sääli

Asuinalueellani on nyt n.14vk serpinarttu pentu eikä sitä ole madotettu eikä rokotettu.
Pari viikkoa oli väli kun olen koiraa nähnyt ja reppana ei ole yhtään kasvanut.
Sekoituksessa isokokoisia koiria joten kehityksen pysähtyminen ei mielestäni normaalia.
Omistajat aika juoppoja(käy sääliksi heidän lastaankin) ja hakevat kuulma ilmaiseksi koiran ruuat, selvisipä joku aika sitten mitä tämä ilmaiseksi hakeminen on hakevat tyyliin eurolla näytepusseja lemmikki kaupasta.

Mutta mitä voisin tehdä? en kai mitään, koska koiraa muuten käytettään ulkona jne.

Ja istten kun koira oli n.11 vk sen täytyi jo kerrostalossa kävellä portaat ylös neljänteen tai viidenteen kerrokseen asti, ja kai käveltävä alspäinkin, lonkathan siinä menevät.

Olne saarnannut madotuksen tärkeydestä, toisella on nyt kutissut peräpää jo monta viikkoa, mutta tuntuu menevän kuuroille korville.
9692
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Täällä itket! Tiedät itsekin mitä tehdä? Vai onko tarkoitus provoilla kukkahattutädit voivottelemaan?

Pässinpää!

Äänestä

Kuinka useasti koirat pitää madottaa???

Äänestä
  • Ainakin ennen luovutusta pitäisi jo kasvattajan toimesta madottaa. Sitten siinä 3kk ja 6kk ikäisenä. Sen jälkeen ehkä pari kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä. Nyt rupeaa kyllä olemaan mielipiteitä, että tuon 6kk madotuksen jälkeen madotettais vain tarpeen vaatiessa, siis jos on aihetta olettaa, että koiralla on jotain matoja.

    Äänestä

  • jo pitäisi loishäätö tehdä ainakin kolmasti. Itse madoitan 4 kertaa. Sitten pentu lähtee luovutusikäisenä uuteen kotiin, ja siellä se pitäisi madoittaa ennen rokotusta.
    Aikuiselle koiralle loishäätö vähintää kaksi kertaa vuodessa, syksyisin ja keväisin olisi hyvä nyrkkisääntö.

    Äänestä

OTA YHTEYTTÄ LÄHIMPÄÄN ELÄINSUÔJELU YHDISTYKSEEN!!!!!!!
ENNENKUIN REPPANA HEITTÄÄ HENKENSÄ ;(

Äänestä

Tuo epäilty rikkomus on ehdottomasti niin merkittävä että siitä on ilmoitettava eläinsuojeluvalvojalle. Koiran on saatava riittävästi ravintoa ja vaikka madottaminen ei pakollista olekaan niin siitä seuraavan terveysongelman hoito on pakollista eli kun madot vaivaavat niin koira on pakko madottaa.

On erittäin moitittava tilanne mikäli koira ei saa riittävästi oikeanlaatuista ravintoa ja madot kuluttavat siitä suuren osan!

Tämän linkin avulla voit etsiä alueenne eläinsuojeluvalvojan yhteystiedot:

http://www.sey.fi/valvojat/valvluekehys.html

Ilmoituksen voi tehdä nimettömänä, mutta uskottavuutta lisää omalla nimellä esiintyminen. Nimeä ei anneta kenenkään muun tietoon.

Eläinsuojeluvalvojalle voi ilmoittaa myös "lievistä" epäkohdista. Eläinsuojeluvalvojan tehtävä on parantaa eläinten olosuhteita ja kohtelua keskustelemalla ja mikäli keskustelu ei auta ja kyseessä on selvä rikkomus niin eläinsuojeluvalvoja vie asian viranomaisille. Se on vain hyvä että epäkohtiin päästään vaikuttamaan varhaisessa vaiheessa!

Kiitos että autat!

Äänestä

Sellaisiakin pentuja joita on syötetty pelkällä perunalla koko pentuajan! :( Eipä ole kovin terve loppuelämä tällaisilla pennuilla koska perunan syömisen hyöty on -o eli tyhjän kanssa.. Tiedän myös yhden perheen joka syötti pennulleen täysimaitoon keitettyä puuroa ja ruisleipää, onneksi eläinlääkäri sai taottua järkeä näille päähän ekassa rokotuksessa!Pentu sai tämän jälkeen penturuokaa mutta sekin oli varmasti jotain Pirkka-laatua...

Äänestä
  • on syönyt pirkka-muonaa ikänsä eikä ole sairastanut elämässään kertaakaannyt 10v.ei se pirkka ole sen huonompaa muonaa kun mikään muukaan.

    Äänestä

  • koira kirjoitti:

    on syönyt pirkka-muonaa ikänsä eikä ole sairastanut elämässään kertaakaannyt 10v.ei se pirkka ole sen huonompaa muonaa kun mikään muukaan.

    laatuun koiran ruokinnassa. Eikä se laatu tule siitä hinnasta vaan siitä mikä sopii juuri sille koiralle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pentua kirjoitti:

Asuinalueellani on nyt n.14vk serpinarttu pentu eikä sitä ole madotettu eikä rokotettu.
Pari viikkoa oli väli kun olen koiraa nähnyt ja reppana ei ole yhtään kasvanut.
Sekoituksessa isokokoisia koiria joten kehityksen pysähtyminen ei mielestäni normaalia.
Omistajat aika juoppoja(käy sääliksi heidän lastaankin) ja hakevat kuulma ilmaiseksi koiran ruuat, selvisipä joku aika sitten mitä tämä ilmaiseksi hakeminen on hakevat tyyliin eurolla näytepusseja lemmikki kaupasta.

Mutta mitä voisin tehdä? en kai mitään, koska koiraa muuten käytettään ulkona jne.

Ja istten kun koira oli n.11 vk sen täytyi jo kerrostalossa kävellä portaat ylös neljänteen tai viidenteen kerrokseen asti, ja kai käveltävä alspäinkin, lonkathan siinä menevät.

Olne saarnannut madotuksen tärkeydestä, toisella on nyt kutissut peräpää jo monta viikkoa, mutta tuntuu menevän kuuroille korville.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu