Mä vihaan anoppiani! Edellisen anopin kanssa olimme ylimmät ystävät, mutta tämän nykyisen kanssa en saa syntymään kuin pahaa mieltä jo 10 vuotta. Lapsetkaan eivät viihdy isoäitinsä luona, koska tämä panettelee minua lapsillekin. Pojalleen ei puhu minusta mitään ja kun kerron miehelleni mitä lapset ovat sanoneet, joka sitten kertoo äidilleen, anoppi sanoo lasten valehtelevan. Myös sukulaisilta olen kuullut, että anoppi haukkuu minua. Olen niin väsynyt siihen ämmään, että olen ajatellut avioeroa! Miehen kanssa asiasta ei yleensä synny kuin riitaa. Säälittää lasten takia. Mitä mä teen?
Hermot menee
rosa
311278
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
anopin kanssa ole naimisissa?
mutta käytännössä olen saanut huomata, että tässä suvussa kaikki on naimsissa keskenään. Olen todellakin laittanut mieheni joskus valinnan eteen, että minä tai rakas mamma... On sitten valinnut minut ottamalla etäisyyttä äitiinsä joksikin aikaa, kunnes olen taas huomannut anopin luikertelevan elämäämme.
jotka eivät päästä irti pojastaan..
ja joskus myös toisinpäin..
ja tässä on vähän molemmin päin. Onhan se oma vikani, kun olen nössöillyt niitten kanssa, mutta sitä yrittää pitää rauhan lasten takia.
pikku poika tulee aikuiseksi, ja tuo mimmin nähtäväksi, aion olla sekaantumatta asiaan yhtään, vaikka mimmi näyttäisi avoimesti minulle, että olen paska, jonka ei pitäisi olla hengissä.
ja osoittaa avoimesti sulle, että sun paikkasi on olla poissa, sinua ei saa olla olemassa,
niin sitten voit olla hyvä anoppi. Muista olla tapaamatta poikaasi. Pane se nyt mieleesi.
Mutta älä kovin lapsillesi puhu pahasti anopista, ihminen hänkin on vikoineen niinkuin sinäkin. Ettei käy niin kuin yksi tuttavani kertoi, että miniä oli ikänsä kaiken haukkunut anoppiaan ja sitten kun poika tuli isoksi, hän kävi tosiaan ampumassa anopin.
Naapurit olivat ystävättärelleni kertoneet, että anoppi oli oikein herttainen ihminen ja hyvissä väleissä kaikkien kanssa.
Miniä oli mustasukkainen ja kade nainen, hän oli kuin kotka miehensä kimpussa syyttäen turhaan milloin mistäkin.
tietenkään mitään täydellistä irtiottoa.
Onhan se nyt kaikille hyväksi jos välit ovat kunnossa!!!!
Mutta ei se usein mene niin.
Noin yleisestiottaen, en tarkoita tällä rosaa..
Ongelmat olisi paras selvittää puhumalla, mutta aika harvoin päästään siihen pisteeseen. Toinen haluaa selvittää asiat (anoppi tai miniä), mutta toinen osapuoli ei halua puhua mitään tai unohtaa tahallisesti mitä tuli sanoneeksi, ja kääntelee asioita mielensä mukaan.
Ja kun ei puhuminen onnistu niin sitten kaikki jatkuu vaan samaa rataa kuin ennenkin.
Anopilla on ehkä jo valmiiksi asenne "näin minä tein aikoinaan ja se on ainoa oikea tapa.." ja hän katsoo oikeudekseen puuttua joka asiaan.
Poika ehkä uskoo liikaa äitiänsä… ei tiedä miten toimia ja yrittää tasapainotella siinä vaimon ja äitinsä välillä.
Tarkoitin irtautumisilla tuontyyppisiä asioita.
Puhu miehesi kanssa asiasta,hänen velvollisuutensa on selittää äidilleen että sinä olet hänen valintansa ja pyytää äitiään lopettamaan jutut
syitä miksi anoppisi puhuu sinusta noin? Ikävää, kun kaikki tulee lasten kautta..
On anoppeja joille ei ole mikään hyvä, teet niin tai näin....
Jos ei miehesi pysty auttamaan, niin
mitähän jos kysyisit itse suoraan anopiltasi miksi hän tekee noin???
Ei yksi kunnon riita maailmaa kaada, päinvastoin..
mutta sen tiedän että anopin jutut eivät ole edes tosia. Olen hänestä laiska, vaikka käyn töissä ja olen usein ylitöissä ja sen lisäksi hoidan kodin (joka on siistimpi kuin hänen)ja lapset. Ruokaa teen joka päivä ihan tavallisia ja joskus vähän eksoottisempiakin, salaatteineen. Anopin mukaan en tee ruokaa ollenkaan ja lapset syövät pelkkää roskaruokaa.
Anoppi oli ainoa, joka ei sanonut uudesta omakotitalostamme mitään, kulki vain nokka nyrpyssä.
Noin 5 vuotta sitten meillä oli kunnon yhteenotto. Uhkasin ottaa lapset ja lähteä synnyinseudulleni. Anoppi alkoi uikuttaa, että parempi laiha sopu kuin lihava riita. Niin yritettiin ja jonkin aikaa meni rauhallisesti, mutta se on muisto vain!
tilanteessa...
Olet saanut anopin jolle ei mikään kelpaa. Ei mikään muu ole oikea tapa kuin hänen omansa...
Miehesi kanssa näette kuitenkin oikean tilanteen
..älä välitä liikaa anoppisi sanomisista.
Miksi ihmistä pitää rangaista anopilla!!? Omani on ylilipevä ja aina niin mukava että oksettaa. Mutta annas olla kun mies menee äitinsä luo yksin niin johan anopilla riittää valittamista minusta. Suoraan ei pysty mitään sanomaan. Miestäni anoppi manipuloi täysillä, kun hän tulee kotiin ja alkaa valittamaan minulle jostain niin arvaan heti kuka taas nekin ajatuksen hänen päähänsä on syöttänyt. Tottahan poika äitiään uskoo asiassa kuin asiassa. Eroa en siksi sentään ota, mutta jos ero jostain syystä joskus tulee niin anoppi saattaa yhtenä syynä listalla olla.
olla tuntevinaankaan poikaansa, SILLÄ: poika on minun nyt.
Me olemme nyt naimisissa, ja anoppi saisi olla kuollut.
Tiedän melko varmasti, että minusta puhutaan, jos he tapaavat.
valintani, niinkauan kun anoppi haukkuu minua takanapäin pojalleen, eikä pyynnöistä huolimatta osoita sanojaan suoraan minule, en halua olla hänenlaisensa ihmisen kanssa missään tekemisissä.
Arvostan suoraa ja rehellistä keskustelua aiheesta kuin aiheesta, mutta anoppini kuulemma haukkuu huutaen miehelleni minua aivan käsittämättömistä asioista aina kun ovat kahden.
Ei se ole miehellenikään mukavaa, mutta hän ei uskalla "lyödä luuta kurkkuun" äidilleen.
No, kurjinta ei kuitenkaan ole mulla...
Aluksi hänkin oli maireeta ja lipevää, mutta jostain kummansyystä jouduin hänen hampaisiinsa, eikä hän ole pyynnöistä huolimatta syytä minulle suostunut kertomaan, joten en edes kadulla tervehdi häntä, enhän kaveeraisi kenenkään muunkaan vastaavanlaisen kanssa.
Ole vahva päätöksissäsi, olivatpa ne sitten mitkä tahansa.
Mieheni on nyt minun.
Olen varma, että jos anoppi tapaa poikansa, niin minua haukkuu.
Vaikkei mies tunnusta.
Kukaan edellisistä anopeistani -osa avoanoppeja-ei ollut yhtä kauhea.
Kerrankin sanoin entiselle, ettei hänen pojastaan ole mihinkään, niin hän oli hiljaa.
Mutta mies löysi uuden naisen, joten tuli ero.
moi,,olette sinä sekä anoppisi aikuisia ihmisiä. istukaa samaan pöytään ja puhukaa asiat halki. älä miesrukkaasi aja vaikeaan tilanteeseen. puhumalla asiat joko paranee tai sitten ei. onnea yritykselle!
Kyllä vihaan, kun sellaista ihmistä ei olisi koskaan maan päälle syntynytkään.
vanhapiika.
ikävä tauti muille, jotka joutuvat aina väärien epäilyjen kohteeksi. Mene itseesi, katso peiliin.
alunperin ollut sökö.
ja ovat onnessaan. Samoin poikansa.
ongelmasi, kun viitsitkin olla noin ilkeä???
Lukisit jutun kunnolla.
"Muista käydä katsomassa äitiäsi tännää kottii tullessasi. Ei siinä kauan mene. Hänelle saat hyvän mielen, ja jos vaikka veisit jottain pientä tuliaista, mitä nyt noppeesti kaupasta haet."
Ei minkäänlaista ongelmaa, kun ei ole enää ilkeilevää miniää perheessä.
"-Ymmärrä oma tilasi, anna arvo toisillekkii."
Siin pittää olla pojallein.
Anopista voit ottaa "eron", eikä se sitä tarkoita, että miehestä olisi erottava, jos muuten menee hyvin.
enää kestää kauan. Elämä liian ristiriitaista.
kaikkien kymmenen edellisen anoppisi kanssa. Elämä muuttui sietämättömäksi.
halusin ystävällisen ihmisen, olet täynnä vihaa, koska vanhempasi erosivat ja koit hylkäämistä.
SE EI Ole MINUN tai meidän SYY.
Älä pura vihhhaasi meihin.
OMA asennoitumisesi on väärä.
NORMAALI ihminen pystyy vihastumisen jälkeenkin tulemaan takaisin - ja näkemään asian myös toisen kannalta. Jos vihaat, käyttäydyt kuin murrosikäinen, joka asettuu taisteluasemiin ja jää rintamalinjaan.
Sellainen yleensä värittää omalla mustuudellaan kaiken, mitä tuo hänen vihattunsa tekee, vaikka toinen tarkoittaisi hyvää.
Toinen on joutunut hämmästymään kerta toisensa jälkeen sitä röyhkeätä ilkeyttä, jonkalaista hän ei ikinä omalle vastaavalleen osoittanut.
Mitä silloin tapahtui, että aloit hermottaa vihalla suhteita ihmisiin?
Kannattaisiko mennä psykoanalyysiin ja selvitellä lapsuuden ja murrosiän traumat?
Muuten ne siirtyvät vielä pahempina lasten kannettaviksi. Lapsi on niihin SYYTÖN, samoin tämä nykyinen miehesi ja hänen sukunsa. HE EIVÄT ole tehneet sinulle mitään pahaa.
Itse olit eri ihminen ennen naimisiin menoa ja tänään. Eikö se ole mielestäsi petos miestä kohtaan?
Voisit pyytää hiukan rahaa äidiltäsi ja isältäsi näihin analyysikäynteihin, sillä uskon, että hekin jo nykyisin ymmärtävät sinun kokemiasi kärsimyksiä paremmin kuin silloin, kun olit vielä pieni lapsonen.( Koit eron ja hylkimistä.)
itseni tuosta. Minunkin vanhempani, molemmat metsässä kasvaneita ainoita lapsia, eivät tulleet toimeen keskenään lainkaan. Minä sain tehdä hanttihommat, olin vain komentelun kohde. Äitini oli narsisti, hän laittoi aina itseään. Hän oli aina lähdössä. Minulle toi jonkin esineen tuliaisiksi. Minulle onkin jäänyt tavaroiden rakastaminen, kun ei muuta ollut. Mummoni oli ainoa joka hoiti. Kun löysin mieheni, hyvän, viisaan, varakkaan ihmisen, äitini olisi hänetkin minulta vienyt, jos olisi pystynyt. Mutta mieheni on aina ollut hyvä minulle, vaikka olen ollut välillä täysin mahdoton. Viime aikoina olen käynyt mielenterveystoimistossa psykiatrin ohjaamassa keskusteluryhmässä, ja se on auttanut minua katsomaan asioita ylempää. Menen ikäänkuin asuntoni ulkopuolelle, ja katselen sieltä tuota valvovaa naista, ja ajattelen, että omat ajatukset valvottavat tuota naista, ne ajatukset, jotka ovat nousseet murrosiässä vaivaamaan. Voin jättää ne taakse, ja ottaa uudet ihmiset nyt tänään hyvin vastaan niin työssä kuin yksityiselämässäkin. Tänään on uusi päivä, menneisyys ei enää voi satuttaa. Tänään on loppuelämäni ensimmäinen päivä. Aion sanoa miehelleni, miten kiitollinen olen hänelle kaikesta.