Onko muilla minkälaisia kokemuksia eron jälkeisestä sanasodasta? Tarkoitan nyt sitä, että haukkuuko ex-puoliso teitä ja millä tavoin. Minun exä on nyt sitten ymmärtänyt, että olen aivan perseestä. Olen ollut manipuloiva, hallitseva ja kaikkea huonoa, mitä vain olla. Nyt sitten olen kohdellut lapsiakin huonosti ja he eivät muka ole turvassa minun luonani. Siis ne kaksi lasta neljästä, jotka pääsääntöisesti ovat luonani. Hän ei löydä sitten itsestään mitään vikaa, joka ei olisi minun syytä. Se, että hän haukkui ja uhkaili, välillä löikin, lapsia oli pelkästään minun vikani, koska en häntä ymmärtänyt yms. Kun sitten lopulta minulle riitti tämä ja hain eroa alkoi aluksi suorastaan uskomaton vonkaaminen takaisin, mutta kun en antanut enää periksi alkoi tulla syytöksiä. Ensin exältä ja sitten hänen vanhemmiltaan, jotka olivat pitäneet minua hyvänä puolisona aiemmin. En tiedä onko entisillä puolisoilla todellakin, etenkin naisilla (olen kuullut), näin kova tarve tuhota toisen elämä, että lähdetään valheen tielle eikä ollenkaan havaita omia virheitä mitä on tullut tehtyä. Ei tässä mitään muuta, mutta lasten huoltajuus menee oikeuden päätettäväksi ja sen periaatehan taitaa useimmiten olla, että lapset pitää pysyä yhdessä ja mitä todennäköisemmin vielä äidillään. Exä, kun on saanut vielä vanhempansakin todistamaan minua vastaan. Ymmärrän toki, ettei minusta tarvitse pitää, kun hain eroakin, mutta kostaminen ei minusta ole todellakaan se oikea keino. Vanhimmalle tytölleni äiti on puhunut paskaa heti alusta lähtien (äidin mielestä hän on puhunut asioista niin kuin ne ovat. Nyt tyttö on hyvin arka, vaikka aiemmin oli erittäin innoissaan minun seurassa.
Toki en minä mikään täydellisyys ole varmastikaan ollut avioliiton aikana, mutta en kyllä paholainenkaan. Miten sitä voi aina jaksaa olla sanomatta toisella pahasti, jos hän jatkuvasti syyttää minua siitä, että hänen elämänsä on mennyt ihan pieleen, eikä hän olisi halunnut lapsia, vaan teki ne minun vuokseni. Tai sitten haukkuu ja kohtelee lapsia huonosti, välillä ei edes tiedä missä lapset ovat. Olisiko minun pitänyt vain sulattaa nämä "pienet" seikat ja yrittää sovitella asiat jotenkin kauniimmin? Sen voin kyllä sanoa, että se kappale, jossa lauletaan, että oon mä kolmekymppinen, en enää sinisilmäinen, pitää ainakin tolta osin paikkansa. Nyt en varmasti lähtisi tohon avioliittoon. Onneksi sentään liitosta jäi neljä hyvää muistoa eli lapset. Toivottavasti myös exä tämän tajuaa ja oppii arvostamaan myös lastensa isää. Aina pitäisi yrittää nähdä toisesta myös ne hyvät puolet, vaikka kuinka ottaisi päähän. Toivottavasti oikeudessa kävisi hyvin ja lasten huoltajuus jatkuisi ennallaan eli kaksi minulla ja kaksi äidillään. Uskon, että näin lapset saavat enemmän, kun vanhemmatkin jaksavat paremmin. Tämä järjestely on jatkunut nyt kolme kuukautta ja minusta toiminut muuten hyvin paitsi, että äiti ei tahdo olla ajallaan paikalla, kun lapsia haetaan tai tuodaan. Niin, yllätys yllätys, äiti ei ole ajallaan, aina ei myöhästeliä olekaan isä. Toivottavasti oikeuden käsittely siirtyisi vielä pitkään, koska luulen ettei silloin niin helposti huoltajuuteenkaan tehtäisi muutoksia. Harmi, että minun hoidossa olevat lapset ovat niin nuoria (täyttävät tänä vuonna 4 ja 6) ettei heitä kuulla millään tavoin.
Toivon asiallisia kommentteja.
Toki en minä mikään täydellisyys ole varmastikaan ollut avioliiton aikana, mutta en kyllä paholainenkaan. Miten sitä voi aina jaksaa olla sanomatta toisella pahasti, jos hän jatkuvasti syyttää minua siitä, että hänen elämänsä on mennyt ihan pieleen, eikä hän olisi halunnut lapsia, vaan teki ne minun vuokseni. Tai sitten haukkuu ja kohtelee lapsia huonosti, välillä ei edes tiedä missä lapset ovat. Olisiko minun pitänyt vain sulattaa nämä "pienet" seikat ja yrittää sovitella asiat jotenkin kauniimmin? Sen voin kyllä sanoa, että se kappale, jossa lauletaan, että oon mä kolmekymppinen, en enää sinisilmäinen, pitää ainakin tolta osin paikkansa. Nyt en varmasti lähtisi tohon avioliittoon. Onneksi sentään liitosta jäi neljä hyvää muistoa eli lapset. Toivottavasti myös exä tämän tajuaa ja oppii arvostamaan myös lastensa isää. Aina pitäisi yrittää nähdä toisesta myös ne hyvät puolet, vaikka kuinka ottaisi päähän. Toivottavasti oikeudessa kävisi hyvin ja lasten huoltajuus jatkuisi ennallaan eli kaksi minulla ja kaksi äidillään. Uskon, että näin lapset saavat enemmän, kun vanhemmatkin jaksavat paremmin. Tämä järjestely on jatkunut nyt kolme kuukautta ja minusta toiminut muuten hyvin paitsi, että äiti ei tahdo olla ajallaan paikalla, kun lapsia haetaan tai tuodaan. Niin, yllätys yllätys, äiti ei ole ajallaan, aina ei myöhästeliä olekaan isä. Toivottavasti oikeuden käsittely siirtyisi vielä pitkään, koska luulen ettei silloin niin helposti huoltajuuteenkaan tehtäisi muutoksia. Harmi, että minun hoidossa olevat lapset ovat niin nuoria (täyttävät tänä vuonna 4 ja 6) ettei heitä kuulla millään tavoin.
Toivon asiallisia kommentteja.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kaikenlaisia sitä maa päällään kantaa.. Kamalaa kun niin valitettavan monet aikuiset sekottavat lapset omiin riitoihinsa ja erosotkuihinsa. Niin.. exäsi on tehnyt hirvittävän väärin, jos on sotkenut vanhimman tyttäresi ajatuksia. Eron sattuessa on nimenomaan tärkein pitää lapset aikuisten välienselvittelyn ulkopuolella, ero on muutenkin rankka kokemus heille. Lapselle on ensiarvoisen tärkeää tietää, että molemmat vanhemmat rakastavat häntä yhä ja että hänellä on "lupa" rakastaa kumpaakin vanhempaansa, vaikka he eroavatkin. Luonasi asuvat lapset ovat todella herkässä iässä ja kokemus on heille todella rankka. Eron vaikutukset eivät välttämättä näy heti, mutta aina se kuitenkin jättää jälkensä. Aikuisilla on omat huolet ja murheet kaiken keskellä ja monesti lapset jäävät liian vähälle huomiolle.
Sanasodasta sen verran, että se voi olla vain ohimenevä vaihe, vaikea sanoa kun ei tunne ex-puolisoasi. Eron jälkeen ihmiset käyvät läpi monenlaisia tunteita ja vaiheita, vähän samaan tapaan kuin läheisen kuoleman jälkeen. Voi olla myös niin, että exäsi pelkää tulevaa ja on epävarma omasta pärjäämisestään ja haukkumalla sinua pönkittää omaa uskoaan siihen, että hänen on parempi ilman sinua. Varsinkin, jos takana on pitkä liitto, ei se ole helppoa jatkaa yksin siitä etenpäin. Kaikkien on kuitenkin prosessoitava ero jollain tavalla, joko tietoisesti tai tiedostamantta ja se saattaa sitten ilmetä monella eri tavalla. Se ei toki ole mikään oikeutus huonolle käytökselle tai valehtelulle, mutta voi olla syy sille ja monesti syyn tietäminen helpottaa asioiden käsittelyä.
Kirjoituksestasi ei käy ilmi äidin luona asuvien lasten ikä, eikä sitä että haluavatko he itse asua äidin luona.. Ajattelin vain, että jos äiti ajattelee elämänsä menneen piloille lasten takia, kun ei kerta sanomansa mukaan edes lapsia olisi halunnut, niin kuinka hyvä heidän sitten on hänen luonaan asua. Jaksaisitko sinä kaikkien lasten kanssa? Oletko ajatellut, että pyrkisit saamaan heidän kaikkien huoltajuuden? Lastenkin etu on, että heitä ei erotettaisi, vaan saisivat kaikki asua yhdessä jommankumman vanhemman luona.
Kannattaa lukea Lastensuojelun keskusliiton sivuilta aiheeseen liittyvät jutut, siellä on paljon itsestäänselvyyksiä, mutta paljon asiaa ja neuvoja.
http://www.lskl.fi/showPage.php?page_id=43
Lapset tapaavat toisensa perjantaista sunnuntaihin joka viikko sekä viikolla riippuen vähän viikosta. Olen ajatellut myös sitä, että kaikki lapset olisivat minulla ja tullut siihen tulokseen, että paras vaihtoehto on kuitenkin jakaa lapset. En tarkoita sitä, ettenkö haluaisi heitä kaikkia, vaan sitä, että tällöin lapsille kuitenkin pystytään antamaan enemmän. Toki viime aikoina olen epäillyt kyllä exän jaksamista, joten en enää ole niin varma jakamisesta. Lasten iät vaihtelevat alle vuoden ikäisestä eka luokkalaiseen. Nuorin ja vanhin ovat exän luona. Vanhimmasta on apua vauvan hoidossa, joka ainakin minusta tarvitsee eniten äitiään. Keskimmäiset lapset ovat ainakin minusta olleet selkeästi virkeämpiä ja iloisempia nykyisellä järjestelyllä kuin silloin kun asuttiin vielä kaikki yhdessä.
Olen hieman ihmetellyt tätä hirvittävän jyrkkää asennetta lasten erottamisesta, tutkimustuloksia ei ole löytänyt mistään, mutta sitäkin enemmän asenteita. Eroavathan eri ikäiset lapset toisistaan joka tapauksessa jossain vaiheessa ja jossain vaiheessa kuitenkin lapsilla tulee olemaan omia kavereita. Itselläni sisarukset ovat olleet vanhempia, joista aika nuorena jouduin eroamaan, kun he muuttivat pois kotoa. Eikä tämä nyt läheisistä väleistä huolimatta kovin kauheita muistoja jättänyt. He ovat edelleenkin läheisiä ja tärkeitä ihmisiä. Olisiko enemmän asenteet erottamista vastaan kuin faktat. Toisaalta itselläni vanhin lapsista haluaa olla äidillään.
Kirjoitat harvinaiset selkojärkistä tekstiä, ollaksesi exä *hymy*
Ex-vaimosi ON todellakin hirvittävän väsynyt. Neljä pientä lasta ja viimeisen synnytyksestä alle vuosi, hormonit sekaisin ja ero siihen. Onneksi ajattelet asioita järjellä, etkä käytä hänen heikkoa hetkeään hyväksesi.
Ero- ja toipumisprosessi kestävät vielä vuosia, eli ei kannata antaa periksi, vaan yrittää sovinnossa edetä lasten tarpeiden mukaan. Laiha sopu on parempi kuin lihava riita.
Jos teille kaikille sopii järjestely, jossa lapset ovat "jaettu", se on teidän asianne, eikä kukaan siitä teitä arvostele!
Tsemppiä! Tsemppiä! Tsemppiä!Tsemppiä! Tsemppiä! Tsemppiä!
Ihmettelen,miksi teillä on lapset erotettu? Onko heillä paljon ikäeroa?
Viettääkö lapset kuitenkin aikaa samaan aikaan äidillä ja isällä (siis sisarukset yhdessä)?
Minunkin ex (tässä tapauksessa mies) käyttää kaiken energiansa siihen, että saisi mut myöntämään kuinka mä oon pilannut meidän suhteen... Minä siis oon yksin se piru ja paholainen, ja hänen mukaansa vain mun tekojen tai tekemättä jättämisten takia tuli ero.
Itse olen sillä kannalla, että eiköhän tanssiin tarvita aina kaksi ja molemmilla olisi syytä katsoa peiliin. Ja muutenkaan sellainen syyttely ei vie asiaa yhtikäs mihinkään, niin kuin sanoit pitäisi muistaa myös ne hyvät asiat. Kai sitä on jotain hyvääkin ollut kun on yhdessä oltu ja perhettä perustettu?! Mutta tuntuu, että joillekin ainut keino päästä omassa elämässään eteenpäin on kaataa kaikki syy toisen harteille. Kai se on jonkinlaista kypsymättömyyttä tai sitä, että ei uskalla myöntää itselleen niitä omia virheitään.
Erokriisin alkuvaiheessa kaikki tuntuu kaaokselta, mutta kunhan kumpikin saatte aikaa päästä jaloillenne niin toivon mukaan tilanne rauhoittuu. Voimia sulle!
"Mutta tuntuu, että joillekin ainut keino päästä omassa elämässään eteenpäin on kaataa kaikki syy toisen harteille"
Minusta tuo on sitä että ei missään nimessä halua tai voi päästä eteenpäin vaan jää junnaamaan paikoilleen ja on vaan energiaa kiusata sitä toista.Se ihminen joka menee elämässä eteenpäin ,ei jää tekemään mitään noin typerää vaan elää omaa elämäänsä ilman katkeroitumisen merkkejä.
Taisin ilmaista itseäni huonosti. Tarkoitin sitä, että jotkut tuntuvat yrittävän helpottaa omaa oloaan toista syyttämällä ikään kuin elämä sillä paremmaksi muuttuisi. Olen itse juuri sitä mieltä, että katkeruus ei asioita eteenpäin vie vaan se on merkki siitä, että tallaa paikallaan eikä osaa antaa menneiden olla.
Perheessänne on tapahtunut paljon lyhyessä ajassa. Väsymystä ja kiukkua, todennäköisesti vanhempien yhteinen aika on ollut kortilla ja parisuhteenhoito jäänyt kaiken muun jalkoihin.
Hyvin monessa erossa huomataan jälkeenpäin (jälkiviisaus on viisauksista pahasuisin) millaisen kökön kanssa sitä elettiinkään onnen auvoisa hetkiä alkuun ja arjen raskaus ja parisuhteen epäonnistuminen on jonkun toisen syy, harvemmin kai vika on itsessään, vaikka kautta rantain niin kertoisikin ;)
Te olette tyypillinen eronnut pari, joka taistelee sanasotien, piikittelemällä, lyömällä vyön alle, minkä kerkiää, kunnes erotuomari Suomen Laki kumauttaa kongia. Ero on aina kipeä, ja useimmin lähtijää vongataan takaisin, ja kun se ei tuota tulosta annetaan nöyryytettynä sanojen vuolaan virran paikota heikkoa itsetuntoa ja matelua. Ohimenevää on ex-vaimosi suun pieksentä, anna ajan kulua.
Ex-vaimosi vanhemmat ovat hänen vanhempiaan, tietenkin he pitävät lapsensa puolia. Ajattele itseäsi heidän asemaansa. Sinäkin puolustaisit omaa lastasi. Etkö? Vaikka he sydämessään pitävät sinua edelleen hyvänä isänä lapsille, ei heillä ole vaihtoehtoa. Anna ajan kulua, rauhoitu sinä, jos ex-vaimosi ei osaa. Ole mahdollisimman vähän tekemisissä hänen kanssaan, älä soita, älä lähetä txt-viestejä, kuin pakosta, ja niissäkin vain asiaa. ("Ostin Maijalle kumisaappaat, ostatko sinä Pekalle?") ..ja talletat viestit. Ole asiallinen. Älä laskeudu pettyneen vaimosi tasolle. Anna hänelle edes pieni armo - hän on pienen vauvan äiti, kuitenkin.
Oletteko olleet jo soaiaalitoimistossa kuultavina, entä onko prosessi jo edennyt Käräjäoikeuteen?
Jos ei, siihen kuluu vielä aikaa, kuukausia, ellei vuosi - 1½.
Itse olen samanlaisessa pyörityksessä, joten tiedän mistä puhut. Meillä on vain päinvastoin, eli lähes 7 vuoden jälkeen isä haluaa lapset minulta itselleen, syynä järjetön pettymys ja katkeruus, edelleen.
Pääasia on, että sinä pysyt rauhallisena, unohdat exäsi puheet, et kuuntele niitä, pyydä häntä kommunikoimaan txt-viestein, ole hyvä isä lapsillesi, pidä asialliset välit päivähoitoon (jos lapset sellaisessa ovat) ja ole yhteydessä koululaisen opettajaan, kysele lapsen edistymistä. Ole kiinnostunut lapsistasi, älä ex-vaimosi sanoista tai tekemisistä. Näin asianajaja minua neuvoi. Ole itsevarma siitä mitä teet, anna ex-puolisosi meuhkata yksinään. Hiljaisuutesi on paras aseesi. Älä ota kantaa mihinkään, usko itseesi! Kiitä häntä, kun hän tekee oikein, väärästä teosta vastauksesi on hiljaisuus. Niinhän lapsiakin kasvatetaan ;)
Ps, Lastensuojelu kyllä kuuntelee kaikkia lapsiasi. Päätösvaltaa heillä ei ole, mutta heitä kuullaan. Kotikatsaukset ovat edessä, ei niinkään supersiisteys ole tärkeää, vaan se, miten arkesi hoidat ja millä fiiliksillä itse olet. SE ratkaisee kaiken. tasapainoinen vanhempi vetää pidemmän korren, saa nopasta kuutosen: häntä kuullaan.