Dejavu-ilmiö

Tunnetteko dejavu-ilmiön ja oletteko itse sen kokeneet?
13598
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

tietosanakirjasta. Siinä määritellään DEJA-VU-ilmiö näin:
* nimi tulee ranskan kielestä
* ilmiöllä tarkoitetaan tunnistamisharhaa, jossa uusi tapahtuma, tilanne, henkilö, tms. tunnistetaan, koetaan aikaisemmin koetuksi, vaikka sitä ei ole aikaisemmin koettu.
( Uusi Tietosanakirja )

Toinen määritelmä:
* DEJA-VU ( ransk. = jo nähty )
* aikaisemmin nähty, ennen koettu
* D.-ilmiö tarkoittaa silloin tällöin jossakin ympäristössä ( tavallisesti toisten henkilöiden läsnäolon, kuullun puheen, usein myös musiikkielämysten aiheuttamaa ) selvästi ilmenevää vaikutelmaa siitä, että juuri parhaillaan koettavana ollut tapahtuma tai kohtaus on sellaisenaan koettu jo aikaisemmin.
* D.-ilmiö ilmenee nimenomaan väsymystiloissa ja eräs sen selityksistä sisältääkin olettamuksen tietoisuuden hetkellisestä herpautumisesta esim. unen tarpeen vaikutuksesta.
* Selityksen mukaan koetaan siis itse asiassa vain sitä kohtausta, missä parhaillaan ollaan, vaikka tietoisuuden välillä sattunut herpautuminen aiheuttaa kohtauksen alun kokemisen "kauan sitten" tapahtuneena.
( Encyclopaedia Fennica - Otavan Iso Tietosanakirja )

Spectrumista, Sivistyssanakirjasta ja Nyky-Suomen Sanakirjasta en määritelmiä löytänyt.

Ennen kirjaviisautta oma vaikutelmani mutu-ajattelulla oli jotain yliluonnollista, selittämätöntä, ei järkeen käypää. Ehkäpä jotain omakohtaistakin löytyy, vaikka en tällä D.-ilmiönimellä ole asiaa kutsunutkaan. Mitä sinä asialla tarkoitat, ymmärrät?

Äänestä
  • Olen jossain elämäni vaiheessa kokenut tuollaisen. Ehkä olin väsyneessä tilassa. Tunsin hyvin voimakkaasti kokeneeni tilanteen aikaisemmin. Toiset ovat tietääkseni kokeneet tämän ulkomailla ja sen on katsottu todistavan reinkarnaation olemassaolon. Olen vasta myöhemmäällä iällä saanut tietää ilmiön nimen ja kuullut kokemuksista.
    Miten muuten suhtaudut reinkarnaatioon?

    Äänestä

  • Ruuneperi kirjoitti:

    Olen jossain elämäni vaiheessa kokenut tuollaisen. Ehkä olin väsyneessä tilassa. Tunsin hyvin voimakkaasti kokeneeni tilanteen aikaisemmin. Toiset ovat tietääkseni kokeneet tämän ulkomailla ja sen on katsottu todistavan reinkarnaation olemassaolon. Olen vasta myöhemmäällä iällä saanut tietää ilmiön nimen ja kuullut kokemuksista.
    Miten muuten suhtaudut reinkarnaatioon?

    Tässä määritelmiä inkarnaatiosta/reinkarnaatiosta:

    * Reinkarnaatio (lat.reincarnatio): jälleen lihaan tuleminen, jälleen syntyminen.
    ( Sivistyssanakirja )

    * Reinkarnaatio (uskonnossa): jälleen lihaksi tuleminen, jälleen syntyminen, jälleen lihaksi tulemus, uudelleenruumiillistuma.
    ( Nyky-Suomen sanakirja )

    * Reinkarnaatio: uudelleen lihaksi tuleminen, jälleensyntyminen, sielunvaellus.
    ( Uusi Tietosanakirja )

    * Reinkarnaatio ( keskiajan lat.reincarnatio ): uudelleen ruumiillistuminen eli lihaksi tuleminen, jälleensyntyminen, sielunvaellus.
    ( Encyclopaedia Fennica - Otavan Iso Tietosanakirja )

    * Internetistä löytyy lisää tietoa hakusanalla inkarnaatio. Tässä määritelmä www.evl.fi/sanasto/selitys- sivulta: Inkarnaatio tarkoittaa sananmukaisesti lihaksitulemista. Kristillisessä teologiassa inkarnaatio merkitsee Jumalan ihmiseksi tulemista Jeesuksessa. Inkarnaatio-opin klassinen kohta on Raamatussa Joh.1:14

    Kysyit, miten itse suhtaudun reinkarnaatioon? Omaan kristillisen elämänkatsomuksen ( = viimeksi mainittu määritelmä). Liikumme nyt mielestäni aiheessa, joka on järjen ja ymmärryksen ulottumattomissa. Minulle myös pyhää. Suhtaudun epäluuloisesti ja varauksellisesti rakentavan ja asiallisen keskustelun mahdollisuuksiin tästä aiheesta - tälläkin foorumilla. Olen pahoillani. Uskon, että ymmärrät varautuneisuuteni, jos olet käynyt vilkaisemassa Uskonto-keskusteluja. Harras toivomukseni on, että jos keskustelua aiheesta jatketaan, se voisi tapahtua asiallisesti ja rakentavasti, ketään loukkaamatta. Hyvin mielelläni näkisin, että 65 foorumilla voitaisiin keskustella kaikesta taivaan ja maan välillä tämän ikäryhmän ehdoilla. Toivon, etten pahoittanut mieltäsi... * Kirjoitellaan!

    Jk. Tarkoitukseni ei ole esiintyä opettajana ja asiantuntijana, vaikka usein kirjallisuutta lainailenkin teksteissäni. On tullut harrastettua kirjojen keräilyä puolivuosisataa. Se alkoi heti, kun opin lukemaan. Ja jatkuu joillain alueilla edelleen.

    Äänestä

  • Frederiikka kirjoitti:

    Amerikkalaisen papin 60-vuotispäiville oli tullut hänen kolme poikaansa, joista kaksi vanhempaa oli pappeja. Kun isä seisoi aamulla takan edessä lämmittelemässä, vanhin poika liittyi seuraan.
    - Kuinka nukuit? isä kysyi.
    - Hyvin ja näin ihanaa unta: olin taivaassa.
    - Millaista siellä oli?
    - Aivan kuin kotona.
    Toisen pojan tullessa olohuoneeseen käytiin sama keskustelu, ja kaikki kolme pappia seisoivat vierekkäin avotakan edessä.
    Mutta kun nuorimmainen tuli alas, hän ei ollutkaan nukkunut hyvin, vaan nähnyt kamalaa unta: hän oli ollut helvetissä.
    - Millaista siellä oli?isä kysyi.
    - Aivan kuin kotona. Ei päässyt ollenkaan tulen ääreen, kun papit olivat tiellä.

    asian ymmärrän ja nimenomaan lihaksi tuleminen (uudelleen) ihmisenä. Hinduismihan on jotenkin tätä lähellä sielunvaelluksineen mutta lihaksi tuleminen siinä esim. lehmänä. Minulla on vain tällaisia hajatietoja, joita on matkan varrella "vaatteisiin tarttunut".

    Hyviä ovat nuo juttusi. Oletko muuten pannut merkille kuinka usein hyvät jutut ovat syntyneet uskovaisista ja nimenomaan ammattilaisista. Onkohan kyseessä halu tölväistä noita meitä kaitsevia "pyhiä"?

    Frederiikka

    Äänestä

  • Ruuneperi kirjoitti:

    asian ymmärrän ja nimenomaan lihaksi tuleminen (uudelleen) ihmisenä. Hinduismihan on jotenkin tätä lähellä sielunvaelluksineen mutta lihaksi tuleminen siinä esim. lehmänä. Minulla on vain tällaisia hajatietoja, joita on matkan varrella "vaatteisiin tarttunut".

    jota olette käsitelleet (minun pitäessäni sadetta rannalla) on minulle niin tuttu että jos kertoisin kaikki minkä tiedän te sanoisitte että olen "pimahtanut". (Voin Ollakin)En siis voi käsitellä aihetta näillä foorumeilla, enkä usko että ylipäätään se on mahdollista julkisesti sillä lukekaa täsätä aiheesta muilta foorumeilta niin huomaatte kuinka puolesta-vastaan kansa on.

    Äänestä

  • Muori kirjoitti:

    Kiitos, Muori! Se mitä itse olen tästä aiheesta omakohtaisesti kokenut, täyttää varmasti 100%:sti pimahtaneen tunnusmerkit niiden mielestä, joilta omakohtainen kokemus puuttuu. Kuten aikaisemmin totesin " Liikumme aiheessa, joka on järjen ja ymmärryksen ulottumattomissa". Olen kaivannut Sinua, Muori! Koen Sinut jalat- tukevasti- maan- kamaralla pysyttelevänä ja turvallisena keskustelukumppanina. En vähimmässäkään määrin pimahtaneena. Toivottavasti saamme nauttia taas seurastasi pitempään. Vai hupsahditkos taas?

    En nyt tiedä täytänkö näitä kuvaamiasi tunnusmerkkejä - kuten tuomareitten on tapana sanoa - mutta toivoisin pysyväni maankamaralla vielä toistaiseksi.
    Olet aivan oikeassa siinä, että lähes jokaisella on kokemuksia asioista joita he eivät voi ymmärtää ja myös jokaisella on usko siitä että on olemassa jokin...
    Minulla olisi jonkilainen selitys näihin, mutta niinkuin hyvin ymmärrät, ei niistä voi täällä puhua. Kuitenkin jos asian selittäisi moni mystinen kokemus selkiintyisi, ja asia saisi luonnollisen selityksen.
    Se on vain niin tavattoman monisäikeinen ja pitkä selostettava, että ymmärtääkseen se vaatisi jo pienen opuksen kirjoittamista.
    Niin mielelläni kertoisin enemmän, mutta en voi.
    Sinä kuitenkin varmaan ymmärrät koska vuoren varmasti olet myös tutkinut ja lueskellut näistä n.s. henkimaailman asioista.
    Ilmat tekee nyt tepposia, niinkuin on tehnyt Lyylillekin, mutta tämäkin kuuluu Suomen suveen.
    Minäkin istuin rannalla, saunan rapuilla kun taivas ensin tummeni ja sitten repesi. Hui.

    olen se forumin ainoa hömppänömi, joka olen tällaisia kokenut. Nyt "ämmät" sassiin lukemaan runomuotoista kertomustani forum-ajasta. Sassiin kans niinku olis jo! Eik käsky kuulu?

    Äänestä

  • Muori kirjoitti:

    En nyt tiedä täytänkö näitä kuvaamiasi tunnusmerkkejä - kuten tuomareitten on tapana sanoa - mutta toivoisin pysyväni maankamaralla vielä toistaiseksi.
    Olet aivan oikeassa siinä, että lähes jokaisella on kokemuksia asioista joita he eivät voi ymmärtää ja myös jokaisella on usko siitä että on olemassa jokin...
    Minulla olisi jonkilainen selitys näihin, mutta niinkuin hyvin ymmärrät, ei niistä voi täällä puhua. Kuitenkin jos asian selittäisi moni mystinen kokemus selkiintyisi, ja asia saisi luonnollisen selityksen.
    Se on vain niin tavattoman monisäikeinen ja pitkä selostettava, että ymmärtääkseen se vaatisi jo pienen opuksen kirjoittamista.
    Niin mielelläni kertoisin enemmän, mutta en voi.
    Sinä kuitenkin varmaan ymmärrät koska vuoren varmasti olet myös tutkinut ja lueskellut näistä n.s. henkimaailman asioista.
    Ilmat tekee nyt tepposia, niinkuin on tehnyt Lyylillekin, mutta tämäkin kuuluu Suomen suveen.
    Minäkin istuin rannalla, saunan rapuilla kun taivas ensin tummeni ja sitten repesi. Hui.

    Tuossa esitin aika töksähtävän mielipiteen "minäkö hömppänömi".

    Kyllä herkkä, tunteva ihminen, saa olla vaikutussuhteessa ympäristöönsä, maailmankaikkeuteen, jonka osa itse on.

    Monet ihmiset kokevat oikeaksi ainoastaan sen mitä pystyvät itse keksimillään mittareilla mittaamaan. Telepatiaan, selvänäkemiseen y.m. liittyvissä asioissa on kuitenkin kysymys sellaisista "fysikaalisista ilmiöistä", joita ei pystytä mittaamaan. Yliluonnollisia ilmiöitä elämässään kokeneet joutuvatkin helposti hullun kirjoihin jos rohkenevat niistä kertoa. Mikään täällä maailmankaikkeudessa ei voi olla yliluonnollista, vain vielä tuntematonta, tieteellisesti todistamatonta.

    Asia on niinkuin Muori sanoi, yksityiskohdista ei voi puhua tai kirjoittaa - monestakin syystä.

    Sanoit asian juuri niin selkeästi kuin se on. Kiitos.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ruuneperi kirjoitti:

Tunnetteko dejavu-ilmiön ja oletteko itse sen kokeneet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu