Pottajuttuja...

Hei! Ihan mielenkiinnosta kysäisisin että minkä ikäisenä olette alkaneet pientä totuttaa sellaiseen kapistukseen kuin potta?? :) Meidän puolivuotias pallero käy nyt joka päivä muutaman kerran istuskelemassa potalla ja on jopa muutamana päivänä käynyt niin, että joka kerta sinne on jotain tullut... :) Kovasti on reipasta lasta kehuttu jo siitä kun potalla istuu, ettei sitten tulisi sellaista pottakammoa... :)
4569
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Meillä puolivuotias ei osaa vielä edes istua.:)

Äänestä

meidän tyttö 9 kk ja ajattelin alkaa pian kokeilemaan, istumaan oppi vasta tuossa kuukaus sitten ja istuminen alkaa olla vasta nyt tukevaa. olen kauppareissulla aina harkinnut potan ostoa, mutta aina unohtunut.

Äänestä
  • Aloiettiin pottaan tutustuminen pojan ollessa n.8kk. Silloin saimmekin usein "saalista", mutta nykyisin ei herra (1v 2kk) malttaisi istua hetkeäkään paikoillaan. Pottaan ei olla siis saatu pitkiin aikoihin tulosta, mutta eipä poika tosin olle lattiallekaan pissinyt. Vessan ovi on aina pojan ilman vaippaa ollessa raollaan, sillä hän kyllä tietää mihin pisun kuuluisi tulla. Mutta ei mitään kiirettä/painostusta asian kanssa, ettei potasta tule kammoa. Olisi vaan kiva, että pitkästä aikaa saisimme asiat toimitettua pottaan, jolloin voisimme taas kehua ja olla ilahtuneita tapahtuneesta, joka varmasti kannustaisi poikaa toimimaan niin jatkossakin. Mutta eiköhän se tästä. Kaikki ajallaan:)

    Äänestä

ja poika on muutaman päivän vajaa 8kk. Kokeilin päikkäreiden jälkeen kun vaippa oli kuiva, mutta ei tykännyt herra istua. Joten jonkin ajan kuluttua taas uudestaan :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pimpulainen kirjoitti:

Hei! Ihan mielenkiinnosta kysäisisin että minkä ikäisenä olette alkaneet pientä totuttaa sellaiseen kapistukseen kuin potta?? :) Meidän puolivuotias pallero käy nyt joka päivä muutaman kerran istuskelemassa potalla ja on jopa muutamana päivänä käynyt niin, että joka kerta sinne on jotain tullut... :) Kovasti on reipasta lasta kehuttu jo siitä kun potalla istuu, ettei sitten tulisi sellaista pottakammoa... :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu