Kävin baarissa eilen

Muutin kesällä tampereelle. Olin kuulluut täällä olevan yhden ns. sateenkaariravintolan mutten ennen eilisiltaa ollut rohjennut sinne mennä; syystä etten pahemmin ravintoloista pidä jo tupakansavun takia.
Asiaan. Eilen illalla eräs homoystäväni (itse olen nainen 38vee) sain minut houkuteltua sinne.
Menimme n. klo 23.30. ovesta sisään. Ja miltei samantien ajattelin mennä ulos. Ystäväni sain pidettyä minut siellä kokonaiset kaksi tuntia.
Naiset olivat muutamaa pariskuntaa lukuunottamatta aivan pojan näköisiä, iältään 18 - 24 vuotiaita, humalaisia, kähmivät toisiaan estottomasti, oli niittiä niin leuassa kuin silmäkulmissakin jne...
Ajattelin, että jos tässä on tampereen lesbonaiset koko komeudessaan niin yksin saan elämäni viettää. Edellä mainitun kaltaiset kun eivät satu yhtään minua kiinnostamaan.
Eräskin humalainen tyttö (luulin ensin pojaksi) tuli esittäytymään ja jäi juttelemaan. Hänen elämänkaarensa ulottuu vain baariin ja niihin ihmisiin joita siellä käy. Kertoili ketkä kaikki baarissa olevat naiset olivat ex:ään ja kuka on ollut kenenkin kanssa.

Nyt maistuu aamukahvi ja sitten lähdenkin uuden kotikaupunkini synttäreille kaupungille, toivottavasti törmään fiksumpiin ihmisiin kuin eilen illalla.
52399
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

En kuulu tuohon " niitti" joukkueeseen, enkä liioin vietä aikaani baareissakaan, en polta en bla bla blaaa. Rakastan koti-iltoja. Vietän mielestäni terveellistä elämää.
Kirjoituksesi vaikutti mielestäni kovin tyhmältä viisaudelta.
Fiksuna ihmisenä en toivoisi tapaavani kaltaisiasi.

Äänestä
  • Miksi haukut tuon aloituksen tekijän? En ymmärrä.

    Äänestä

Suurin osa baareissa kävijöistä on nuoria lesboja. Se mistä ikäisiämme, vähän vanhempia, löytää on täällä Helsingissä yhtä ongelmallista. Itse olen sinkku ja voin sanoa, että kumppaniehdokkaat ja uudet ystävät ovat kortilla. Jokainen pyörii tutuissa porukoissa, eivätkä laajemmalti tapaa toisiaan. Ainakin minulla on tämä käsitys, mutta jos joku lukija tietää, miten ihmisiin saa yhteyttä, niin laittakaa ihmeessä tietonne tänne näkyviin. Liian moni pähkäilee saman asian kanssa yksinään.
Tsemppiä sinulle!

Äänestä

Tämä on aihe, joka varmasti aiheuttaa valtavat paiseutumiset ja suuttumiset, mutta itsekin lesbona olen tätä mieltä.

Kyllä suurin osa baareissa käyvistä lesboista tuntuu nimen omaan olevan näitä poikamaisia. Ja selailepa Irc-gallerian lesbojen kanavia, niin on sielläkin varmasti 99 % poikamaisia tai muuten vain hyvin maskuliinisiä.

Itselleni tulee lähinnä hölmö olo, kun joku silmät kirkkaina väittää, että lesbot ovat ihan samannäköisiä kuin muutkin. On meidän joukossa naismaisiakin paljon, mutta kyllä suurin osa tuntuu silti olevan butcheja. Tuntuu lähinnä ylisuvaitsebvaisten heteroiden puheelta nuo.... Sellainen olo minulle tulee.

Ehkä me femmet emme sitten vietä aikaamme baareissa ryypäten. Toisekeen olen vähän kuullut samanlaista juttua poikamaisten puolelta, että femmet olisivat lesboina "epäluotettavia". KAIKKI EIVÄT ajattele noin, mutta tollaista olen kuullut. Eli ei tässä puhdas pulmunen itse kukaan ole.

Omakin mieltymykseni on juuri femmet, mutta pitää vain löytää sitten jotain muuta kautta kuin baareista yms. Valittettavasti suurin osa ihastuksistani onkin sitten heteroita.

Toisekseen femmeä ei tunnista hetskunaisten joukosta ellei omaa hyvää lesbotutkaa, joka voi vaikeuttaa asioita.

Tämä ei ole mikään hyökkäys poikamaisia vastaan, jioten olkaa ihan rauhassa sellaisia kuin olette. Minulla ei ole mitään teitä vastaan, mutta kyllä ainakin lesbobaareissa ja muissa "näkyvissä" piireissä kuten erilaisessa vähemmistöjen toiminnassa mukana olevat tuntuvat olevan enimmäkseen ei-femmejä.

Äänestä
  • poikamaisia luuraa?

    Itse olen naisellinen, ja tunnen pääsääntöisesti vetoa juuri poikamaisiin lesboihin. Niihin, jotka ihmisvilinässä tunnistaa lesboiksi, niihin, joista ei takaapäin erota ovatko he poikia vai tyttöjä. Ja minua silti tulevat ainakin baarissa iskemään juuri femmet. Johtuukohan tämä nyt siitä, että poikamaiset uskovat että kaikki naiselliset tytöt ovat heteroita?

    Ja vielä tuosta että lesbot näyttävät lesboilta. Mikäs kumma se on? Lesbot eivät ole heteroita. On minusta alentavaa jos lesbojen pitäisi Näyttää heteroilta, koska silloinhan he eivät olisi sitä mitä ovat. Tämä on tätä samaa tasapäistämistä kuin mihin naisten ja miesten tasa-arvo-keskustelussa joskus törmää. Sanotaan että miehet ja naiset ovat samanlaisia ja samanarvoisia. Mitä ihmettä!!? Ei tarvitse olla kovin välkky tajutakseen, että naiset ja miehet Eivät ole samanlaisia. Eikä heidän pidäkään olla, kummatkin ovat hyviä sellaisina kuin ovat.

    Sama lesboissa ja heteronaisissa. Me olemme erilaisia. Lesboilla on oma alakulttuurinsa, me näemme maailman erilailla kuin heteronaiset. Siinä ei ole mitään pahaa. Se tekee meistä sitä mitä me olemme. Ja hämmentävää lesboissa onkin ehkä juuri ilmiö "femme", koska heistä ei välttämättä näe päällepäin, että he ovat tämän alakulttuurin edustajia. Se ei tee heistä vähemmän lesboja, se ei kuvaa heidän seksuaalista aktiivisuuttaan tai identiteettinsä vahvuutta. Se vain tekee heidän hyväksymisensä leboiksi hieman vaikeammaksi. Varsinkin niille, jotka eivät näe heistä muuta kuin ulkokuoren.

    Minä olen onnellinen tällaisena. Minä olen hyvin tyttömäinen olemukseltani ja tunnen vetoa selkeästi poikamaisiin naisiin. Joskus se on ärsyttänyt minua, koska haluaisin ihastua ihmisiin pelkkien luonteenpiirteiden mukaan, mutta ei voi mitään. Seksuaalinen vetovoima on niin viettipohjaista, ettei siinä järkeily auta. Selkein selitys omalle käyttäytymiselleni on se, että haen kumppaniltani eräitä luonteenpiirteitä, jotka löytyvät useammin miesmäisistä, kuin naismaisista naisista. Toinen usein ihmetelty asia on sitten tämä, että miksen samantein hae miestä. Siihen kysymykseen en löydä muuta vastausta kuin sen, että olen sen verran itsekäs ihminen, etten halua tuomita itseäni elämään ihmisen kanssa jota kohtaan en voi tuntea seksuaalista halua ja mieltymystä.

    Kaikille teille poikamaisille haluaisin siis vain sanoa suurella sydämellä, että olkaa sellaisia kuin olette! Minusta meidän ei tarvitse leikkiä olevamme samanlaisia, kun kerran emme ole. Tämä menee nyt alkuperäisen kirjoituksen vierestä, mutta halusin saada sanotuksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


eikiitosenää kirjoitti:

Muutin kesällä tampereelle. Olin kuulluut täällä olevan yhden ns. sateenkaariravintolan mutten ennen eilisiltaa ollut rohjennut sinne mennä; syystä etten pahemmin ravintoloista pidä jo tupakansavun takia.
Asiaan. Eilen illalla eräs homoystäväni (itse olen nainen 38vee) sain minut houkuteltua sinne.
Menimme n. klo 23.30. ovesta sisään. Ja miltei samantien ajattelin mennä ulos. Ystäväni sain pidettyä minut siellä kokonaiset kaksi tuntia.
Naiset olivat muutamaa pariskuntaa lukuunottamatta aivan pojan näköisiä, iältään 18 - 24 vuotiaita, humalaisia, kähmivät toisiaan estottomasti, oli niittiä niin leuassa kuin silmäkulmissakin jne...
Ajattelin, että jos tässä on tampereen lesbonaiset koko komeudessaan niin yksin saan elämäni viettää. Edellä mainitun kaltaiset kun eivät satu yhtään minua kiinnostamaan.
Eräskin humalainen tyttö (luulin ensin pojaksi) tuli esittäytymään ja jäi juttelemaan. Hänen elämänkaarensa ulottuu vain baariin ja niihin ihmisiin joita siellä käy. Kertoili ketkä kaikki baarissa olevat naiset olivat ex:ään ja kuka on ollut kenenkin kanssa.

Nyt maistuu aamukahvi ja sitten lähdenkin uuden kotikaupunkini synttäreille kaupungille, toivottavasti törmään fiksumpiin ihmisiin kuin eilen illalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu