein" on yhä eräs kauhukirjallisuuden kulmakivistä. Kyse ei alunperin ollutkaan siitä, mutta tähän ihmiset tuntuvat takertuvan. Poikkeuksiin, jotka vain vahvistavat sääntöä. Kenties tästä voidaan vetää johtopäätös, että lukijan oma persoona, halut, tavat ja elämänkatsomus kokemuksineen ratkaisee hänen suhtautumisensa asioihin, myös kirjailijoihin ja heidän teoksiinsa.
kirjallisuushistoria on niin miehinen. Hyvää osviittaa antaa vaikkapa Virginia Woolfin Oman huoneen lukeminen. Siinä on aika hienosti kiteytetty ne historialliset syyt miksi Jane Asutenin kaltaiset kirjailijat ovat olleet poikkeuksia. Nykyäänhän tilanne on aivan toinen, nykykirjailijoissa on niin naisia kuin miehiäkin eikä sukupuoli ehkä enää niin kauheasti arvostukseen vaikuta.
Huomaan lukeneeni viestin hieman hätiköidysti, tuo romaanikirjailija-kohta on mennyt ohi silmien. Olen toki tietoinen siitä, että esim. Shakespeare on ensi sijassa näytelmäkirjailija. No, se ei silti muuta sitä mitä sanoin.
...arvostukseen edelleenkin (mutta ehkä, toivon mukaan, pienenevässä määrin). Tästähän juuri viestiketjun aloittaneessa viestissä oli kysymys. Edelleen on kirjailijoita ja naiskirjailijoita.
eikä sitäkään, mitä minä sanoin =)
...en ole ollenkaan eri mieltä siitä, etteikö Austen olisi suuri kirjailija. Eihän se nyt jäänyt epäselväksi kenellekään? Protestoin vain tuota sanaa "suurin". Tuollaisia päätelmiä on minusta aika vaikea tehdä, ja ne perustuvat pakostakin aina mielipiteisiin, eivät tieteellisiin tosiasioihin.
muistan itsekin ärsyyntyneeni kun luin Kai Laitisen Suomen kirjallisuuden historiasta lauseen: "PAavo Haavikko on sodanjälkeisistä suomalaisista runoilijoista merkittävin." Ja perusteluna oli mm. "Hänen äänensä erottuu heti ja helposti kaikista muista --". Ajattelin että kyllä kyllä, mutta sama pätee esimerkiksi Eeva-Liisa Manneriin, eikä arvon professorilla kuitenkaan ole Haavikon muiden yläpuolelle nostamiseen viime kädessä muuta perustetta kuin se, että hän itse sattuu pitämään hänestä enemmän. Moni muu - esim. minä - pidän enemmän Mannerista. Molemmat ovat joka tapauksessa harvinaisen hyviä runoilijoita, tuskinpa moni kulmakarva kohoaa, vaikka heitä neroiksi nimittäisi, olkoonkin että neromyyttien luominenn kuuluu enemmän romattisen yksilökultin vaalimiseen kuin asialliseen keskusteluun, saati kirjallisuustieteeseen. Toisaalta on virkistävää että jotkut arvottavat niin reippaasti, esimerkiksi oliko se Harold Bloom kirjassaan lukemisen alkeet, jossa hän nostaa austenin suurimmaksi englanninkieliseksi kirjailijaksi. Voihan tuon sanan "suurin" lukea vaikka niinkin, että hänen rinnalleen ehkä voi jonkun nostaa, mutta ei oihitseen. Silloin kaikin mokomin aUSTEN OLISI suurin englanniksi kirjoittanut romaanikirjalija ja Haavikko suurin suomalainen runoilija sotien jälkeen. Rinnalle noussee jokunen, ohi ei yksikään.
ovat kirjalijoita. Ja onhan Saariahokin ajat sitten muuttunut naissäveltäjästä säveltäjäksi.
Näin minunkin mielestäni. Kaikki vain eivät ole tätä kunnolla sisäistäneet.