Te mdf-ovilla

varustaneet. Oletteko valinneet jotain muita värejä (ne värikartan 2000 sävyä!)kuin ne perusvärit joita valmistajilla on? Kuinka sujui? Mikä meni pieleen, mikä onnistui?
61403
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kävin carlsonilta tikkurilan värilastun ja siitä valitsin oikean sävyn ja vein keittiöliikkeeseen. Nyt tulee sen väriset ovet. katotaan millainen tulee. Maali on siis juuri se minkä itse valitsin,siinä on se värikoodi. Nyt kun ovet tulee 7 viikon päästä, katotaan miten hyvin valitsin..:)
On vähän vaikea katsoa pienestä lastusta, miltä se näyttää isolla pinnalla.

Äänestä
  • uutta väriä suuremmalla pinnalla ensin? Mekin olemme kokeilleet jo kahdella värilastulla, ostaneet puolen litran purkin ja maalanneet sillä noin neliön kokoisen kovalevyn palan. Mutta värithän olivat aivan erilaisia kuin lastuissa! Tai siis tietysti samoja mutta paljon vaaleampia ja muutenkin eri luonteisia. Nyt pitäisi kokeilla vielä ainakin kerran (purkki maksaa 8 euroa). Sitä paitsi näitä Tikkurilan 2000 väriä ei ole kai kuin niissä suurissa kansioissa joita ei joka väriliikkeessä ole ja vaikeahan se on siellä liikkeessä katsoa että miltä se väri omassa keittiössä näyttää. Ja päivänvalossa ja keinovalossa vielä erikseen. Toivottavasti värinne onnistuu, voisitko kertoa täällä sitten (jaa se odotusaika olikin seitsemän viikkoa ei seitsemän päivää[ei mainos], kuten ensin luin). Millainen se muuten oli, vaalea vai jokin voimakas väri? Onko vielä muilla kokemusta?

    Äänestä

  • keittiönne kirjoitti:

    uutta väriä suuremmalla pinnalla ensin? Mekin olemme kokeilleet jo kahdella värilastulla, ostaneet puolen litran purkin ja maalanneet sillä noin neliön kokoisen kovalevyn palan. Mutta värithän olivat aivan erilaisia kuin lastuissa! Tai siis tietysti samoja mutta paljon vaaleampia ja muutenkin eri luonteisia. Nyt pitäisi kokeilla vielä ainakin kerran (purkki maksaa 8 euroa). Sitä paitsi näitä Tikkurilan 2000 väriä ei ole kai kuin niissä suurissa kansioissa joita ei joka väriliikkeessä ole ja vaikeahan se on siellä liikkeessä katsoa että miltä se väri omassa keittiössä näyttää. Ja päivänvalossa ja keinovalossa vielä erikseen. Toivottavasti värinne onnistuu, voisitko kertoa täällä sitten (jaa se odotusaika olikin seitsemän viikkoa ei seitsemän päivää[ei mainos], kuten ensin luin). Millainen se muuten oli, vaalea vai jokin voimakas väri? Onko vielä muilla kokemusta?

    oikea sävy. Väri on sellanen vaalea-haalea sininen, vähän violettiin vivahtava... Ei minua haittaa vaikka se olisikin vähän vaaleampi tai tummempikaan, niinkuin yleensä taitaa käydä kun isommalle pinnalle laittaa. Ovet tulee wc:n ja kodinhoitohuoneeseen. Niissä tiloissa ei niin haittaa, jos sävy ei ole ihan niin just oikea. Kohan on sininen! :)

    Äänestä

Katsoin siitä Anu Jokisen uudesta sisustuskirjasta punaisen sävyn "puolukka". Siinähän oli koodit mukana myös. Ostin myös ko.sävyistä maalia kaupasta ja maalasin n. 60 cm x60 cm kokoisen levyn.

Sitä olen nyt tutkiskellut eri valoissa ja tuossa se on nököttänyt (vielä) vanhan keittiön seinää vasten ja edelleen näyttää hyvältä.

MDF-oven voi onneksi maalauttaa, jos joskus punaiseen kyllästyn ja maksaa kuulemma meidän ovimäärillä n. 300 euroa.

Äänestä
  • on ovia? Hyvä että teillä ainakin näyttää hyvältä.

    Äänestä

Meille tuli MDF ovet kahdella eri vihreällä maalattuna

Oven kuvio on suorakaiteen muotoinen jossa n. 7cm reunus. Reunus tummemmalla ja keskusta vaaleammalla sävystä samasta vihreästä väristä.

Lopputulokseen olemme erittäin tyytyväisiä. Rungot valkoiset ja tasot vaalea sauvapyökki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


keittiönne kirjoitti:

varustaneet. Oletteko valinneet jotain muita värejä (ne värikartan 2000 sävyä!)kuin ne perusvärit joita valmistajilla on? Kuinka sujui? Mikä meni pieleen, mikä onnistui?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu