Onko kukaan lukenut sarjaa Valon kivi? Ostin juuri osan Paneb Tulisydän (eli kolmas osa) ja en tiedä yhtään kuinka uskollisia osat ovat toisilleen. Että haittaako jos ei ole lukenut aiempia? Onko näillä jonkinlainen jatkumo vai kokonaan eri tarinoita? Nefer-hahmo jää varmasti melko ohueksi koska siitä näytti kertovan 1.osa.
Christian Jacq
shafali
17530
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Tuli tuo Valon kivi luettua joskus tässä, ensimmäinen osa vielä menetteli, mutta loput olivat oikeasti ihan kamalia. Jos Jacqilta haluaa jotain lukea niin kannattaa koittaa ennemmin Ramses-sarjaa.
Valon kivi-sarja kannattaisi kyllä lukea järjestyksessä, koko sarja on yhtä ja samaa tarinaa.
Eipä ole tullut luettua, mutta yhdyn silti edelliseen puhujaan. Siis mitä tulee jatko-osien kamaluuteen... :D
jatko-osa vihaajakin on paikalla. Eikö ole vähän turhan ennakkoluuloista vihata jatko-osia vain sen tähden, että ne ovat jatko-osia. Muistaakseni puhuit itsesi pussiin joskus tämän asian tiimoilta, mahtoiko se olla tuo Salvatore juttu. Kerrataanpas mikäs se Salvatoren paras kirja olikaan?
Juuh, myönnän. Pidän salvatoren parhaana kirjana Kotimaata. Kotimaa on kirjoitettu kyseisen trilogian (Kotimaa, Maanpaossa, Valoa kohti) kai kuintekin ensimmäisenä? Joskin tuo kronologisesti ensimmäinen trilogia on kirjoitettu ilmeisesti vasta toisena...
Itse asiassa pidän Kotimaata ainoana lukemisen arvoisena Salvatorena, joskaan en ole lukenut kuin pari kolme herran trilogioista. Tässä tapauksessa siis kyse ei ole pelkästään jatko-osien vihaamisesta, vaan siitä etten pidä koko kirjailijaa arvossa... :)
Ja kyllä, on aivan naurettavaa vihata jatko-osia vain siksi että ne ovat jatko-osia. Haluaisin kuitenkin tehdä tässä eron kirjojen jotka on jaettu useampiin osiin (esim. LotR) ja kirjojen joihin selkeästi on kirjoitettu jatko-osia (vaikkapa eräs suosikeistani: Ender) välillä. Jos kirja jaetaan useampaan niteeseen, ei se luonnollisestikaan siitä huonone... Olen joskus lukenut hyviäkin jatko-osia, mutta harvemmin.
Miten jotenkin tuntuu, että ollaan erimieltä siitäkin mikä on jatko-osa ja mikä on samaa tarinaa jaettuna useampien kansien väliin.
Fantasiassa on monesti noita trilogioita tai muita lyhyitä sarjoja, jotka aika tiivisti kuuluvat yhteen, koska niissä on koko sarjan läpi jatkuva juoni. Niissä yleensä se seuraava sarja tuntuu siltä jatko-osalta. Ja se seuraava sarja tulee varmasti.
No nuo Salvatoret nyt liittyvät toisiinsa aika löyhästi, mutta vaikkapa Näkijän taru on kovin tiiviisti yhteenliittyvä trilogia ja sen paras osa on muuten keskimmäinen.
Jos taas tapellaan miksi Ajan Pyörä on parempi kuin Eddingsin sarjat, niin täytyy sanoa, että siinä missä Eddings on käyttänyt sitä samaa kaavaa kirjoittaakseen, mitä, viisi sarjaa ja yhden yksiin kansien väliin sopivan räpistyksen, Jordan on kirjoittanut vain sitä yhtä tarinaa. Eddings huijaa lukijansa luulemaan, että taas on tullut jotain uutta, vaikka tarina on ihan sama eri nimillä vain, kun taas Jordanin lukijat saavat oikeasti jotain uutta uuden kirjan ilmestyttyä.
> Miten jotenkin tuntuu, että ollaan erimieltä siitäkin mikä on
> jatko-osa ja mikä on samaa tarinaa jaettuna useampien kansien väliin.
Sepä usein onkin ongelmallista. Varsinkin kun jaosta päättää joskus kirjailija, joskus kustantaja ja joskus painoksen ottaja... Esimerkiksi LotR on kirjoitettu kuutena kirjana ja julkaistaan yleensä kolmena niteenä, joskin yhden niteen painoksen(kin) omistan... Kuuden niteen painosta ei ole vastaan tullut...
Mutta asiaan.
Yleensä kun olen kirjan, tai minkä tahansa tarinan, lukenut, pyrin miettimään mikä oli se kantava idea. Jos sitä ei tunnu löytyvän, on jossain jotain vikaa. Koska en suostu myöntämään etten olisi tajunnut kirjan ideaa, on kirjassa oltava vikaa... Siis turha rävellys.
Entäpä sitten nämä fantasiassakin niin yleiset trilogiat? Tuo Salvatoren mainittu trilogia liittyy selkeästi toisiinsa, joten ehkä se olisi pitänyt julkaista yhtenä kirjana eikä kolmena... Varsinkin kun toinen osa on vähintäänkin mitäänsanomaton... Mikä oli se juonta eteenpäin kuljettava voima tuossa kirjassa? Minne se (kirja, ei päähenkilö) meni? Päähenkilön symbolinen kohtaaminen isänsä kanssa oli kivaa, mutta pitikö siihen kuluttaa koko kirja? Tai henkilöiden esittelyyn jotka hylättiin saman tien? Onko Salvatore kirjoittanut kirjat roolipelien perusteella tyyliin weis/hickmann? Ei meinaan toimi hirveän hyvin...
Näkijän taru... Juuh... En (vieläkään) muista sitä kunnolla, mutta olen valmis uskomaan että sekin olisi voitu kirjoittaa yhtenä niteenä. Tyydyn siis haukkumaan kirjailijan.
Eddingsit? Jokainen viisiosainen sarja kuuluisi yhteen kirjaan. Olen samaa mieltä siitä toistamisesta...
Jordanin teoksia en laske jatko-osiksi, sillä lukemieni perusteella ne ovat vain sama kirja uudestaan kirjoitettuna. Henkilöt eivät kehity minnekään, vain niiden määrä lisääntyy... Noh, tämä oli minun mielipiteeni mistä olemme varmasti eri mieltä...
Ja sitten niihin jatko-osiin.
LeGuinin maameren tarinat... Ensimmäinen kirja oli loistava ja sitten taso laski. Vai? Joskin minun pitää myöntää että pidän viidennestä hieman enemmän kuin neljännestä... :)
Minulla on oikeasti ihan järkevät syynikin vihata jatko-osia. Kirjailija aloittaa kirjoittamisen kertomalla tarinan jonka arvelee kiinnostavan lukijoita. Jos tarina myy ja hän on älykäs (ahne), kirjoittaa hän sille jatkoa. Se kiinnostava tarina on kuitenkin kerrottu, joten kirjoittaja joutuu joko keksimään vielä "paremman" jatkoksi, missä 99,9% epäonnistutaan, tai vain kuvailemaan seuraavia antikliimakseja...
Oikeastaan ainut tapa jolla voin kuvitella kirjailijan saavan aikaan hyvän jatko-osan on olla tekemättä sitä. Otetaan esimerkki. Kirjailija kirjoittaa vaikkapa kirjan siitä kuinka Juutalainen perhe pakenee natsien vainoja Saksasta toisen maailmansodan aikaan. Kirja loppuu vaikkapa siihen että perhe tapaa englantia puhuvan ystävällisen sotilaan joka pyytää heitä hyppäämään autonsa kyytiin.
Jos nyt kirjailija tekee perinteisen jatko-osavirheen, jatkuu seuraava kirja tuosta samasta autosta. Siinä kerrotaan kuinka perhe matkustaa ensin englantiin, sitten moninaisten seikkailujen jälkeen nousee laivaan, jossa on inhottava kapteeni joka... Boring.
Toisaalta kirjailija voisi hypätä seuraavassa osassa suoraan laivaan sen ollessa saapumassa new yorkkiin. Kuvata köyhän siirtolaisperheen saapumisen maahan johon heitä ei oikeasti haluta, jne. Kokonaan uuden seikkailun siis... Tarinan jossa vain hahmojen nimet ovat samat. Silloin jatko-osa minusta puolustaa paikkaansa - mutta voiko sitä silloin jatko-osaksi enää kutsuakaan. :)
Maameren tarinoista. Minä en jotenkin osaa erottaa kolmea ensimmäistä eri kirjoiksi, minusta ne kuuluvat niin selkeästi yhteen ja sitten taas Tehanu, Kertomuksia maamereltä kokoelman(joka on sarjan viides osa) Sudenkorento-novelli ja kuudes osa Toinen Tuuli on toinen kokonaisuus, mutta en siltikään usko, että niitä olisi väkisin pitänyt kirjoittaa yhdeksi ja yhdeksi tarinaksi. Kolme viimeistä olisi siis jatko-osa kolmelle ensimmäiselle. Niiden laittaminen paremmuusjärjestykseen? En osaa, 1-3 ovat selvästi nuortenkirjoja, hyviä sellaisia ja 4-6 selvästi aikuisempia kirjoja. Ei niitä voi suoraan verrata.
Ajan Pyörä väitteitäsi en vieläkään käsitä. :) Miten niin sama kirja uudestaan ja uudestaan, kokoajanhan siinä mennään eteenpäin, no viimeaikoina hieman hitaammin kuin ennen, mutta eteenpäin kuitenkin. Matkanvarrella on vain niin paljon muuta kuin suoraviivainen eteneminen kohti maailmaloppua. Miten niin ei hahmotkaan kehity, jokainen päähenkilöistä on käynyt läpi suuria muutoksia. Lisää väkeä on tullut, sitä en voi kieltää, kymmenen kirjan jälkeen porukkaa on kasassa yli 1700 henkilöä, joku on nekin laskenut. :)
Käsityksesi Maameren tarinoista herättää mielenkiintoa. Olen lukenut kirjat/novellit englanniksi, joten en nyt ole ihan varma miten homma menee, mutta...
1-3 ovat nuortenkirjoja (jeps), ja hyviä sellaisia. Kuuluvat yhteen? Minusta jokainen niistä kertoo tarinan joka ei liity edellisiin. Edellisiä ei tarvitse lukea tarinoita ymmärtääkseen, eikä seuraavia tarvitse lukea saadakseen selville epäselviä kohtia. Itsenäisiä kirjoja minusta.
Tehanu eroaa porukasta siitäkin syystä että se on kirjoitettu huomattavasti myöhemmin ja on tyylillisesti erilainen. Ja minusta ehkä huonoin noista kirjoista... Tosin siihen voi vaikuttaa että luin kaikki neljä putkeen lukiessani tehanun (virkistin samalla muistia kolmesta aiemmasta). Ei kuulu enää alkuperäiseen trilogiaan juuri ollenkaan, mitä nyt sattuu tapahtumaan samassa maailmassa, samoihin aikoihin ja osin samoille henkilöille.
Mutta sitten... Kertomuksia maamereltä muistaakseni sijoittuu kronologisesti ensimmäisen ja toisen kirjan väliin. Tarinat ovat selkeästi irrallisia, mutta valoittavat vähän Gedin luonnetta ja historiaa. Hyvää luettavaa minusta. Oikeastaan tuon alkupuhe oli se syy että tartuin toiseen tuuleen (en voisi alkupuheen kanssa olla enempää samaa mieltä. Itse asiassa Ursula kuuluu niihin harvoihin kirjailijoihin joilta luen aina alkupuheen - pitääpä tarkistaa onko jostain jäänyt lukematta kun kotia ehtii).
Sudenkorento on jäänyt lukematta, luulisin. Kaikkea ei ehdi. :)
Toinen tuuli taas... No, kuten sanoin, parempi kuin neljäs kirja (novelleja en huomioinut).
Miten olisin tuon jakanut? Juuri niin kuin Ursulakin. Kolme kirjaa jotka kertovat saman henkilön kolme eri tarinaa. Mutta onko niissä tarpeeksi substanssia oikeuttamaan omaa olemassaoloaan? Kenties, ursula nyt on mielikirjailijoitani, joten hänelle annan paljon anteeksi - jopa tarpeettomat jatko-osat (köh, Atuanin holvihaudat, köh). :)
Ajan pyörästä voi olla (ja ollaan) oikeastaan kahta mieltä. Muihin en ole törmännyt... Sitä pidetään joko äärimmäisen paikallaan junnaavana teiniangstin varassa elävänä rahastuksena (minun mielipiteeni), tai syvällisenä, monimutkaisena, paneutumista vaativana kuvauksena... Jostakin... Luettuani suomeksi noin seitsemän tai kahdeksan nidettä ei vielä ollut selvinnyt mistä itse asiassa oli kyse. :)
Muuten. 1700 henkilöä kymmenessä kirjassa on luokkaa 170 henkilöä per kirja... Hienoa, mutta ovatko ne oikeasti tarpeellisia? :D
Tarinoita Maamereltä kokoelman novellit sijoittuvat aikalailla joka puolelle sarjaa, siinähän on Gedin opettajan maanjäristystarina ja tarina Gedin arkkimaagivuosilta, Sudenkorento tapahtuu sitten taas Tehanun jälkeen, mutta ennen Toinen Tuuli-kirjaa.
Ja mitä niidne kijottamiseen tulee niin Tarinoita Maamereltä kirjan novellit ja Toinen Tuuli on kirjoitettu vielä paljon Tehanua myöhemmin.
Sudenkorento novellin nimen hieno kaksoimerkitys muuten "yllättäen" katosi suomennoksessa. Dragonfly kertoo huomattavasti enemmän.
Ajan Pyörän 1700 henkilöstä tuskin aivan kaikki ovat tarpeellisia, mutta Jordan tykkää nimetä kaikki kerrankin vilahtavat tyypit ja tuohon lukuun on laskettu kaikki nimetyt.
Ajan pyörässä on kyse maailman pelastamisesta, mistäs muusta, se on fantasiaa. :D Hyvyyden sankari lähtee vastaan suurinta pahuutta ilman mitään uskottavaa mahdollisuutta voittaa. Ei sitä voi selittää, siihen pitää hurahtaa täysin, että sitä voi ymmärtää.
Kolme kirjaa edustavat ihmisen eri ikäkausia: nuoruuden minuuden etsintä, aikuisen suhautuminen toiseen sukupuoleen, vanhuuden kuoleman kohtaaminen. Samanlainen filosofinen kaari on Patricia Wrightsonin australialaissarja "Ice is Coming", "Dark Bright Water" ja "Journey Behind the Wind". Eli eräs tapa esittää ihmiselämä.
George Martinin kirjasarjasta tulee fantasiamaailman mielenkiintoisin pitkä, yhtäjaksoinen tarina, jos mies ikinä saa neljättä osaa hyppysistään. Ellei saa, siitä tulee fantasiamaailman huomattavin mahalasku. Se on nimittäin suora jatkumo.
> Kolme kirjaa edustavat ihmisen eri ikäkausia: nuoruuden minuuden etsintä,
> aikuisen suhautuminen toiseen sukupuoleen, vanhuuden kuoleman kohtaaminen.
Olet varmaan oikeilla jäljillä, joskaan itse en aivan noin noita kirjoja jakaisi. Itselleni neljäs kirja (Tehanu) edustaa ehkä vanhuuden kyvyttymyyden kuvausta. Se etten pidä siitä saattaa johtua jopa alitajuisesta vastenmielisyydestä impotentiksi muuttuneen suurmiehen alennustilan seuraamista kohtaan.
Siltä kannalta katsoen kolmas kirja on kirja uhrauksesta. Henkilö uhraa sen mikä on hänelle tärkeintä yhteisen hyvän takia, toimien ehkäpä ensimmäistä kertaa elämässään itsekkäästi.
Tämä tekisi viidennestä kirjasta kuvauksen kuolemasta ja, jopa pahempaa, luovuttamisesta. Siinä missä Ged pyrkii neljännessä kirjassa vielä kontrolloimaan tapahtumia, on hän viidennessä jo alistunut kohtaloonsa merkityksettömänä vanhuksena...
Wrightsoniin tai Martiniin en ole tutustunut, joten jätän kommentit heidän kirjoistaan kirjoittamatta. :)
Et ole tutustunut George R.R. Martiniin? Siihen pitää sitten pikimmiten sinut tutustuttaa, jos onnistut olemaan pitämättä Tulen ja Jään laulusta, luovutan kaikki yritykseni selittää sinulle fantasian erinomaisuutta. :) Ensimmäinen osa on A Game of Thrones, suomeksi Valtaistuinpeli.
Ahaa, ymmärrän nyt miksi et pidä Tehanusta, luet sen kirjan keskittymällä ihan liian paljon Gedin kurjuuteen ja ne oikeasti paljon mielenkiintoisemmat tapahtumat ympärillä jää vähemmälle huomiolle.
Ei silti inhosin minäkin sitä ensimmäisellä lukukerralla, Gedin kurjuuden seuraaminen ei ollut ihan se mitä kirjalta odotin. Enkä osannut pitää Tenaristakaan. Luin Tehanun uudestaan pari vuotta sitten ja se yllätti minut täysin. Sen sijaan että Gedin tila olisi masentanut ja inhottanut minua, se suututti, teki mieli käydä potkaisemassa ukkoa takamukseen.
Tenarissakin oli asioita joihin oli helpompi samaistua. Eikä varmaan äidiksi tuleminen siinä välillä ollut pienimpiä mielenmuutoksen aiheuttajia, Therrun tarina kosketti aivan uudella tavalla kun sitä katsoi äitinä, eikä tyttärenä.
Martinista... Juuh, olen nähnyt joskus kirjastossa tuota, pitänee pistää listalle kirjoista joita lainaan kun luettava taas loppuu, niin kuin se aina ennemmin tai myöhemmin tekee... Ei tosin vähään aikaan. Pitäisi käydä lainaamassa se lukupiirin teos ja eilen tuli ostettua pari kirjaa kun minut väkisin raahattiin shoppailemaan... Ja Helliconia-sarjaakin on vielä hävettävät kolme kirjaa lukematta. Ja... :D
Olikohan siinä tarpeeksi kolmeen pisteeseen päättyviä virkkeenpoikasia... :)
Tehanusta. Kuten itse sanot: "ne oikeasti paljon mielenkiintoisemmat tapahtumat ympärillä". En nyt aivan muista ulkoa kirjan rakennetta, mutta jo se että mielenkiintoiset tapahtumat tapahtuvat tuon kurjuuden kaivon ympärillä kertoo paljon. Tenarista olen kyllä aina pitänyt, mutta minusta hän on sivuhenkilö melkein jokaisessa kirjassa jossa esiintyy. Vähän ehkä erikoinen ratkaisu esitellä koko henkilöä.
VAi on Nynaeve oikein äiti (onneksi olkoon, en olisi arvannut). Itselläkin jälkikasvua jaloissa pyörii, joskaan en osaa oikein sanoa miten se on kirjoihin suhtautumiseen vaikuttanut. Lukemistahtia se on kyllä hidastanut. Ehkä sitten kun tuo napero tuosta vähän kasvaa niin ehtii itsekin vähän eri tavalla taas paneutumaan kirjoihin... :D
Mitä, miten niin oli epäuskottavaa, että olen äiti? Enhän minä paljon muuta olekaan ehtinyt olemaan viimeisen seitsemän vuoden aikana kuin äiti. Kohta seitsemänvuotias tyttö ja viisivuotias poika pitävät vauhdissa.
Ehkä tuo lasten saanti vaikuttaa naisiin ja miehiin eri tavalla, tai sitten se on jokin minun ihan oma juttuni. Aikamoisen täyskäännöksen tein elämässäni silloin. Tai sitten minulla on ollut kauemmin aikaa ajatella asiaa.
Onneksi en ole ainoa joka ahnehtii kirjoja luettvaksi paljon enemmän kuin mitenkään voi ehtiä. Ajan pyörää olisi vielä kuusi suomennettua kirjaa ja puolitoista englanninkielistä luettavana ennen tiistaita jolloin ilmestyy uusin (mikä pitää tietenkin lukea heti. Hauskaa siinä on se, että yhden suomennetun kirjan lukemiseen menisi päivä ja yhden englanninkielisen kanssa ehkä neljä päivää, taidan luovuttaa.
Kirjahyllyssä odottaa vuoroaa lukupiirikirjan lisäksi Susanna Clarken Jonathan Strange ja herra Norrel, G.G.Kayn A Song for Arbonne, Margaret Atwoodin rouva Oraakkeli, Ilkka Auerin Sysilouhien Sukua ja Kingin Song of Susannah. Kirjastossa on varauksessa Patrick O'Brianin Lohduttomuuden saari ja Kingin Callan Sudet. O'Briania menin vielä tilaamaan kolme muuta kirjaa tuossa viikko sitten, kai nekin sieltä kohta tulee...
Sain lahjaksi Valon kivi -sarjan eka osan ja erehdyin ostamaan jatko-osatkin ennen kuin olin lukenut ekan.Niin paljon kuin rakastankin muinaisesta Egyptistä kertovia tarinoita en ole kertakaikkiaan pystynyt kahlaamaan läpi kuin eka osan ja puolet tokasta, on se niin latteaa tekstiä. Varsinaista "Hertta"-sarjaa, joka ei paljon päätä vaivaa. Saa nähdä jääkö lukematta ikiajoiksi. Olenkin harkinnut roudaamista antikkaan.
Olen lukenut Valon Kivi -sarjan, samoin kuin Ramses -sarjan. Pidin molemmista.
Suosittelen _ehdottomasti_ kirjojen lukemista järjestyksessä. Ne ovat jatkoa toisilleen.