Takapalkin puslat vaihdettu (01 Mondeo)

mnd01

Tuli tällä palstalla aiemmin kyseltyä mahdollisia kokemuksia Powerflexin takapalkin puslista 01-Mondeoon, mutta niiden puuttuessa ajattelin ottaa riskin ja tilata ne Englannista (www.larkspeed.com) ja hintaa tuli toimitettuna ~115€. Perjantaina vaihtoivat paikallisella pajalla nuo alle reilussa kahdessa tunnissa. Hintaa koko remontilla (siis osineen) aika tarkkaan 200€. Fordhan myy uusikoppaiseen Mondeoon ainoastaan koko takapalkin kerralla hintaan 355€ työtä noin pari tuntia sekä nelipyöräsuuntaus, eli hinnaksi olisi tuolla Fordin ratkaisulla tullut ~550€. Säästöä tuli siis melkoisesti.

Lopputulos on kerrassaan loistava. Kolinat katosivat, auto jämäköityi, kallistelut ja niiaukset pienenivät huomattavasti, meno on rauhallisempaa ja auto kulkee nyt kuin raiteilla entisen jatkuvan hakemisen sijaan. Ja mm. sellainen aiemmin esiintynyt nytkähtely moottorijarrutukseen siirryttäessa hävisi käytännössä kokonaan. Vanhoista puslista kolme neljästä oli aivan hajalla, joten takapalkki pääsi liikkumaan aikalailla vapaasti. Nuo uudet puslathan ovat polyuretaania alkuperäisten kumisten sijaan, joten voi olla että osa parantuneista ominaisuuksista on myös jäykemmän materiaalin ansiota. Tosin eiköhän mitkä tahansa uudet puslat olisi tässä tapauksessa auttaneet melkoisesti.

12

2362

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hessu v

      Kiitos mainiosta tiedosta - ite aion tehdä kuten sinä tämän ongelman kanssa.

    • pyöräsuuntaus

      Tarviiko pyöräsuuntauksen , jos ei, miksi ?

      Polyuretaani: kestääkö Suomen oloissa kumia paremmin ?
      No senhän tietää, kun nyt ajelet saman km-määrän kuin vanhoilla puslilla.

    • Odottelen omiani vaihtoon v...

      noilla alkuperäisillä pulsilla? Ja olihan Mondeosi ns. uuskoppanen?

      • mnd01

        Kyseessä on uusikoppainen (eli mk3) malli. Puslilla oli ajettu reilut 100000km. Tuo polyuretaani pitäisi olla kumiin verrattuna kestävyydeltään aivan toista luokkaa (mainostavatpa noita jossain jopa ns. ikuisiksi). Pajalla olivat sitä mieltä, että ei tarvitse pyörien suuntausta, ja ajotuntuman perusteella voisin tuon uskoakin. Täytyy vaan tarkkailla renkaiden kulumista vähän aikaa. Suosittelen ehdottomasti tätä vaihtoehtoa jos kyseinen remontti on edessä. Fordilta noita Powerflexejä on turha muuten mennä kyselemään, eivät tiedä niistä nimittäin yhtään mitään.

      • Mikael
        mnd01 kirjoitti:

        Mitä ne puslat ovat englanniksi ja voisitkohan ystävällisesti laittaa vaikka webbiosoitteen tähän näkyviin, josta ne löytää myyjän webbisivulta? Mondeo -sanaa en sieltä ite löytänyt, joten mikä nimi tätä mallia vastaa siellä?

        kiitti fiksusta jutustasi tv. Mikael

      • FFRT
        mnd01 kirjoitti:

        Kyseessä on uusikoppainen (eli mk3) malli. Puslilla oli ajettu reilut 100000km. Tuo polyuretaani pitäisi olla kumiin verrattuna kestävyydeltään aivan toista luokkaa (mainostavatpa noita jossain jopa ns. ikuisiksi). Pajalla olivat sitä mieltä, että ei tarvitse pyörien suuntausta, ja ajotuntuman perusteella voisin tuon uskoakin. Täytyy vaan tarkkailla renkaiden kulumista vähän aikaa. Suosittelen ehdottomasti tätä vaihtoehtoa jos kyseinen remontti on edessä. Fordilta noita Powerflexejä on turha muuten mennä kyselemään, eivät tiedä niistä nimittäin yhtään mitään.

        kso:
        http://powerflex.uutekki.com/
        Porissa myy noita puslia

      • Jelppaisitko vähän
        mnd01 kirjoitti:

        Kyseessä on uusikoppainen (eli mk3) malli. Puslilla oli ajettu reilut 100000km. Tuo polyuretaani pitäisi olla kumiin verrattuna kestävyydeltään aivan toista luokkaa (mainostavatpa noita jossain jopa ns. ikuisiksi). Pajalla olivat sitä mieltä, että ei tarvitse pyörien suuntausta, ja ajotuntuman perusteella voisin tuon uskoakin. Täytyy vaan tarkkailla renkaiden kulumista vähän aikaa. Suosittelen ehdottomasti tätä vaihtoehtoa jos kyseinen remontti on edessä. Fordilta noita Powerflexejä on turha muuten mennä kyselemään, eivät tiedä niistä nimittäin yhtään mitään.

        Lakerspeedistä pulsia (Suspension bushes). Mitkä mallit tilasit? Powerflexin sivuilta www.powerflex.co.uk löysin yhden mallin Mondeo MK3:een, osanumero PFR19-910, 19.95 puntaa kappale. Ovatko kaikki 4 samaa kokoa?

      • mnd01
        Jelppaisitko vähän kirjoitti:

        Lakerspeedistä pulsia (Suspension bushes). Mitkä mallit tilasit? Powerflexin sivuilta www.powerflex.co.uk löysin yhden mallin Mondeo MK3:een, osanumero PFR19-910, 19.95 puntaa kappale. Ovatko kaikki 4 samaa kokoa?

        Osan numero on PFR19-910, joka löytyy Powerflexin sivuilta. Noita tarvitaan neljä kappaletta. Kyseistä osaa ei löydy suoraan Larkspeedin sivuilta, mutta niitä voi tiedustella sähköpostin kautta. Järjestivät kohdallani homman niin, että pyysivät tilaamaan sivuston kautta toiset, samanhintaiset osat, ja muuttivat sitten tilaukseni oikeaksi ja lähettivät vielä tuosta vahvistuksen. Kaiken kaikkiaan heidän palvelunsa oli uskomattoman hyvää ja joustavaa. Uutekki myy todellakin noita, mutta ne eivät ole heillä varastotavaraa, joten toimitusaika on helposi yli kuukauden. Larkspeediltä nuo tulevat parhaimmillaan alle viikossa.

    • Anonyymi

      Mikä korimallin mk3...sedan, 5-ovinen vai farkku?

      • Anonyymi

        Gumia sen olla pittää vain rally autoon kova korppuset uretaanit

    • Anonyymi

      Minulle olisivat halunneet Fordilla vaihtaa molemmat takatukivarret, 300e kappale plus päivän työt. Pitkälle toista tonnia... puslia ei kuulema voi vaihtaa erikseen. Mutta naapurin monimerkkikorjaamo sen kuitenkin teki. Kumit parikymppiä ja pari tuntia töitä... hauskaa tuossa on että ko. monimerkkikorjaamossa on työnjohtajana entinen Ford-korjaamon asentaja joka tuon puslanvaihtomahdollisuuden heti tiesi.

      Auto oli tosin -08 eli mk4...

      • Anonyymi

        Ai ne pitkittäiset tukivarret?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      323
      7075
    2. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      71
      4258
    3. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      208
      3155
    4. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      2937
    5. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      74
      1952
    6. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      149
      1781
    7. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      212
      1746
    8. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      165
      1560
    9. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      120
      1548
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      89
      1438
    Aihe