Olemme suunnitelleet häitä tässä jo puoli vuotta. Vauva on nyt tulossa ja ajattelimme mennä tässä naimisiin(ei pelkästään lapsen takia) Kirkossa olisi tarkoitus mennä kahden todistajan läsnä olessa. halusin alun perin isot häät, mutta anoppini oli sitä meiltä että minun äidin kuuluu maksaa häämme. isäni on kuollut vuosi sitten ja äiti jäi pikku siskoni kanssa kahden. Hyvä että rahat riittävät nyt. Joten haluan mennä hiljaa ja salaa naimisiin. Olen puhunut äidilleni tästä ja hän on onnellinen puolestani. Mieheni on suuttunut minulle siitä kun pitäisi kertoa myös hänen äidilleen, joten halua, koska heti alkaa mäkätys ja hössötys. Onko oikein pitää häät salassa ja kuinka kaun tälläinen toimitus kestää??
Häät
Minä vaan
2758
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
myös miehen vanhemmille etukäteen, mutta vähän lähempänä vihkimistä. Asia menisi molempien vanhempien suuntiin samalla tavalla. Kummankaan vanhemmilla ei ole velvollisuutta maksaa häitänne, mutta ei myöskään oikeutta määrätä, miten ne järjestetään.
Ehdotan, että teidät vihittäisiin kirkossa molempien vanhempien läsnäollessa. Avoimuus oman väen kesken edistää hyvien välien muodostumista sukulaisten kesken. Esim. anopiltasi häiden salaaminen todennäköisesti aiheuttaisi vain pahaa mieltä ja riitaa. Sitähän et halua, sillä tuleva lapsennekin tarvitsee kaikkia isovanhempiaan. Kaukaisemmalle suvulle tieto teidän naimisiinmenostanne saa jäädä jälkikäteen kuultavaksi.
Vihkikaavoja on monenlaisia, lyhyitä ja pidempiä. Neuvotelkaa papin kanssa millainen on teille sopiva.
Järjestäkää juuri sellainen tilaisuus, kun haluatte. Tehkää siitä ikimuistettava päivä. Onnea teille!
Jos avioliitto on tärkeintä, ei häät, niin maistraatti on helpoin vaihtoehto. Täyttää vain paperin esteiden tutkimista varten (voi täyttää kotona, jolloin tarvitaan todistajat, tai maistraatissa jolloin ei tarvita edes todistajia). Viikko paperin jättämisen jälkeen voidaan vihkiä. Yksinkertaisimmillaan henkikirjoittaja vihkii maistraatissa. Ei tarvita omia todistajia (virkailijat todistaa), ei edes sormuksia. Homma vie noin 5 min. Me menimme vihille maistraatissa yhtenä tiistaina ja ilmoitimme sukulaisille vasta kuukausien päästä. Avioliitto on aina pariskunnan henk. koht. asia eikä siitä tarvitse muille kertoa mitään jos ei halua. Myöhemmin, kun on vaikka parempi taloudellinen tilanne/lapset isompia/muuten vain tuntuu siltä, voi kirkossa siunauttaa avioliittonsa ja pitää kunnon juhlat.