romanttinen matka

Ollaan poikaystäväni kanssa suunniteltu lomamatkaa jonnekkin lämpimään/ kaupunkilomalle joulukuuksi(olen ehkä vähän aikaisessa, mutta suunnitelmat on hyvä tehdä hyvissä ajoin). Paikka on vielä auki, joten ajattelin kysellä missä on hyvät ilmat yms. joulukuun alkupuolella? Hinta ei saisi olla liian päätä huimaava, eli luultavasti jokin valmis pakettimatka rantaloma. Madeira on kuulemma ihana paikka, onko jollain kokemuksia? Kohteessa ei tarvitse olla baareja yms. pilvinpimein, mutta ei kuitenkaan mitään kuolleeta vaikuttavaa paikkaa. Romanttinen paikka kyllä saisi olla (vaikka kahdestaan voi melkein mistä vaan paikasta saada romanttisen ;)), sillä epäilen että mieheni kosii minua siellä :)
1302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hinta estää kaukomatkat, joten suosittelen Madeiraa tai Teneriffan Puerto de la Cruzia. Ne ovat lähimmät maanpäälliset paratiisit tuohon aikaan vuodesta. Sää toki voi tehdä tepposet, sillä molemmat ovat vuoristoisia paikkoja, ja vuorethan keräävät sadepilviä. Satunnaisia sadekuuroja lukuun ottamatta kummassakin on läpi vuoden kostean lämmintä, useimmiten aurinkoista. Ja luonto! Niin kaunista ja vehreää ei muualta löydy; puistoja, kirkkoaukioita, siistejä katuja, kukkia ja pensaita.
Lisäksi hyvät vaellusmahdollisuudet ja ihania ruokapaikkoja. Uimarantoja ei löydy, mutta eiköhän jokaisessa hotellissa ole oma allas ja isot allasalueet löytyvät molemmista paikoista. Ja molempiin saariin kannattaa tutustua vuokra-autolla, ajaa vuoristoon ja kierrellä rantakyliä.
Mutta pidä kiirettä, matkat myydään nykyisin niin nopeasti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


inlove kirjoitti:

Ollaan poikaystäväni kanssa suunniteltu lomamatkaa jonnekkin lämpimään/ kaupunkilomalle joulukuuksi(olen ehkä vähän aikaisessa, mutta suunnitelmat on hyvä tehdä hyvissä ajoin). Paikka on vielä auki, joten ajattelin kysellä missä on hyvät ilmat yms. joulukuun alkupuolella? Hinta ei saisi olla liian päätä huimaava, eli luultavasti jokin valmis pakettimatka rantaloma. Madeira on kuulemma ihana paikka, onko jollain kokemuksia? Kohteessa ei tarvitse olla baareja yms. pilvinpimein, mutta ei kuitenkaan mitään kuolleeta vaikuttavaa paikkaa. Romanttinen paikka kyllä saisi olla (vaikka kahdestaan voi melkein mistä vaan paikasta saada romanttisen ;)), sillä epäilen että mieheni kosii minua siellä :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu