"Nuorisojoukko surmasi miehen Helsingissä
Helsinki. Mies kuoli pahoinpitelyssä saamiinsa vammoihin lauantain vastaisena yönä Helsingissä. Pahoinpitelystä epäillään nuorisojoukkoa.
Pahoinpitely tapahtui Haagassa Ida Aalbergin tie 9:n kohdalla noin kahden aikaan aamuyöllä.
Poliisin mukaan miestä oli ensin lyöty, potkittu ja lopuksi isketty teräaseella.
Silminnäkijöiden mukaan tapahtumapaikalla oli 6–10 nuorta, joista osa suomalaisia tyttöjä ja poikia ja osa ilmeisesti somalitaustaisia poikia. Nuoret olivat 16–18-vuotiaita.
Osa seurueesta oli haastanut riitaa 38-vuotiaan uhrin kanssa ja uhria oli potkittu. Sen jälkeen yksi joukkoon kuuluneista oli lyönyt uhria teräaseella.
Pahoinpitelyn jälkeen seurue poistui paikalta Ida Aalbergin tietä ylöspäin. Poliisi ei ollut lauantaina tavoittanut epäiltyjä. Mies menehtyi saamiinsa vammoihin sairaalassa.
Kolmen silminnäkijän mukaan nuorukainen, jonka epäillään lyöneen uhria teräaseella, on 16–18-vuotias ja noin 185 senttimetriä pitkä. Epäilty on ilmeisesti somalitaustainen. Hän oli pukeutunut toppatakkiin ja tummiin housuihin, joiden reunassa oli pystysuunnassa kulkeva valkoinen raita.
Poliisi pyytää porukassa olleita nuoria ja muita asiasta tietäviä ottamaan yhteyttä numeroon 09-189 5387 tai 09-189 4240."
STT
http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/tuoreet/artikkeli/Nuorisojoukko surmasi miehen Helsingissä/1101981136675

Vastaukset 6
Vanhimmat
vieraita tapoja.
Luuletko etteivät kaikki ole jo nähneet miten huolissasi olet somaliais-maahanmuuttajista ja suomalaisista nuorista ja puukolla tehdyistä tapoista?
Eikö tämä uutinen ole ollut täällä jo ainakin kaksi kertaa?
veivattu tuhansia kertoja?
Ennen en katsonut ulkomaalaisia vinoon, nyt katson.
Vittumaisinta on se että mulla on ulkomaalaisia ystäviä jotka on aivan yhtä vittuuntuneita asiasta kuin me suomalaisetkin. Kuulisittepa heidän kommentit asiasta!!!
http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/tuoreet/artikkeli/Helsingin katuryöstöjen sarja selviämässä/1101981081032
.. saavat seurata mukana.
Helsingin katuryöstöjen sarja selviämässä
Julkaistu 26.9. 22:22
tulosta juttu
lähetä linkki
keskustele
Helsingin rikospoliisi on edistynyt huomattavasti katuryöstösarjan selvittämisessä. Poliisi pidätti kuulusteluja varten viikonlopun aikana kaikkiaan 12 ihmistä, joista kolme on edelleen poliisin suojissa epäiltyinä useista ryöstöistä.
Kaikki pidätetyt ja kiinni otetut kuuluvat komisario Petri Juvosen mukaan keskustassa pyörivään somalialaistaustaisten porukkaan.
"Esitämme tiistaina Helsingin käräjäoikeudelle yhden miehen vangitsemista. Lisäksi on sovittu vankeinhoitoviranomaisten kanssa, että kaksi kiinniotettua siirretään heti vankilaan suorittamaan rangaistustaan aikaisemmista rikoksista, joista heillä on jo lainvoimaiset tuomiot", Juvonen sanoi maanantaina.
Kaikilla kolmella on erittäin pitkä historia omaisuus- ja väkivaltarikoksia ja aikaisempia tuomioita. Heidän ikänsä vaihtelee 25 vuodesta 40 vuoteen.
Helsingin poliisi perusti Taiteiden yön jälkeen erityisen projektin tutkimaan keskustan ryöstöjä, jotka alkoivat hiljaisemman kauden jälkeen uudelleen lisääntyä elokuun alkupuolella. Elo–syyskuussa keskustassa ja sen lähistöllä on tapahtunut tähän mennessä parikymmentä katuryöstöä, viimeksi toista viikkoa sitten.
Ryöstön tekotapa on ollut yleensä sellainen, että nuorten miesten ryhmä on ympäröinyt uhrinsa ja vaatinut kännykkää ja rahaa. Ryöstösaaliiksi on joutunut myös muuta arvokasta tavaraa kuten digikameroita.
Poliisi epäilee, että keskustassa pyörivä toisensa tunteva porukka on "vaihtelevissa kokoonpanoissa" tehnyt ryöstöjä Kaisaniemen puistossa ja muualla keskustassa yleensä iltaisin ja öisin. Osa ryöstöistä on tehty veitsellä uhkaamalla.
Komisario Juvonen arvioi, että noin puolet eli kymmenkunta ryöstöä on tähän mennessä selvitetty. Hän uskoi, että loppukesän ryöstötilanne on nyt rauhoittumassa.