AVG:stä

Olen vaihtamassa AVG:n Avastiin. AVG ei ole mitenkään huono, mutta tottunut kun olen Avastiin, niin haluaisin sen myös tähän uuteen-käytettyyn- koneeseen. Elikkä, miten, oikeaoppisesti, AVG poistetaan, jotta kaikki kilkkeet häippäsevät ja Avastin asennus onnistuu.
16963
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Muutama päivä sitten vaihdoin AVG:N avast! -virusohjelmaan. Meidän koneessa poistettiin tuolta Lisää tai poista -sovelluksen kautta. Automaattista päivitystä en ole saanut kunnolla pelaamaan. Käsipäivitys onnistuu. Tuossa alempana on kaksi avast! -keskustelua näitten päivien aikana käyty, ovat juuri minun avaamia.

Äänestä
  • noita viestejä ja kyllä minulla toisella koneella Avast päivittyy ihan automaattisesti. ZA:ssa on asetukset siten että Avastin kohdalla on Programmeissa vihreä OK-lupa internettiin ja trusteihin, serverit kielletty. Avastiin liittyviä kohtia mulla on kolme server, update ja maili. Tiedä sitten onko oikein, mutta ainakin toimii. Ovat muuten ainoat vihreät ruksit, muut ohjelmat joutuvat aina kysymään luvan.

    Äänestä

  • Avastiin kirjoitti:

    noita viestejä ja kyllä minulla toisella koneella Avast päivittyy ihan automaattisesti. ZA:ssa on asetukset siten että Avastin kohdalla on Programmeissa vihreä OK-lupa internettiin ja trusteihin, serverit kielletty. Avastiin liittyviä kohtia mulla on kolme server, update ja maili. Tiedä sitten onko oikein, mutta ainakin toimii. Ovat muuten ainoat vihreät ruksit, muut ohjelmat joutuvat aina kysymään luvan.

    Oliko serverin kielletty -merkit niitä ristejä(X)? Minun koneella on avastiin liittyviä neljä, kaksi "updatea", yksi "anivirus ser..." ja yksi "e-MailScann...". Pitää laitta noihin servereihin minunkin kiellot.

    Katsoisitko vielä asetuksista, miten on siellä Internet asetuksesissa ruksi, onko se "Tietokoneessa kiinteä Internetyhteys"?

    Kun vielä katsoisit (toisesta koneesta) Ohjelman päivittäminen> Lisätietoja> Välityspalvelin. Onko ruksi kohdassa "Tunnista automaattisesti (käytä internet Explorerin astuksia)"? Vai onko käytössä välityspalvelin? Silloin ruksi alempana, ilmeisesti?

    Laitoin kiellot server -kohtiin. Pitääpä heti kokeilla, onnistuuko käsinpäivitys.

    Äänestä

  • nimetön kirjoitti:

    Ainakin käsinpäivitys onnistui. Vielä tuosta Internetasetuksesta: minulla oli aikaisemmin ruksi tuossa "Tietokoneessa kiinteä Internetyhteys". Otin sen pois, kun eräs neuvoi kokeilemaan sitäkin konstia. Tuolla Välityspalvelimessa on nyt ruksi kohdassa "Tunnista automaattisesti (käytä internet Explorerin astuksia)".

    Äänestä

  • nimetön..jatkoa kirjoitti:

    No käytätkö Internet Explorerissa välityspalvelinta? Jos käytät niin, Avasthan ottaa ne asetukset sieltä = ei tykkää. Valitse sinne Avastin asetuksiin, että EI VÄLITYSPALVELINTA ja koska käytössäsi on laajakaista ota se Internet Explorerinkin asetuksista pois. Laajakaistalla siitä ei ole mitään hyötyä. Vieläkö on päivitysongelmia?

    Äänestä

  • nimetön kirjoitti:

    Oliko serverin kielletty -merkit niitä ristejä(X)? Minun koneella on avastiin liittyviä neljä, kaksi "updatea", yksi "anivirus ser..." ja yksi "e-MailScann...". Pitää laitta noihin servereihin minunkin kiellot.

    Katsoisitko vielä asetuksista, miten on siellä Internet asetuksesissa ruksi, onko se "Tietokoneessa kiinteä Internetyhteys"?

    Kun vielä katsoisit (toisesta koneesta) Ohjelman päivittäminen> Lisätietoja> Välityspalvelin. Onko ruksi kohdassa "Tunnista automaattisesti (käytä internet Explorerin astuksia)"? Vai onko käytössä välityspalvelin? Silloin ruksi alempana, ilmeisesti?

