Kuolema..

Tuli tuossa mieleen, että mitä tapahtuu lapsilleni, jos kuolen? Nut olisi tarkoitus mennä sossuun tekemään jonkinlaista paperia asiasta. Haluaisin lasten asuvan isänsä ja tämän uuden naisystävän kanssa, mutta haluaisin myös lapsilleni edunvalvojan.

Tämä lähinnä siksi, että lapseni tulevat perimään huomattavan summan rahaa (minun sukuni puolelta), enkä halua isän niistä rahoista hyötyvän. Vaan ne olisivat pesämuna lasten tulevaisuudelle. Onko kukaan nimennyt lapsilleen edunvalvojaa?
4622
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Maistraatti määrää edunvalvojan alaikäiselle jos omaisuutta on edes jonkin verran.
Luullakseni sen voi myös sisällyttää testamenttiin.

Äänestä

Olen samaa minäkin miettinyt.Mihin lapseni joutuu jos kuolen sen olessa alaikäinen.Isä ei ole kuvioissa mukana,ja minulla ei ole kun äiti ja sekin vanha ihminenItselläni on tullut jotain sydän perisiä juttuja jotka huolestuttaa minua.

Äänestä

Mieheni kuoli yllättäen, jäin yksin vauvan kanssa. Mietin ko asiaa paljon ja otin yhteyttä sos.toimistoon. Sieltä kerrottiin, että minun kannattaa tehdä virallinen paperi asianajajan (sekä kaksi todistajaa) kanssa johon kirjoitetaan "omat toiveet" lapsen tulevaisuudesta/huoltajasta. Paperiin kirjoitetaan myös lapsen elämästä/sukulaisista ja tuttavista.

Sossusta sanottiin, että lapsen jäädessä orvoksi tuomari tekee yhdessä sossun kanssa tutkimuksen ja päätöksen siitä mikä on parhaaksi lapselle (sen takia tärkeää kirjoittaa myös sukulaisista ja tuttavista, tuomaria kiinnostaa vain lapsen hyvinvointi. Elämän rikkoutumista pyritään välttämään). Jos tällainen edelä mainitsemani paperi löytyy vanhemman poismenon jälken se otetaan tutkimuksissa huomioon ja sitä pyritään noudattamaan.

Enempää en osaa vielä sanoa, tapaaminen asianajajan kanssa loppuviikosta....
Suosittelen soittamaan paikalliseen sossuun tai suoraan asianajajalle ja keskustelemaan asiasta.

Rahoista vielä sen verran, että jos ette ole naimisissa niin rahathan menevät automaattisesti lapsille. Sossu määrää automaattisesti edunvalvojan alle 18v lapsille, joka poistuu heidän tullessaan täysi-ikäisiksi. Lasten huoltaja saa käyttää rahoja lapsien hyväksi, mutta niistä on tehtävä tarkka selvitys edunvalvojalle.Muuten lapset saavat rahat käyttöönsä tullessaan täysi-ikäisiksi.Näin ainakin meillä.

Mukavaa syksyä!

Äänestä
  • Minulla on henkivakuutus, joka kattaa asunnosta olevan loppulainan, ja jäisi hieman ylimääräistä. Toivomuksenani olisi, että asunto laitettaisiin vuokralle, ja vuokratulot menisivät lasten suljetuille tileille. Nimenomaan nämä rahat haluaisin lasten isän ulottumattomiin. Täytyy ottaa asioista selvää, eihän sitä koskaan tiedä, mitä tapahtuu.

    Voimia sinulle!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


asdfghjkl kirjoitti:

Tuli tuossa mieleen, että mitä tapahtuu lapsilleni, jos kuolen? Nut olisi tarkoitus mennä sossuun tekemään jonkinlaista paperia asiasta. Haluaisin lasten asuvan isänsä ja tämän uuden naisystävän kanssa, mutta haluaisin myös lapsilleni edunvalvojan.

Tämä lähinnä siksi, että lapseni tulevat perimään huomattavan summan rahaa (minun sukuni puolelta), enkä halua isän niistä rahoista hyötyvän. Vaan ne olisivat pesämuna lasten tulevaisuudelle. Onko kukaan nimennyt lapsilleen edunvalvojaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu