Minkälaisia autoja teillä on käytössä, meidän firmassa on vain 1,3 l Golf. Sillä ei pysy minkäänlaisen pakenijan perässä. Olen kuullut, että toisilla olisi 1,8 l ja kuulemma joillain GTI, mutta 1,3 l merkeillä. Olen yövuoroissa kokeillut rauhallisilla tieosuuksilla ja todennut ettei pikkukoneisella autolla ehdi mihinkään, eikä se ole turvallinen kun joutuu ajamaan päin punaisia, jos yrittää ehtiä hälyttävälle kohteelle.
Lisäksi meidän autot on jo aika vanhoja, vanhin on jo vuodelta 2002.
Lisäksi meidän autot on jo aika vanhoja, vanhin on jo vuodelta 2002.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mistä puusta liet tippunut mutta taisit nyt ainakin kirjoittaa väärälle pasltalle, mm. hoito-ohjeita palsta on jossain muualla.
Etsivä löytää.
Onneksi kirjoituksestasi näkee heti että tarkoitit aivan jotain muuta kuin hälytyslaitteet ja vartionti palstaa.
Mikä on trolli
Tämähän on kumma keskustelupalsta, olen seurannut näitä juttuja jo pitempään. Aina kun joku aloittaa uuden keskustelun niin siellä on heti joku haukkumassa ja haistattelemassa. jos ei ole parempaa sanottavaa kannattaa jättää kirjoittamatta.
Provoa...
Trolli on myös provoilua ja tyhästä kyhätty keskustelun avaus.
Olisit lukenut keskustelualoituksen niin ymmärtäisit ettei kirjoitus ollut mitään muuta kuin jonkun ajanpuutteessa olevan oma keskustelu itsensä kanssa.
Ketään en ole haistatellut toisin kuin alkupäräisessä kirjoituksessa tuntuu ehkä olevan taka-ajatuksena. Tai sitten - kuten kirjoitin - on kyseinen aloitus väärällä palstalla.
Asialliseen sisältöön varmasti saa asiallisen vastauksen, mutta aloituksen ollessa sitä mitä on, niin ei näitä voi ottaa vakavasti.
Kuten kirjoitit jos ei ole parempaa kirjoitettavaa sen voi jo alunperin jättää kirjoittamatta. Toisaalta on eräitä jotka kirjoittavat vain toivoen että joku vastaa mitä tahansa ja ainakin tässä alkuperäinen kirjoittaja jo on onnistunut.
Lienee selvää että niin metsä vastaa kuin sinne huutaa?
Ensiksikin, mikä hemmetin virka-auto?!?
Virka-autoja ei ole kuin kunnan tai valtion virkamiehillä, ja yksikään vartija tai jäjestyksenvalvoja ei ole virkamies! Vartiointi liikkeen autot eivät ole siis mitään virka-autoja, vaan tuotanto autoja.
Toiseksi tuo auton teho on varmasti ko vartiointi liikkeen arvioima riittäväksi, kertoo vaan todella huonosta ammatti taidosta ja silkasta lapsellisuudesta, jos luulee olevansa joku hälyytys ajoneuvo. Edes poliisilla ei ole oikeutta
ajella punaisia päin, muuten kuin hälyytys tehtävässä ja silloinkin ehdotonta varovaisuutta noudattaen. Kiireiset hälyytys tehtävät kuuluu POLIISILLE, eikä millekkään yksittäiselle yksityisen vartiointi liikkeen vartijalle...
hah hah..leikkipoliisi..vartijat saavat just teijän takia kohta mopot alle kun luulette että vartijalla on velvollisuus suorittaa takaa-ajoja..kasvakaa!!!
otti sentäs ton jutun tosissaan.Tos taas nähään et miten vakavasti tää palsta kannattaa ottaa...;)
itse aikoinaan ajelin ruosteisella 80-luvun romuläjällä, golffi sekin. poliisit pysäytteli suunnilleen joka toinen yö, että silleen. ei siinä mitään hyvin taittu 10 tuntinen vuoro (piiri) silläki. nii ja se aikoinaan oli reilusti yli 2000-luvun.