    Laitoin kiellot server -kohtiin. Pitääpä heti kokeilla, onnistuuko käsinpäivitys.

    asetuksiani ja tämmöistä. Avastissa ruksi on kohdassa 1, eli ei välityspalvelinta. Kuten "Jorma" mainitsi normaalissa kotikäytössä ei sitä kannata käyttää. Jos se on päällä internetasetuksissa saat sen pois: Control Panel -> internet asetukset -> yhteydet ja siellä LAN settings. Missään, niistä kolmesta ruksipaikasta, ei ole ruksia.
    ZA:ssa kaikkien ohjelmien kohdalla minulla on serverkielto, eli juuri niitä kysymiäsi punaisia rasteja.
    No nyt pomppas mullekkin toinen update, kun kokeilin tota kakkoskohtaa. Seurataan tilanetta.

    Seurailun tulos. Juuri hetki sitten Avastiin tuli automaattisesti päivitykset. Joten noilla asetuksilla, joita käytän, päivitys toimii automaattisesti.

    Äänestä

  • Avastiin kirjoitti:

    asetuksiani ja tämmöistä. Avastissa ruksi on kohdassa 1, eli ei välityspalvelinta. Kuten "Jorma" mainitsi normaalissa kotikäytössä ei sitä kannata käyttää. Jos se on päällä internetasetuksissa saat sen pois: Control Panel -> internet asetukset -> yhteydet ja siellä LAN settings. Missään, niistä kolmesta ruksipaikasta, ei ole ruksia.
    ZA:ssa kaikkien ohjelmien kohdalla minulla on serverkielto, eli juuri niitä kysymiäsi punaisia rasteja.
    No nyt pomppas mullekkin toinen update, kun kokeilin tota kakkoskohtaa. Seurataan tilanetta.

    Onko avast! sinulla englannin kielinen? Meinaan kun sanoit esim. "LAN settings"? Sinulla oli ruksi kohdassa "Ei välityspalvelinta"? Eikö se ole silloin siinä, kun on yhteys puhelinmodeemilla? Ainakin minulle on neuvottu noissa aikaisemmissa avast! -keskusteluissa. Vai onko sinun yhteys laajakaista?

    Yritin äskettäin päivitystä, kun oli uudet tulleet, mutta ei onnistunut. Pitää vielä yrittää käsipäivitystä. Tuossa alla on sivu, josta näkee, onko uusia päivityksiä.

    http://www.avast.com/eng/vps_history.html

    Oli se päivitys onnistunut sittenkin. Automaatti ei kuitenkaan sitä ollut tehnyt. Minulla on kyllä ruksi kohdassa "Ehdota siirtoa kun uudet tunnisteet on saatavilla". Pitää tutkia noita sinun rukseja/ruksettomia omalla koneella.

    Kumma kun lähetän viestiä, sanoo kuvaruutu että olet lähettänyt jo tämän viestin, vaikka on ensimmäinen kerta.

    Äänestä

  • Jorma. kirjoitti:

    No käytätkö Internet Explorerissa välityspalvelinta? Jos käytät niin, Avasthan ottaa ne asetukset sieltä = ei tykkää. Valitse sinne Avastin asetuksiin, että EI VÄLITYSPALVELINTA ja koska käytössäsi on laajakaista ota se Internet Explorerinkin asetuksista pois. Laajakaistalla siitä ei ole mitään hyötyä. Vieläkö on päivitysongelmia?

    Minulla on Firefox selaimena. Nyt laitoin sen ruksin siihen "Ei välityspalvelinta". Minä olen ymmärtänyt, että se on siellä silloin, kun on vanha puhelimodeemi.

    Meinaapa olla päivitysongelmia. En ole vielä kerennyt tutkia, "Avastiin" -nimimerkin ruksikohtia omassa avastissa.

    Äänestä

  • Jorma. kirjoitti:

    No käytätkö Internet Explorerissa välityspalvelinta? Jos käytät niin, Avasthan ottaa ne asetukset sieltä = ei tykkää. Valitse sinne Avastin asetuksiin, että EI VÄLITYSPALVELINTA ja koska käytössäsi on laajakaista ota se Internet Explorerinkin asetuksista pois. Laajakaistalla siitä ei ole mitään hyötyä. Vieläkö on päivitysongelmia?

    "...ota se Internet Explorerinkin asetuksista pois"? mitä tarkoitit tuolla? Tarkoititko IE:n selaimesta pois? Minulla kun tuo Firefox, niin en kyllä osaa sanoa, miten sieltä otetaan? Jos selainta tarkoitit? Nyt on ruksit pois kaikista, jotka sinä ja "Avastiin" sanoi. Katsotaan mistä nyt tuulee...

    Äänestä

  • nimetön..jatkoa kirjoitti:

    Oli se päivitys onnistunut sittenkin. Automaatti ei kuitenkaan sitä ollut tehnyt. Minulla on kyllä ruksi kohdassa "Ehdota siirtoa kun uudet tunnisteet on saatavilla". Pitää tutkia noita sinun rukseja/ruksettomia omalla koneella.

    Kumma kun lähetän viestiä, sanoo kuvaruutu että olet lähettänyt jo tämän viestin, vaikka on ensimmäinen kerta.

    Nyt tuli tenkkapoo. Onko sulla puhelinmodemiyhteys nettiin? Olet ehkä aiemmissa viesteissäsi maininnut, mutta minulta oli jäänyt huomaamatta. Käsittääkseni se ei kuitenkaan muuta välityspalvelimen tarpeettomuutta. Jos sulla ei ole laajakaistaa, niin tuskin netti on aina päällä, johon automaatinen päivitys tukeutuu. Puhelinyhteyshän muodostetaan, muistaakseni, aina tarvittaessa, muuten tulisi mielipuolisia laskuja. Taitaa kuitenkin nykyään olla jopa kiinteähintaisiakin yhteyksiä. Taitaa olla parempi että, joku joka enemmän noista tietää, kertoo niistä.

    Laita sinne Avastin asetuksiin tunnisteiden kohdalle automaattinen. Ei se muuten automaattisesti niitä päivitä. Ohjelmapäivityksiin voit laittaa että ehdota kun uusi saatavilla.

    Puhelinmodeemilla tarkoitin sitä vanhaa, oliko se 56kt:n modeemi. Kyllä minulla on laajakaistayhteys, 512/512.

    Tuolla välityspalvelin ohjeissa sanottiin noin:
    "Suora yhteys (ei välityspalvelinta). Käytössä ei ole välityspalvelinta. Modeemia käyttävillä ei usein ole käytössään välityspalvelinta".

    Tuli mieleen kun sinullakin on siinä ruksi, että tarkoitetaanko sillä tuota puhelinlaskua kasvattavaa modeemia. Siksi kysyin, onko sinulla puhelinmodeemi.

    Äänestä

  • Jorma. kirjoitti:

    Laita sinne Avastin asetuksiin tunnisteiden kohdalle automaattinen. Ei se muuten automaattisesti niitä päivitä. Ohjelmapäivityksiin voit laittaa että ehdota kun uusi saatavilla.

    Oli se ruksi siinä aikaisemmin, mutta ei päivittynyt. Jotenkin tykkään pitää ruksia "Ehdota siirtoa, kun uudet tunnisteet on saatavilla". Eikö se ilmoituskin tule automaattisesti?

    Viisainta se tietenkin olisi laittaa automaattiseksi.

    Äänestä

  • nimetön. kirjoitti:

    Internet-yhteysasetuksetohjeessa sanottiin näin:
    "Tämän sivun kautta voit määritellä, miten tietokoneesi on liitetty Internetiin. avast! tarvitsee näitä tietoja esimerkiksi päivitysten siirtoa varten".

    Aikaisemmin oli ruksi Internetyhteys-asetuksissa kohdassa "Tietokoneessa on kiinteä internet-yhteys". Olen ottanut pois sieltä, koska tuolla aikaisemmin neuvottiin niin. Kuitenkin tuossa ohjeessa sanotaan, että avast! tarvitsee sitä päivityksen siirtoa varten. Teillä kuitenkin automaattiset päivitykset pelaa ilman tuota valintaa?

    On se kumma, kun tuo alla oleva huomautus on tullut useita kertoja, kun olen ollut lähettämässä viestiä. Varmasti on ensimmäinen kerta, kun tätäkin viestiä lähetän.

    "Olet jo lähettänyt samanlaisen viestin.

    Voit lähettää vain kerran viestin, jolla on sama sisältö. Huomaa, että viestien massapostittaminen on kielletty".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Avastiin kirjoitti:

Olen vaihtamassa AVG:n Avastiin. AVG ei ole mitenkään huono, mutta tottunut kun olen Avastiin, niin haluaisin sen myös tähän uuteen-käytettyyn- koneeseen. Elikkä, miten, oikeaoppisesti, AVG poistetaan, jotta kaikki kilkkeet häippäsevät ja Avastin asennus onnistuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu