Hei, huomasin juuri, että 10 v. kultaisella noutajallamme on korvalehti paksuuntunut omituisesti, eli on kuin olisi vettä korvalehden sisällä.
Kurjinta on, että loppakorvaisella tuollainen jää huomaamatta ja pääsee pahenemaan turhaan.
Otusta on vaivannut jonkin aikaa korvatulehdus, mutta sen saimme hoidettua.
Paljastui, että se oli kaivellut tonttimme takalaidalla puupinon alla aika syvää kuoppaa; olisiko saanut jonkin tartunnan tai syöpäläisen.
En oikein tiedä, miten ottaisi selvää kun koiralla ei ole koskaan ollut mitään vaivaa

Vastaukset 3
Vanhimmat
Heips!
Koirallasi on ns. verikorva, eli verta on päässyt korvanlehden väliin katkenneesta verisuonesta korvanlehdessä. Verisuoni on voinut katketa esim koiran ravistaessa päätä rajusti vaikka tulehduksen aiheuttaman kutinan takia.
Soita eläinlääkärille ja varaa aika. Lääkäri tyhjentää ohuella neulalla korvan verestä ja laittaa hieman kortisonia tilalle.
Hoida koirasi kuntoon.
Vaiva saattaa uusiutua, mutta eläinlääkäri antaa sit lisäneuvoja.
Mukavaa syksyn jatkoa!
meidän kultsilla oli joskus 6-8-vuotiaana. hyvin ukko parani kaikesta siitä hässäkästä, tosin ne korvat oli aika rajun tuntuiset! =) Eläinlääkäriin vain tilaamaan aika! :)
Verikorvaa ei välttämättä tarvitse operoida. Se veri siellä sisällä kuivuu ajan myötä itsekseen pois kun veri alkaa painaa vuotavaa suonta kiinni.
Itse en turhaan nukuttaisi noin vanhaa koiraa, omalla koirallani (kultsu) on toisesta leikattu ja toisessa se kuivui itsestään. Molemmat korvat on ihan samannäköiset, ja jälkimmäisessä koira säästyi nukutukselta, lääkitykseltä ja kaulurilta. Mieti tarkkaan.