pueto rico

olemme menossa huhtikuun puolessa välissä revoli playa nimiseen hotelliin 7 ja13 vuotiaiitten lasten kanssa.olisi kiva kuulla kommentteja kyseisestä hotellista.sijainnista ,aamupalasta ym.kiitos etukäteen.
3927
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ollaan myös suuniteltu matkaa perheen kanssa (tyttö 10v).mikä hotelli teillä on?samaan aikaan oltaisiin lähdössä.

Äänestä

Olimme kyseisessä hotellissa viime Joulukuussa. Puerto Rico on mäkistä aluetta ja rinteessä sijaitsee tämäkin hotelli. Hotellin Respa sijaitsee hotellin ylimmässä (ylimmäisissä??) kerroksessa josta on myös luonnollisesti sisäänkäynti hotelliin. Joskus päivän päätteeksi kun ei jaksanut enään kävellä sitä mutkaista ja mäkistä tietä ylös, niin taksilla pääsi Puerto Ricon ostarilta hotellin oven eteen alle kahdella eurolla, helppo homma. Meidän huoneistomme oli ainakin ihan ok (merinäköalalla). Kuulin kyllä jonkun valittaneen kun ei ollut ottanut huonetta merinäköalalla, että parveke näkymänä olisi ollut vastapäinen betonimuuri. Tämä vaara on olemassa tosiaan, jos huone sattuu olemaan aivan hotellin alimmissa kerroksissa. Hotellin alaosa (ml. uima-allas) on ikäänkuin montussa. Aamiainen ihan ok, ei mitään valittamista vaikka tähänkin joku varmasti heittää eriävän mielipiteensä. Hotellin alakerrassa sijaitsi ainakin silloin Finnmatkojen toimisto sekä muutamia liikkeitä.

Äänestä
  • Ollimme ko.hotellissa 04 joulukuussa. Hotelli sijaitsee maantien varressa ja ajoneuvot kiihdyttävät keskustan liikenneympyrästä ylämäkeen hotellin ohi. Yötä päivää.
    En suosittele kenellekään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


aurinkoinen kirjoitti:

olemme menossa huhtikuun puolessa välissä revoli playa nimiseen hotelliin 7 ja13 vuotiaiitten lasten kanssa.olisi kiva kuulla kommentteja kyseisestä hotellista.sijainnista ,aamupalasta ym.kiitos etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu