Kansainvälistä adoptiota tuettava enemmän!

On käsittämätöntä, että samaan aikaan kun MILJOONIA lapsia on yhä orpoina ympäri maailmaa, on kansainvälinen adoptio yhä näin vaikeaa ja vaivalloista! Mikä järki tässä oikein on? Eikö olisi kaikkien edun mukaista taata näille lapsille katto pään päälle, ruokaa pöytään ja rakastavat vanhemmat? Miksi kansainvälinen adoptio on yhä näin vaivalloista, byrokraattista ja kallista, kun Euroopassa ja Yhdysvalloissa on yhä TUHANSIA täysin adoptiovanhemmiksi päteviä perheitä vailla ikiomaa lasta? Eikö olisi kaikkien edun mukaista, että Suomessakin hallitus vihdoin viimein paneutuisi tähän todella vakavaan ongelmaan? Adoptiota pitäisi tukea enemmän ja tehdä siitä kannattavampaa, helpompaa ja nopeampaa! Näin pelastettaisiin samalla sekä tuhansia lapsia varmalta kuolemalta tai syrjäytymiseltä, että saataisiin vihdoin viimein useaan lapsettomaan kotiin se kauan odotettu ikioma rakas lapsi! Eikö tämä kaiken järjen mukaan kaikkien edun mukaista?
7778
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

...on se, että mailla on kiintiöt kuinka plajon lapsia vuodessa pois annetaan. Ja kuinka monta annetaan yksinäisille ihmisille. Suomessakin ottajia tuntuisi olevan kun odotusajatkin ovat niin pirun pitkät.

Turha ainakaan kenenkään siellä päässä valittaa kuinka paljon orpoja lapsia on. Muutenkin koko prosessi on aivan järkyttävän vaikea juttu. Onhan sillekin toki syynsä ja jopa ihan hyvät sellaiset.

Mutta lapsihan ei ole subjektiivinen oikeus. Ninpä niin.

Äänestä

Miksi kansainvälisella adoptiolla haetaan mahdollisimman erikoisia lapsia? Ja mahdollisimman kaukaa? Ja mahdollisimman poikkeavia suomalaisista? Muoti-ilmiökö? Kun omia ei tule, niin sitten näytetään kaikille, että mepäs adoptoitiin kunnolla! tarkoitan näitä, jotka hakevat mustia lapsia Etelä-Afrikasta, kiinalaisia ja vaikka mitä? Lähempänäkin olisi ja suomalaisen näköisiä, mutta eivät kelpaa!

Saan luultavasti katkeran ryöpyn vastauksia tähän, mutta jättäkää ne kirjoittamatta, mikäli aiotte vedota eettisiin, etnisiin, monikansallisiin, auttamishaluun (mitä ei olisi, jos Luoja olisi suonut omia lapsia) sun muihin syihin. Rakkaus omaan lapseenkaan ei riitä, sillä kukaan ei voi rakastaa satojen kilometrien päässä olevaa ventovierasta lasta.

Kertokaa rehellisesti miksi olette halunneet esim mustan lapsen?

Äänestä
  • En oikeastaan osaa vastata kysymykseesi. Mutta aika outo käsitys sinulla on ihmisistä: 'näytetään kaikille', 'muoti-ilmiö'.

    Äänestä

  • Et se sinäkään voi rakastaa sen enempää naapurissa olevaa lasta tuntematta häntä tai olematta hänen kanssaan tekemisissä! Se on aivan sama onko välimatkaa kymmenen kilometriä vaiko kymmenentuhatta, yhdessäolo tämän rakastamisen saa alkuun, niin biologisissa raskauksissa kun adoptiossakin.
    Toivottavasti sinulla ei ole sen enempää biologisia lapsia kun adoptoitujakaan, olet selvästi sitä poppoota joka periatteesta ja yleisestä mielipiteestä hankkii lapsia ja yrittää rakentaa "perusperheen". Syyt on ihan liian itsekkäitä....halu nähdä oma naama katsoessa lasta...

    Äänestä

  • HUh huh aika rankkaa. Miksi kaukaa? Koska: 1. kotimaasta ei juuri voi saada lasta adoptoitua, jos perheessä on biologisia lapsia 2.mitä tarkoitit läheltä venäjääkö ja "saman näköisiä" lapsia. Kulttuuri on kuitenkin erilainen ja lapsi syntynyt toisen naisen kohdusta ja toki monet perheet ovat saaneet sieltäkin ihania omia perheenjäseniä 3.meillä ei ainakaan ole värillä väliä ja kannattaa ottaa huomioon sekin että adoptiokohteet itsekin asettavat rajoituksia joiden mukaan maavalinta on sitten tehtävä. 4.kaiken lisäksi kansainvälinen adoptio on lähes varmasti paljon nopeampi tapa saada odotettu lapsi perheeseen kuin kotimainen vastaava. Jos taas näillä lähellä olevilla lapsilla viittaat sijaisvanhemmuuden mahdollisuuteen on se taas aivan eri asia kuin adoptio ja vaatii aivan oma "kutsumuksensa".Ja paljon muita hyviä syitä!!!

    Äänestä

  • äidiksi monella tapaa kirjoitti:

    HUh huh aika rankkaa. Miksi kaukaa? Koska: 1. kotimaasta ei juuri voi saada lasta adoptoitua, jos perheessä on biologisia lapsia 2.mitä tarkoitit läheltä venäjääkö ja "saman näköisiä" lapsia. Kulttuuri on kuitenkin erilainen ja lapsi syntynyt toisen naisen kohdusta ja toki monet perheet ovat saaneet sieltäkin ihania omia perheenjäseniä 3.meillä ei ainakaan ole värillä väliä ja kannattaa ottaa huomioon sekin että adoptiokohteet itsekin asettavat rajoituksia joiden mukaan maavalinta on sitten tehtävä. 4.kaiken lisäksi kansainvälinen adoptio on lähes varmasti paljon nopeampi tapa saada odotettu lapsi perheeseen kuin kotimainen vastaava. Jos taas näillä lähellä olevilla lapsilla viittaat sijaisvanhemmuuden mahdollisuuteen on se taas aivan eri asia kuin adoptio ja vaatii aivan oma "kutsumuksensa".Ja paljon muita hyviä syitä!!!

    Mikäs oli ihan oikea vastaus? Miksi haluta esim tummaihoinen lapsi, jos on muitakin vaihtoehtoja? Eli haluavatko adoptiovanhemamt huutaa erikoisuuttaan?

    Itse en missään nimessä toisi tänne Suomeen tummaihoista lasta kun tietää miten rasistinen paikka tämä on. Kun mitään erilaisuutta ei hyväksytä. Jaa, että asenteet muuttuvat, jos minunlaiset ihmiset olis poissa vai? No itsellä ei värillä ole väliä, mutta eiks jokainen halua lapselleen mahd. hyvää. Tuskin kukaan tieten tahtoen esim. värjää lapsensa hiuksia semmoisiksi, että muut kiusaavat... Itse en ainakaan haluaisi, että mustaihoinen adobtiopoikani saisi turpiinsa kiskareissulla.

    Äänestä

  • Neiti vielä kirjoitti:

    Haluan vastata kysymykseen miksi tummaihoinen lapsi...Olemme mieheni kanssa adoptoimassa afrikasta lasta. Miksi? 1. koska meille oman lapsen hankkiminen on terveysriski. 2. koska haluamme lapsen ja ihonvärillä ei meille ole väliä! 3. Euroopassa on todella vähän lapsia vapaana adoptioon! Esim. venäjä pitää omat, terveet, lapset omassa maassaan ja ulkomaiseen adoptioon vapautuu lähinnä jollain tavoin sairaita lapsia. Myöskään meidän valitsemalla adoptiopalveluantajalla venäjä ei ole edes kontaktivaihtoehtona. Sama tilanne koskee puolaa ja romaniaa. Jokainen maa maailmassa haluaa pitää mahdollisuuksien mukaan lapset omassa maassaan, kaikein köyhimmissä esim. afrikassa tai kiinassa, jossa hylätään tyttövauvoja hurjat määrät, maallaa itsellään ei ole mahdollisuutta hoitaa lapsiaan. Esim. juuri afrikassa kodittomia lapsia on lukematon määrä, ja vain hyväosaisimmat pääsevät edes lastenkotiin, eikä hoito niissäkään ole paras mahdollinen. Siis minusta on parempi, että lapsi saa uuden kodiin, oli se sitten mistä puolelta maailmaa tahansa, jos vaihtoehtona on katulapsen kohtalo! Mahdollisesti esiintyvä rasismi on pieni ongelma verrattuna siihen, että lapsi olisi ilman perhettä ja sukua yksin lastenkodissa tai kadulla! Rasismiakin varmasti esiintyy, mutta ei välttämättä. Veljeni, joka on adoptoitu väli-amerikasta ei ole rasismiin törmännyt. Sitä paitsi Suomikin tulee yhä kansainvälisemmäksi ja suvaitsevuus kasvaa, ainakin itse voimme näyttää hyvää esimerkkiä. Tässä pitkä vastaus kysymykseen, miksi tumma adoptiolapsi? Koska heitä on kaikkein eniten vapaana adoptioon!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Uusi Suomi kirjoitti:

On käsittämätöntä, että samaan aikaan kun MILJOONIA lapsia on yhä orpoina ympäri maailmaa, on kansainvälinen adoptio yhä näin vaikeaa ja vaivalloista! Mikä järki tässä oikein on? Eikö olisi kaikkien edun mukaista taata näille lapsille katto pään päälle, ruokaa pöytään ja rakastavat vanhemmat? Miksi kansainvälinen adoptio on yhä näin vaivalloista, byrokraattista ja kallista, kun Euroopassa ja Yhdysvalloissa on yhä TUHANSIA täysin adoptiovanhemmiksi päteviä perheitä vailla ikiomaa lasta? Eikö olisi kaikkien edun mukaista, että Suomessakin hallitus vihdoin viimein paneutuisi tähän todella vakavaan ongelmaan? Adoptiota pitäisi tukea enemmän ja tehdä siitä kannattavampaa, helpompaa ja nopeampaa! Näin pelastettaisiin samalla sekä tuhansia lapsia varmalta kuolemalta tai syrjäytymiseltä, että saataisiin vihdoin viimein useaan lapsettomaan kotiin se kauan odotettu ikioma rakas lapsi! Eikö tämä kaiken järjen mukaan kaikkien edun mukaista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu