onko

että koira jonka sijoitus on sovittu jo kuukausia ennen ja tänään olisi koiran haku ilmoitetaan tuntia ennen että koiraa ei mulle sijoitetakkaan? kun itse omistaja olisi joutunut hekemaan mut hesan asemalta kotiinsa ja viemään asemalle yht (80km) koska en itse omista autoa ja joudun kulkemaan jukisilla.
6435
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Minkälaisen sopimuksen olet tehnyt???
Oletko maksanut jo vakuusmaksun,,,kuitti???

Äänestä
  • olisi tullut erikoisehdoin koska omistajia oli kaksi ja kumpikin halusi pennuttaa koiran eli vakuusmaksua ei ollut sijoitus aika vaan piteni 6v:n

    Äänestä

mielensä, mutta ikäväähän tuollainen on. Kuuluuko koira turkkirotuihin tai trimmattaviin? Silloin jotenkin ymmärrän tuon.

Kasvattajat jotka omistavat koiran on oikeus muuttaa mielensä, varsinkaan kun rahaa ei ole maksettu, eikä varmasti sopimustakaan allekirjoitettu.

Ehkä hyväkin oli että tapahtui näin. Tuo koiran siirtyminen sinulle vasta 6-vuotiaana pisti ainakin minun silmiini.

Äänestä
  • pitkäkarvainen collie,en kyllä ymmärrä miten turkin hoito liittyy tähän.toki on oikeus mutta perua sijoitus tuntia enne koiran hakua..? eikö tuotaakin olisi voinut aikaisemmin sanoa jos ei koiraansa halua mulle luovuttaa eikä kk:n päässtä kun kaikki on sovittu ja pennulle hankittu kamat ja matkaliput ostettu.törkeesti tehty mun mielestä.

    Äänestä

  • on siis kirjoitti:

    pitkäkarvainen collie,en kyllä ymmärrä miten turkin hoito liittyy tähän.toki on oikeus mutta perua sijoitus tuntia enne koiran hakua..? eikö tuotaakin olisi voinut aikaisemmin sanoa jos ei koiraansa halua mulle luovuttaa eikä kk:n päässtä kun kaikki on sovittu ja pennulle hankittu kamat ja matkaliput ostettu.törkeesti tehty mun mielestä.

    rotu esim. pitkäkarvainen tai trimmattava ja kasvattajan kuuluu huolehtia turkista mm. näyttelyiden osalta, ja se ettei sinulla ole autoa jolla tuot koiran, hankaloittaa pidemmän päälle kieltämättä yhteistyötä melkoisesti, varsinkin kun välimatkanne ovat ilmeisesti pitkät. Yleensä sijoituskoti hankitaan mahdollisimman läheltä kasvattajaa jos vain mahdollista.
    Mutta Collien turkki ei todellakan ole suuritöinen.
    Ota yhteyttä vielä pennun omistajiin ja kysele syytä moiseen ja pyydä matkalippujen hinta takaisin. sen he ovat velkaa sinulle.

    kyllä kuitenkin tässä asiassa on varmasti enemmän, kuin pelkkä autottomuus kyseessä. Ota syy selville.

    Äänestä

Kyllä minä haluaisin paremman selityksen noin lyhyestä varoituajasta, kuin autottomuutesi. Koita saada selville todellinen syy. Tuo ei mielestäni kelpaa syyksi, olisithan voinut hakea koiran vaikka taksilla, jos ei kasvattaja pystynyt hakemaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oikein kirjoitti:

että koira jonka sijoitus on sovittu jo kuukausia ennen ja tänään olisi koiran haku ilmoitetaan tuntia ennen että koiraa ei mulle sijoitetakkaan? kun itse omistaja olisi joutunut hekemaan mut hesan asemalta kotiinsa ja viemään asemalle yht (80km) koska en itse omista autoa ja joudun kulkemaan jukisilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu