oluen myynti

Olenko joutunut ajojahdin kohteeksi?

Tapauksen kuvaus: Minun väitetään myyneen marketin kassalla, olutta humalaiselle. Itse en kuitenkaan todennut ostajan olleen "selvästi juopunut", kuten laki edellyttää. Esimieheni väittää nähneensä ostajan ja todenneen hänen olleen humalassa.Näkijöitä on kolme ja kaikki samaa mieltä.

Miten todetaan, kuka on oikeassa? Väitän, että näkijät eivät pysty väitettään näyttämään toteen, koska heillä ei ole humalatilasta dokumenttia. Miksi muuten poliisikin joutuu puhalluttamaan ja käyttämään juopuneeksi epäilemänsä henkilön verikokeessa, jos kaupan henkilökunnan pitää todeta asia näkö, haju ym. aistein? Eikö poliisi voisi tuoda epäillyt esim. meidän markettiin, jossa jotkut henkilöt pystyvät toteamaan juopumustilan ja väittämään henkilön todistettavasti olevan juopunut?

Kaupan myyjille on sälytetty liian suuri vastuu tehdä päätös ko. asiassa. Jos laki sanoo, että alkoholijuomia ei saa myydä "selvästi päihtyneelle",niin missä kulkee raja, päihtyneen ja selvästi päihtyneen välillä. Määritelmiä on olemassa, esim. jos asiakas horjuu ja puhe kangertelee.Olutta ostavia henkilöitä on sairauseläkkeellä juuri sairauden takia, joka aiheuttaa ko. oireita. Pitääkö kassalle selvittää myös nämä sairaudet ja niistä antaa lääkärintodistus?

Olen ollut puhuttelussa ko. asian vuoksi ja seuraava asia on johtajan ja näiden "todistajien" yhteinen palaveri, jossa minut todetaan "syylliseksi". Onko tällainen menettely oikeudellisesti pätevä? Voidaanko minua kohdella asiassa kuin rikollista? Mielestäni en ole tehnyt tekoa tahallisesti, vaan tulkinnut asian omasta mielestäni lain edellyttämällä tavalla. Kysymyksessä on mahdollisesti myös työntekijään, minuun, kohdistuva ajojahti. Vastaavaa on tapahtunut ennenkin. Olen vanha työntekijä ja minusta haluttaisiin päästä eroon.

Eikö tässä ole myös kysymys kuluttajan oikeusturvasta. Näillä tulkinnoilla, joista edellä mainitsin, heikennetään kuluttajan suojaa ja oikeusturvaa.
Kaupan henkilökunta voi väittää mitä tahansa, eikä ostaja uskalla puolustautua, koska häntä epäillään sellaisesta asiasta, joka katsotaan hävettäväksi.
16867
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

loparit kun et kysele edes papereita oluen ostajilta ja humalaiset saa sun kassalta kaljaa

Äänestä
  • "sietäisi sun saada loparit kun et kysele edes papereita oluen ostajilta ja humalaiset saa sun kassalta kaljaa."

    Kiitän kohteliaisuudestasi, sinä viereisen kassan blondi.

    Äänestä

Työnantajat kohtelee kaikki nykyisin työntekijöitään täydellisenä roskasakkina josta ei ole kuin menoja ja haittaa. Jossain vaiheessa tulee kyllä pää vastaan ja aletaan tajuamaan että työntekijän viihtyvyydellä sitä tulosta saadaan aikaan.
Tietysti sinun tilanteessasi työnantaja kärsii jos jää kiinni vasten sääntöjä myymisestä. Mutta ellei sitä ole mikään virallinen kyylätaho nähnyt, niin ei siitä nyt tarttisi niin kovaa meteliä pitää, ainakaan ekalla kerralla. Tehköön työnantaja myös ehdot selviksi. Ei alkoholia saanut ainakaan yhteen aikaan velaksi myydä. Mutta kyllä sitä vaan laskulle myytiin kappiaiden lellikkiasiakkaille. Ehdot pitäisi siis olla selvät myös.

Äänestä
  • olutta myytäessä vain kassa päättää kukaan muu ei voi muuttaa päätöstä. Ja jos tilanne vaikuttaa uhkaavalta niin myy mutta ilmoita heti poliisille että oman turvallisuuden ja asiakkaiden turvallisuuden vuoksi et voinut kieltää myymistä...

    Äänestä

  • keijonalle kirjoitti:

    olutta myytäessä vain kassa päättää kukaan muu ei voi muuttaa päätöstä. Ja jos tilanne vaikuttaa uhkaavalta niin myy mutta ilmoita heti poliisille että oman turvallisuuden ja asiakkaiden turvallisuuden vuoksi et voinut kieltää myymistä...

    kassapa tunnut olevan jos pelkäät ihmisiä.sun kaltaset saunan taakse

    Äänestä

  • nössö kirjoitti:

    kassapa tunnut olevan jos pelkäät ihmisiä.sun kaltaset saunan taakse

    Fiksua vastaajaporukkaa tuntuu täällä olevan. Ei hätää jos sinunkaltaisesi on sinne viemässä.

    Äänestä

  • itsekään:"työntekijän viihtyvyydellä sitä tulosta saadaan aikaan."

    Työntekijän selkänahasta se tulos tulee.

    Äänestä

Aika nihkeältä kuulostaa. Ei sitä aina jaksa papereita pyytää tai lähes koskaan kieltäytyä myymästä. Mielummin myy, kuin kuuntelee sitä huorittelua ja huutoa ja myöhemmin ottaa turpaan kadulla kun sama narkki tulee vastaan. Jättää vaan sen kuitin antamatta, niin ei ainakaan voi myöhemmin helposti todistaa, mistä on ostettu, varsinkin kun alkit ja nuoret maksaa aina käteisellä.

Äänestä

Kyllä aika hassulta kuullostaa, mitä työnantajana katson asiaa.. jos noin vaikeeta on työnantajalla, niin teeppä suuri show koko hommasta ja pyydät pomon tms. paikalle, et sa juosta alvariinsa ja kyselet myöhemmin, et vieläkös leikitään kissa ja hiiri leikkiä?
Jos ei tepsi otat blondi vaihteen ja huutelet naapurikasalle, voinko myydä, etenkin jos joku "todistaja" on paikalla..
Kyllä sen näkee, jos on nauttinut..jne..
Turhaa hiillostusta siellä vaan .. ehkä jokin muu asia on hampaankolossa..Kysäses ihan suoraan mistä kenkä puristaa..ettet viittei alkaa leikkinmään ja huono työilmapiiri on kaikkien haitaksi.. ja kaikki pelkää työpaikkansa puolesta, joten pomon takana riittää todistajia..
Oikeesti tuo asia ei vaadi mitään todistajia.. pelkkä huoautus riittää..eli haiskahtaa hiillostukselta..Etsi peili ja katso onko syyllinen kenties siellä peilikuvassa? jossain on jokin pielessä..

Äänestä
  • Tästä samasta aiheesta on käyty keskustelua "Laki&rikos" palstalla "kuluttajansuoja, otsikon alla ja siellä myös on käyty asiallista keskustelua aiheen tiimoilta.Olen kopioinut kommenttini sieltä tähän. Tästä "kaupansetä" saa vastauksen tärkeimpään kysymykseensä:"ehkä jokin muu asia on hampaankolossa.."

    Kommenttini siellä:
    Nyt muutamaan päivään en ole kuullut asiasta esimiehen taholta mitään, mutta tiedän, että jotain asian tiimoilta on tapahtumassa, "merkit" viittaavat vahvasti siihen suuntaan. Odotan mielenkiinnolla hänen seuraavaa siirtoaan.Kuten totesin aiemmin, olen joutunut pidemmän aikaa puolustamaan omia asemiani tässä työyhteisössä. Työpaikka on naisvaltainen, (noin 30) ja miespuolisia työntekijöitä on enää "jäljellä" 3 henkilöä.Nuorin (on myös luottamusmies) meistä on pitkällä sairaslomalla ja meillä kahdella on työsopimusrikkomusasia menossa oikeuteen. Nyt esimies/nainen on ilmeisesti kehittelemässä jotain?..meidän päämme menoksi ja on aloittanut "prosessin" minusta. Olen yrittänyt pitää ohjakset omissa käsissäni, etten lipsuisi "kaidalta tieltä". Jatkuvasti on pidettävä mielessä, että ei anna aihetta mihinkään "kiinnijäämiseen", eikä provosoi mitenkään toista osapuolta.Kuitenkin, tällaisessa työyhteisössä on vaikea pitää itsensä skarppina kokoaikaa ja pelkään, että jossain kohtaa pääsee lipsumaan ja siihen hänen on hyvä tarttua. Tarkkoja työ- ja muita ohjeita on alkanut tulemaan kirjallisina ja niiden noudattamista valvotaan "useiden silmien" avulla.
    Olen aikaisemminkin, vuosia sitten joutunut vastaavaan tilanteeseen, jossa esimies/het antaa kirjallisia ohjeita ja "työnkuvia", jopa niin paljon, ettei niitä pysty yksi, tai kaksikaan työntekijää noudattamaan.Siitä tilanteesta selvisin silloin onnella ja ulkopuolisten avulla. Nyt ilmeisesti on sama taktiikka otettu käyttöön uudelleen, tosin esimiehet ovat vaihtuneet ja muuttuneet naisiksi.Naisilla, kokemukseni mukaan on miehiä parempi mielikuvitus näissä asioissa.
    Pidän teitä ajan tasalla asian tiimoilta ja kirjoittelen, kun ja jos uutta ilmaantuu.

    ps.Tarkoitin tässä tuolla "onnella" selviämistä sitä, että yritys joutui noin kymmenen vuotta sitten yrityssaneeraukseen ja esimiehille tuli muuta ajateltavaa ja vuosien myötä he ovat vaihtuneet, kuten sanoin, miehistä naisiksi, mikä ei ole välttämättä mitenkään positiivinen asia näin eläkeikää lähentelevälle "urospuoliselle" työntekijälle.Nuoruus on valttia ja meillä vastakkainen sukupuoli ei ole meillä etu.

    Äänestä

  • vastausta kirjoitti:

    Tästä samasta aiheesta on käyty keskustelua "Laki&rikos" palstalla "kuluttajansuoja, otsikon alla ja siellä myös on käyty asiallista keskustelua aiheen tiimoilta.Olen kopioinut kommenttini sieltä tähän. Tästä "kaupansetä" saa vastauksen tärkeimpään kysymykseensä:"ehkä jokin muu asia on hampaankolossa.."

    Kommenttini siellä:
    Nyt muutamaan päivään en ole kuullut asiasta esimiehen taholta mitään, mutta tiedän, että jotain asian tiimoilta on tapahtumassa, "merkit" viittaavat vahvasti siihen suuntaan. Odotan mielenkiinnolla hänen seuraavaa siirtoaan.Kuten totesin aiemmin, olen joutunut pidemmän aikaa puolustamaan omia asemiani tässä työyhteisössä. Työpaikka on naisvaltainen, (noin 30) ja miespuolisia työntekijöitä on enää "jäljellä" 3 henkilöä.Nuorin (on myös luottamusmies) meistä on pitkällä sairaslomalla ja meillä kahdella on työsopimusrikkomusasia menossa oikeuteen. Nyt esimies/nainen on ilmeisesti kehittelemässä jotain?..meidän päämme menoksi ja on aloittanut "prosessin" minusta. Olen yrittänyt pitää ohjakset omissa käsissäni, etten lipsuisi "kaidalta tieltä". Jatkuvasti on pidettävä mielessä, että ei anna aihetta mihinkään "kiinnijäämiseen", eikä provosoi mitenkään toista osapuolta.Kuitenkin, tällaisessa työyhteisössä on vaikea pitää itsensä skarppina kokoaikaa ja pelkään, että jossain kohtaa pääsee lipsumaan ja siihen hänen on hyvä tarttua. Tarkkoja työ- ja muita ohjeita on alkanut tulemaan kirjallisina ja niiden noudattamista valvotaan "useiden silmien" avulla.
    Olen aikaisemminkin, vuosia sitten joutunut vastaavaan tilanteeseen, jossa esimies/het antaa kirjallisia ohjeita ja "työnkuvia", jopa niin paljon, ettei niitä pysty yksi, tai kaksikaan työntekijää noudattamaan.Siitä tilanteesta selvisin silloin onnella ja ulkopuolisten avulla. Nyt ilmeisesti on sama taktiikka otettu käyttöön uudelleen, tosin esimiehet ovat vaihtuneet ja muuttuneet naisiksi.Naisilla, kokemukseni mukaan on miehiä parempi mielikuvitus näissä asioissa.
    Pidän teitä ajan tasalla asian tiimoilta ja kirjoittelen, kun ja jos uutta ilmaantuu.

    ps.Tarkoitin tässä tuolla "onnella" selviämistä sitä, että yritys joutui noin kymmenen vuotta sitten yrityssaneeraukseen ja esimiehille tuli muuta ajateltavaa ja vuosien myötä he ovat vaihtuneet, kuten sanoin, miehistä naisiksi, mikä ei ole välttämättä mitenkään positiivinen asia näin eläkeikää lähentelevälle "urospuoliselle" työntekijälle.Nuoruus on valttia ja meillä vastakkainen sukupuoli ei ole meillä etu.

    pääsisit muualle töihin kun kaupan työntekijöistä on pula.mitä sä siinä nykyisessä näät.

    Äänestä

  • sääää kirjoitti:

    pääsisit muualle töihin kun kaupan työntekijöistä on pula.mitä sä siinä nykyisessä näät.

    Tässä paikassa olen "saanut" olla 27 vuotta ja edellisissä, joita on 3 yhteensä 25 vuotta. Kokemusta on 42 vuotta ja ikää 59 vuotta.Korkeakoulutus on ja tällä hetkellä on menossa, ei oman alani, opintopisteiden keruu yliopistossa. Varmaan ottaisivat mihin vain, jos hiukan vihjaisin, että olen halukas vaihtamaan alaa. Nykyään on niin helppo vaihtaa työpaikkaa ja alaa.Vai kuinka?

    Äänestä

  • pääsisinkin kirjoitti:

    en osaa laskea, vaikka minulla on laskennan opistotutkinto ja korkeakoulututkinto, jossa myös "piti" oppia matikkaa. Suomessa on todistetusti, huono koulutuksen taso ja laatu sekä huonot opettajat.

    "Tässä paikassa olen "saanut" olla 27 vuotta ja edellisissä, joita on 3 yhteensä 25 vuotta. Kokemusta on 42 vuotta...."

    Tämän mukaan kokemusta olisi 52 vuotta, mutta todellisuus on tarua ihmeellisempää, sitä onkin vain 42 vuotta.
    Valitan "painovirhettä", kuten lehdet sanovat, jos toimittaja tekee lyöntivirheen.

    Tässä selvisi koko probleeman ydin.En osaa laskea.

    Äänestä

Totesin tuossa edellä, että olen ollut puhuttelussa ko. asian vuoksi. Siinä olivat mukana talon johtaja/tar ja talon turvallisuudesta vastaavan yrityksen johtaja/päällikkö. Esimieheni jopa "uhkasi" tässä tilanteessa työpaikan menetyksellä, perustellen sillä, että olen riskitekijä yritykselle ja sen maineelle. Totesin tähän, että eikö tehtäväni ole tuoda yritykselle rahaa, eikä jarruttaa rahan tuloa? Tietenkin lain puitteissa. Itse en käytä alkoholia lainkaan, enkä ole muutenkaan epäsosiaalista ainesta. Yrityksen maineen kannalta en katso olevani ns, riskitekijä. Ainoat "viat",jotka katson itselläni olevan, yrityksen kannalta katsottuna ovat: Pitkä kokemus, ikä, korkeampi koulutus, kuin esimiehilläni, omien etujen puolustaminen, omien oikeuksien tuntemus ja työsopimus-ja työehtosopimusasioiden tuntemus sekä kiinnostus ihmisten sosiaaliseen-ja tasa-arvoiseen kohteluun. Lisäksi jatkan opiskeluani, oman alani ulkopuolisella koulutuksella, joka vahvistaa näitä em. tietoja ja ominaisuuksia.
Suomesta löytyy nykyäänkin vielä esimiehiä, jotka eivät arvosta näitä ominaisuuksia työntekijöissään, tai sitten, asia on niin henkilökohtaisella tasolla, että työntekijästä on päästävä irti, hinnalla millä hyvänsä.

Äänestä
  • kuulostaa tosi ikävältä tilanteelta.. Jokunen aika sitten minulla oli samantyyppinen, ei samanlainen eikä yhtä ikävä juttu, mutta silti..
    hain erääseen isoon firmaan töihin kun heillä oli haku päällä. Ajattelin ettei mitään tsänssejä,kun minulla ei ole kuin lukio takana ja työkokemusta, mutta he hakivat amk-tason tai yliopisto-tason ihmistä. Hain kuitenkin huvikseni. Pääsin ihmeen kaupalla haastatteluun, jossa oli todella mukava nais-ihminen haastattelemassa. Jonkin ajan päästä haastattelusta puhelin soi ja pääsin toiseen haastatteluun, jossa mukana oli pomo ja se nainen joka ekan kerrankin haastatteli. Sain paikan (kuulemma oli tullut yli 300 hakemusta ja kolme otettiin) koska olin osoittanut intoa ja mukavaa persoonaa.
    Aloitin työt ja minulla esimiehenä oli tämä sama nainen joka haastattelikin minua. Tulimme hyvin toimeen ja tämä ihminen varmaan jopa piti minusta. Kuitenkin hän jäi äitiyslomalle noin kuukauden päästä siitä kun tulin taloon. Tilalle tuli nainen joka oli ollut itse äitiyslomalla ja tämä toinen nainen tuurasi häntä. Uusi pomo ei pitänyt minusta yhtään. Minua simputettiin ja kohdeltiin väärin. En saanut pitää sairaslomaa (vaikea korvatulehdus) vaan minua uhkailtiin ja puhuttiin ikävään sävyyn. Tein työni hyvin ja asiakkaat pitivät minusta ja rennosta ja ystävällisestä tyylistäni. Sain kehuja jopa ylemmältä tasolta. Tästäkös pomo-nainen suuttui ja kun olin sairaslomalla tapaturman vuoksi hän soitti minulle ja sanoi minun saavan potkut sillä koeaikaa oli jäljellä vielä kaksi viikkoa. Niinpä en töihin enää palannut ja jäi sellainen maku suuhun että olikohan tämä nyt ihan oikein. Olin kuitenkin jo ihan "burn outin" partaalla kun tämä ihminen oli kiusannut minua että olin hakenut töitä muualta ja sikäli tyytyväinen päästessäni eroon tästä kamalasta naisesta. En olisi kuitenkaan halunnut tulla erotetuksi..tietenkään.Pääsin heti sairasloman jälkeen kesätöihin ja kun olivat tyytyväisiä pyysivät jatkamaan. Enää ei töihin lähtö ole vaikeaa ja ahdistavaa kun pomokin on mukava ja kukaan ei kiusaa. Mietin vain, miten sen itsevaltias ämmän saisi katsomaan peiliin eikä enää kiusaisi muita (teki sitäkin kokoajan) . Huomasin että kiusaus kohdistui aina nuorempiin ja kauniimpiin tai korkeammin koulutettuihin...kateus? olen siis itse nainen 22v. Tilanteesi kuulostaa sikäli savustamiselta, että ei meillä uudessa työssäni ole ikinä tuollaiseen asiaan kiinnitetty huomiota, ei edes ylin pomo. Hurjaa ja kuulostaa vaan tekosyyltä saada sinut pois... todennäköisesti nuoremman alta pois. Itse kunnioitan työpaikalla vanhempia kokeneempia ihmisiä vaikka nyt itsekin kouluttaudun, on heillä elämkokemusta jota minulle ei voi tulla koulunpenkillä vaikka istuisin siellä 24 h vuorokaudessa.. kerro kuulumisia??

    Äänestä

Mielestäni sinua ei voida tuon takia potkia pois. Kyse on korkeintaan varoituksen arvoisesta asiasta, työsopimusta ei tuon perusteella voida purkaa. Jos johtaja ja silminnäkijät pitävät jotain kokousta niin pitäkööt, sillä ei ole mitään laillista vaikutusta asiaan. Jos sinut erotetaan niin kannattaa kyllä kääntyä lakimiehen juttusille ja tiedustella onko kyseessä laiton irtisanominen. Missään tapauksessa et saa itse erota, tällöin sinulle ei jää kiistassa paljoa pelivaraa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

"juopuneelle" kirjoitti:

Olenko joutunut ajojahdin kohteeksi?

Tapauksen kuvaus: Minun väitetään myyneen marketin kassalla, olutta humalaiselle. Itse en kuitenkaan todennut ostajan olleen "selvästi juopunut", kuten laki edellyttää. Esimieheni väittää nähneensä ostajan ja todenneen hänen olleen humalassa.Näkijöitä on kolme ja kaikki samaa mieltä.

Miten todetaan, kuka on oikeassa? Väitän, että näkijät eivät pysty väitettään näyttämään toteen, koska heillä ei ole humalatilasta dokumenttia. Miksi muuten poliisikin joutuu puhalluttamaan ja käyttämään juopuneeksi epäilemänsä henkilön verikokeessa, jos kaupan henkilökunnan pitää todeta asia näkö, haju ym. aistein? Eikö poliisi voisi tuoda epäillyt esim. meidän markettiin, jossa jotkut henkilöt pystyvät toteamaan juopumustilan ja väittämään henkilön todistettavasti olevan juopunut?

Kaupan myyjille on sälytetty liian suuri vastuu tehdä päätös ko. asiassa. Jos laki sanoo, että alkoholijuomia ei saa myydä "selvästi päihtyneelle",niin missä kulkee raja, päihtyneen ja selvästi päihtyneen välillä. Määritelmiä on olemassa, esim. jos asiakas horjuu ja puhe kangertelee.Olutta ostavia henkilöitä on sairauseläkkeellä juuri sairauden takia, joka aiheuttaa ko. oireita. Pitääkö kassalle selvittää myös nämä sairaudet ja niistä antaa lääkärintodistus?

Olen ollut puhuttelussa ko. asian vuoksi ja seuraava asia on johtajan ja näiden "todistajien" yhteinen palaveri, jossa minut todetaan "syylliseksi". Onko tällainen menettely oikeudellisesti pätevä? Voidaanko minua kohdella asiassa kuin rikollista? Mielestäni en ole tehnyt tekoa tahallisesti, vaan tulkinnut asian omasta mielestäni lain edellyttämällä tavalla. Kysymyksessä on mahdollisesti myös työntekijään, minuun, kohdistuva ajojahti. Vastaavaa on tapahtunut ennenkin. Olen vanha työntekijä ja minusta haluttaisiin päästä eroon.

Eikö tässä ole myös kysymys kuluttajan oikeusturvasta. Näillä tulkinnoilla, joista edellä mainitsin, heikennetään kuluttajan suojaa ja oikeusturvaa.
Kaupan henkilökunta voi väittää mitä tahansa, eikä ostaja uskalla puolustautua, koska häntä epäillään sellaisesta asiasta, joka katsotaan hävettäväksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu