http://www.kartingliitto.com/

Tässä olisi yksi ratkaisumalli ongelmaamme.
Liitto on meitä kartingharrastajia varten.
Jakaa myöskin stipendejä voittajille luokittain ja matkakorvauksia ulkomaan kisoihin, sai aikoinaan jopa valtionavustuksia harrastajien toimintaan, koulutukseen ja muuhun ohjantaan.

Vuosittain valitaan johtohenkilöt ja ihan omista joukoista. Siihen ei kukaan voi mitenkään vaikuttaa. Eli toisinsanoen voit suoraan olla valitsemassa omaa ehdokasta hallitukseen ja pääset näin vaikuttamaan asioihin.

Kartingliitto pystyy tarjoamaan ihan samat edut ja koulutuksetkin, mitä AKK.

Liitto pystyy myös järjestämään omat arvokilpailunsakkin.
HOUM!!! Miksi Raketin CUP-kisoja ei voitaisi ajaa vaikka tän liiton kautta ja alaisuudessa, onnistuu varmaan, jos ja kun itse pääsemme valitsemaan johtohenkilömmekin hallitukseen.

Liittoon kuului vuonna -04 38 seuraa.

ON AINOASTAAN OMASTA JA MUIDEN AKTIIVISESTA TOIMINNASTA KIINNI MIHIN HALUAMME KUULUA JA KETÄ VALITSEMME EDUSTAMAAN MEITÄ.
82437
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

joko tän vuoden kilpailutulokset on julkastu

Äänestä
  • julkastu

    Äänestä

kirjoitin täällä samasta asiasta toisen otsikon alla. eli karting liitto on fia:n jäsen joten lisenssit saadaan sitä kautta ja muut edut. maksut joita maksamme voisivat ohjautua kartingiin kokonaisuudessaan ja sen kehittämiseen, eikä ralliin tai herrojen F1 matkoihin ym ym .... Ainakin Vaasassa asiasta puhuttiin varikolla. mutta kuinka saamme koko porukan mukaan tälle tielle...

Äänestä
  • moi , tämä on harvan tiedossa että esim.
    maksut voi hoitaa myös tätä kautta ,
    tottakai sitä maksaa sinne mistä siitä hyötyä

    Äänestä

  • Ai FIA:n jäsen, kaikkea sitä kuuleekin. Selvittää aika paljon juuri tälläiset viestit tätä meidän kartinghuoltaja piiriä. FIA:n jäsen, Herra mun vereni!!!!

    Äänestä

  • Bernie kirjoitti:

    Ai FIA:n jäsen, kaikkea sitä kuuleekin. Selvittää aika paljon juuri tälläiset viestit tätä meidän kartinghuoltaja piiriä. FIA:n jäsen, Herra mun vereni!!!!

    bernie sulla on selvästikin tietoa onko AKK-Motorsport ry :llä autourheilun kansallinen johto
    ja voiko kukaan muu myöntää ASN:n FIA lisenssiä, jota ilman ei voi osallistua autokilpailuun suomessa.
    Kun sitä tietoa sulla on, niin etkö voisi vain kertoa se meille muille ilman ivaa.

    Äänestä

  • jarmo kirjoitti:

    lisenssit sieltä joka vuosi , siinä se,
    ralli se on joka näitä kiinnostaa , jos nyt edes se

    Äänestä

  • haetaan kirjoitti:

    lisenssit sieltä joka vuosi , siinä se,
    ralli se on joka näitä kiinnostaa , jos nyt edes se

    tämä viesti tuli tänne, kartigliitto kuullostaa
    hienolta , yksi köysi ja kaikki vetää

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tässäkö ratkaisu kirjoitti:

Tässä olisi yksi ratkaisumalli ongelmaamme.
Liitto on meitä kartingharrastajia varten.
Jakaa myöskin stipendejä voittajille luokittain ja matkakorvauksia ulkomaan kisoihin, sai aikoinaan jopa valtionavustuksia harrastajien toimintaan, koulutukseen ja muuhun ohjantaan.

Vuosittain valitaan johtohenkilöt ja ihan omista joukoista. Siihen ei kukaan voi mitenkään vaikuttaa. Eli toisinsanoen voit suoraan olla valitsemassa omaa ehdokasta hallitukseen ja pääset näin vaikuttamaan asioihin.

Kartingliitto pystyy tarjoamaan ihan samat edut ja koulutuksetkin, mitä AKK.

Liitto pystyy myös järjestämään omat arvokilpailunsakkin.
HOUM!!! Miksi Raketin CUP-kisoja ei voitaisi ajaa vaikka tän liiton kautta ja alaisuudessa, onnistuu varmaan, jos ja kun itse pääsemme valitsemaan johtohenkilömmekin hallitukseen.

Liittoon kuului vuonna -04 38 seuraa.

ON AINOASTAAN OMASTA JA MUIDEN AKTIIVISESTA TOIMINNASTA KIINNI MIHIN HALUAMME KUULUA JA KETÄ VALITSEMME EDUSTAMAAN MEITÄ.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu