Hän jota nyt mietin
ei ole ihminen vain.
Kanssansa minä vietin
ihanan lauantain.
Mitään kipua koskaan
tuskin tunnistaen.
Onnea silti joskaan
enää saavuta en.
Mimosa, se oli hän,
luotu ihmisen lailla.
Ymmärrän enemmän
yksin ja häntä vailla.
Mitä en saata antaa,
mitä saatan ja suon?
Syliinsä tahdon kantaa
silti kaiken tuon.
ei ole ihminen vain.
Kanssansa minä vietin
ihanan lauantain.
Mitään kipua koskaan
tuskin tunnistaen.
Onnea silti joskaan
enää saavuta en.
Mimosa, se oli hän,
luotu ihmisen lailla.
Ymmärrän enemmän
yksin ja häntä vailla.
Mitä en saata antaa,
mitä saatan ja suon?
Syliinsä tahdon kantaa
silti kaiken tuon.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Rakkauden aavistuksia ja lupauksia, mutta myös epäröintiä. Kauniisti kuvattu, hienovaraisesti..
Syliini kaiken tuo kanna
Sen suon....
mikä vei
lauantaisen onnen?
minä olin vielä
sunnuntainakin
onnellinen
minä tyhmä
juteltaisiinko?
vai rauhaako haluat?
et ainakaan mua
missään merkityksessä
lähellesi
sano jo suoraan
mä hajoon
Hiljainen, mietteliäs ja kaunis runo.
Luin useaan kertaan.
Kirjoitustyylistäsi - ryhmityksestä kai lähinnä - tulee hieman mieleen Hermann Hesse. Hyviä runoja kirjoittanut myös hän :)