Naapurini on seonnut lopullisesti eli lähtee seuraamaan aina kun lähden jonnekkin. Kyttää ikkunassa sitä hetkeä kun lähden ja sitten pinkaisee perään. Ensinnäkin on ollut äärettömän kateellinen monesta asiasta ja nyt sitten alkoi tämä seuraaminen. Työtön vätys joka oleskelee suurimman osan ajastaan sisätiloissa jonka eukko elättää pikku tuloillaan, ei yksinkertaisesti kestä kun naapurilla on jotain "parempaa" monessa suhteessa. Mitä keinoja keksisi kun naapuri lähtee seuraamaan autollaan minun autoa, vaikka minne menisin?
Naapuri
seuraa.. sairasta
111953
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
ottaa yhteyttä ammattiauttajaan, hulluista ei ikinä voi mennä takuuseen.
mitä voit tehdä että tuollainen peli saataisiin loppumaan. Sairas Perverssi se taitaa olla. Ties vaikka olisi eläkkeellä päänsä takia? Sano sille, ettei tarvitse seurata taikka tulee kohtalokkaita seurauksia ja joutuu maksamaan häirinnästään kipurahoja kohta.
Sillä on erään tärkeän asian puute, nimittäin ELÄMÄN PUUTE. Käske sen hankkia elämä. Itselläni on kokemusta kateellisista naapureista se vain kuuluu Suomalaiseen perusluonteeseen.
että ette ole siiamilaisia kaksosia! Tai jos hänen mielestään olette, menette klinikalle erotusleikkaukseen!
Laita perunoita pakoputkeensa yön hiljaisina tunteita ja lähde aamulla hymyhuulin ajelemaan.
jaa että työtön lähtis muuten vaan seuraamaan sua autollaan? Kun bensakin maksaa mitä maksaa?
Täytyy olla joko päässä vikaa pahasyti tai sitten olet keksinyt koko jutun päästäsi.
Jos mua joku alakais seurailemaan niin vetäisin turpaan ja ottasin tyypin auton korvaukseksi idioottimaisuudestaan.
Joku roti sentään.
Jos se seuraavna kerran lähtee seurailemaan sua niin ota yhteuttä viranomaisiin.
!!!
Se epailee tietty, etta sulla on "salaisia tuloja" tms., koska sulla on enemman "fyffea" kuin silla. Se aattelee, etta kun se seuraa sua, sa "johdatat" sen jonnekin "paakallopaikalle".
Sehan ei luonnollisesti vaikuta patkaakaan asiaan, etta olet toissa ja han on (katkera) tyoton, eiks jeh..?
Se epailee tietty, etta sulla on "salaisia tuloja" tms., koska sulla on enemman "fyffea" kuin silla. Se aattelee, etta kun se seuraa sua, sa "johdatat" sen jonnekin "paakallopaikalle".
Sehan ei luonnollisesti vaikuta patkaakaan asiaan, etta olet toissa ja han on (katkera) tyoton, eiks jeh..?
Eihän tuo nyt vaan ole vainoharhaisuutta sinun puoleltasi että kuvittelet että joku seuraa ja on kateellinen.
Meidänkin yksi naapuri kuvittelee että muut ovat kateellisia hänelle kun hänellä on akateeminen loppututkinto!
Näitä sairaita tapauksia nyt vain riittää tässä maassa. Otan osaa, mutta vaikea on saada näitä lopettamaan. Seuraajasi tietenkin on vapaa liikkumaan milloin huvittaa ja osaa selittää vainoamisensa parhain päin eli juuri siten että sinä tässä vaikutat harhaiselta.
Itseäni on myös mielisairas naapuri vainonnut ja ahdistellut, aina tultu rappuun kyttäämään, tuijoteltu ikkunasta tulemiset ja menemiset, lähdetty seuraamaan iltakävelyitäni (toki turvallisen välimatkan päästä), kytätty milloin vien roskapussin ja käyty penkomassa se jne. Käyttäytyminen on ollut kaiken kaikkiaan hyvin uhkaavaa, mutta sellaista, että sitä on ollut vaikea millään todistaa (viranomaisille).
Eivätkä poliisit piittaa näistä hulluista naapureiden vainoajista. Sanovat vain, että näitä nyt on niin paljon, ei pidä välittää, tai että asia kuuluu isännöitsijälle. Sosiaalinen isännöitsijäkään ei uskalla tehdä näille mitään, tai sitten vakavammissa tapauksissa toteaa, että asia kuuluu poliisille.
Psyykkisesti sairaat ihmiset nyt vain on laman seurauksena jätetty heitteille yhteiskunnassamme. Muun muassa sinä saat nyt tuta seurauksia. Sinä voit vain yrittää jaksaa, yrittää olla piittaamatta. Reagoit sitten, jos jotakin vakavaa tapahtuu. Eli yritä pitää oma mielesi järkkymättömänä ja tyynenä. Hulluus on nimittäin tarttuva tauti - varo sitä.