jos olette joutuneet lapsena huostaan otetuksi. Itseäni asia hävettää. Tuntuu että on ollut jotenki huono lapsi eikä kukaan ole välittänyt. Jouduin itse isän alkoholismin vuoksi huostaanotetuksi 9 vuotiaana, äiti oli eronnut ja asui kahden muun lapsen kanssa kolmistaan. Nyt aiheesta on vaikea puhua äidin kanssa kun välit ovat niin hyvät enkä halua loukata. Kävin usein kylässä äidin luona mutta äiti ei koskaan laitoksessa koska häntä hävetti ja ajatteli että hoitajat luulevat, että häneltä on lapset huostaanotettuja. Nyt itselläni on 10 vuotias lapsi enkä ole hänelle puhunut asiasta kun ajattelen ettei hän vielä asiaa ymmärrä. Käymme mummolassa usein ja lapsillani ja äidilläni on hyvät välit. Asia on kiusallinen kun lapsi alkaa kyselemään omasta lapsuudestani, en valehtele mutta kiertelen asiaa ja jos mahdollista muutan puheenaihetta. Vanhemmille lapsilleni olen kertonut asiasta vasta heidän tultua murrosikään ja tuntuu että ovat ottaneet asian rauhallisesti vastaan, mutta kuitenkaan eivät koskaan puhu siitä tai kysele mitään. Onko tämä huolestuttavaa, pitäisikö asiasta puhua enemmän? Haluaisin saman kokeneiden mielipiteitä ja kannanottoja.
Kuinka avoimia olette olleet
omille lapsillenne
2345
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei huostaanottojen takana ole aina löydettävissä syyllisiä, mutta se on ainakin varmaa, ettet sinä ole 9-vuotiaana ollut syyllinen. Sinun kannattaisi ehkä lukea ensinnäkin netistä ja kirjoista muiden alkoholiperheissä kasvaneiden ja kenties huostaanotettujen tarinoita. Lisäksi saattaisit tykätä Ben Malisen kirjasta "Häpeän monet kasvot".
Mielestäni sinun kannattaisi puhua asiasta lapsesi kanssa. Tämän perustelen sillä, että uskon lapsesi joka tapauksessa ymmärtävän, että salaat häneltä jotakin. Lapset ovat tämmöisissä asioissa mielettömän tarkkoja.
Onko sinulla olemassa jotain valokuvia lapsuudestasi? Onko valokuvia laitoksesta tai äidin luona vierailuilta? Voisit joku kerta näyttää lapsellesi ja muillekin lapsillesi näitä valokuvia ja kertoa samalla asioista. Jos muut lapset jo tietävät asiasta, niin ehkä heidän läsnäolo voisi tehdä kertomisesta helpompaa muillekin.
Minä en usko, että nuorin lapsesi suhtautuu asiaan yhtään huonommin kuin muutkaan. Muista, että lähipiirissämme on aina paljon lapsia, nuoria ja aikuisia, jotka ovat kasvaneet muualla kuin biologisten vanhempiensa kanssa. Myös lastesi luokilla ja harrastuksissa on varmasti tämmöisiä lapsia oli syy sitten avioero tai huostaanotto.
Puhumattomuus on tavallaan vaikeaa. Olen melko varma, että puhumattomuus syö aina ihmissuhteita. Se tarkoittaa sitä, että läheisissä ihmissuhteissa on asioita, joista ei voida puhua. Entäs kun lapsillesi tulee elämässään eteen jotain hyvin vaikeita asioita? Voivatko lapsesi kokea, että sinulle voi kertoa kaikesta ja ettei välillänne ole mitään salaisuuksia? Sinä voisit olla rohkeana aloitteentekijä, vaikka sinulla ei ole velvollisuutta siihen. Asioista puhuminen voi kuitenkin lähentää teitä kaikkia. Minä harkitsisin myös puhumista äitisi kanssa. Hän saattaa ajatella samoin kuin sinä, ettei halua loukata sinua.
Monet ihmiset ovat puhuneet elämänsä tärkeimmistä asioista toisilleen vasta silloin, kun joku osapuoli on tehnyt kuolemaa.
Olisi mukava myöhemmin kuulla, mihin ratkaisuun olet päätynyt..
kun et puhu etkä vastaa vaan kiertelet kysymyksiä, se on juuri sitä virtahevon istuttamista olohuoneessa.
kaikki tietävät, että joku outo siellä on, mutta kukaan ei siitä puhu, eikä kukaan ole sitä näkevinään.
oletko koskaan ajatellut käydä esim. alkoholistien aikuiset lapset- ryhmässä?
sillä minusta sinun on ensin selvitettävä asia itsellesi ja sen jälkeen se ei ole enää ongelma lastenkaan suhteen.
jokainen lapsi tietää, että on lapsia jotka asuvat tai ovat asuneet muualla kuin kotonaan. se ei ole ongelma. onko muuten isäsi (tuo alkoholisti) enää kuvioissa mitenkään? hänen tuntemisensa kertoisi lapsillesi paljon siitä mikset voinut elää omassa kodissasi.