Muistatteko

Kauan kauan sitten pari kauppaopistoa keksi muuttaa nimensä "Liiketaloudelliseksi instituutiksi". Hakijamäärä räjähti käsiin. Vain koulun nimi oli muuttunut.

Tuleeko mieleen vastaavaa ilmiötä nykyajasta...? Oisko AMK mitään..?
7676
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Eikö sulla muuta tekemistä lauantai-iltana ole. Hanki elämä.

Äänestä

Minä lepuutan aivojani ja kohta taas jatkotutkimusta tekemään. Tiedätkö toista paikkaa, jossa aivot nollaisi paremmin?

Äänestä
  • Ihan itselleni vastasin. Menenpäs koisimaan, nollaan aivoni höpöjuttujen sijasta nukkumisessa ja katson sitten saldon aamulla. AMK-pullistelijat saapuvat paikalle aamuyöstä - siis ne, joita ei paarissa onnistanut. Saattaa olla vekkulia luettavaa.

    Äänestä

Jos joku kauppis vaihtaisi nimensä Liiketaloudelliseksi instituutiksi niin kyllä mä ainakin sinne hakisin nykyisen kuppasen amk:n sijaan.

Äänestä
  • Mikä ihme se on kun pitää aina haukkua AMKlaisia jos on esim. yliopistossa ja jos on AMKssa niin pitää haukkua yliopistolaisia. Mistä tämä kaikki on lähtöisin? Vai onko se ne muutamat jotka käy täällä haukkumassa "vastapuolen" koulua ja aliarvioimassa sen tai siellä opiskelevien ihmisten pätevyyttä?
    Ne on kuitenkin suhteellisen eri työpaikatkin mihin ko. laitoksista valmistuu, joten kilpailustakaan ei taida olla kyse. Mikä hitto se oikein sitten on, vai onko se vaan sitä että pitää yrittää päteä? Kertokaa minulle, eikö sitä olisi parempaakin asiaa mistä väitellä?

    nim. tuleva bachelor of business administration

    Äänestä

  • Antakaa jo olla kirjoitti:

    Mikä ihme se on kun pitää aina haukkua AMKlaisia jos on esim. yliopistossa ja jos on AMKssa niin pitää haukkua yliopistolaisia. Mistä tämä kaikki on lähtöisin? Vai onko se ne muutamat jotka käy täällä haukkumassa "vastapuolen" koulua ja aliarvioimassa sen tai siellä opiskelevien ihmisten pätevyyttä?
    Ne on kuitenkin suhteellisen eri työpaikatkin mihin ko. laitoksista valmistuu, joten kilpailustakaan ei taida olla kyse. Mikä hitto se oikein sitten on, vai onko se vaan sitä että pitää yrittää päteä? Kertokaa minulle, eikö sitä olisi parempaakin asiaa mistä väitellä?

    nim. tuleva bachelor of business administration

    tulee kuitenkin muistaa, että tiedekorkeakouluilla on laissa määriteltynä muitakin tehtäviä kuin opiskelijoiden koulutus, niistä tärkein on tieteellinen tutkimus. Yliopistot ovatkin uutta tietoa luovia tiedeyhteisöjä, joissa tutkimus näyttelee keskeistä osaa. Tiedekorkeakoulujen opettajat ovat lähes aina myös tutkijoita, enemmän tai vähemmän.

    Äänestä

Niin mistä AMK on nimensä vaihtanut? Tapahtuiko ainoastaan nimenvaihto? Vastaava ilmiö nykyajasta(millainen ajanjakso on nykyaikaa/mikä ei)?

Mitä mieltä olet ammatti-instituuteista?

Ei ole todellista, mistä näitä marakatteja sikiää...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kauppaopistot? kirjoitti:

Kauan kauan sitten pari kauppaopistoa keksi muuttaa nimensä "Liiketaloudelliseksi instituutiksi". Hakijamäärä räjähti käsiin. Vain koulun nimi oli muuttunut.

Tuleeko mieleen vastaavaa ilmiötä nykyajasta...? Oisko AMK mitään..?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu