Somalien rikokset

YLE:n Uudenmaan uutiset kertoi 3.10. lähetyksessään poliisin epäilevän joka viidennestä Helsingissä tapahtuneesta ryöstöstä tai pahoinpitelystä somalia. Rikosaalto huipentui sunnuntaina suomalaismiehen pahoinpitelyyn ja tappoon.

Somalinuoret toimivat monikulttuuristen nuorisojoukkioiden "nyrkkeinä". Poliisi kertoo, että somalit ovat väkivaltaisia ja raakoja ja heidän käyttämänsä väkivalta suhteetonta anastetun omaisuuden arvoon nähden. Helsingin nuorisotoimi arvelee somalien pönkittävän itsetuntoaan raa'alla väkivallalla sekä hamuavan valtaa nuorisojoukkojen keskuudessa.

Vuoden 2005 aikana Helsingissä on tapahtunut 500 ryöstöä tai pahoinpitelyä, joissa 119:sta on somali epäiltynä.

YLE:n mukaan asian ratkaisemista vaikeuttaa se, että osa Suomen somaliyhteisöstä tuomitsee työssäkäynnin ja yhteistyön valtaväestön kanssa. Työntekoa pidetään petturuutena. Poliisi tarjoaa ratkaisuksi neuvottelua ja näkyvämpää valvontaa. Karkoituksista ei puhuttu mitään.
216386
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Kovin vaikuttavat heppoisilta keinot puuttua kyseiseen tilanteeseen. Mielestäni täytyisi vakavasti harkita karkoituksia/muita järeämpiä keinoja ryöstelyn ja riehumisen rauhoitteluun. Kylläpä on nyt somalit maineensa pilanneet!!

Äänestä
  • Mikä ihme somaleista tekee raakalaisia täysin tuntteettomia roskasakkia isot turbohuulet jo aiheuttavat pelkoa miksi näita ei karkoteta. Miten on kotona asiat kun kasvatuksesta ei ole mitään jälkeä. Hämeenlinnassa somali nainen sylki mummon päälle. Eläimetkin osaa käyttäytyä paremmin. Sitten ihmetellään kun rasismi lisääntyy. Minä ainaskin inhoon noita turbohuulia. Aina kävelevät suu auki yäk

    Äänestä

  • Saako siitä saman tuomion kuin ihmisen taposta jos ryöstäjä pääsee hengestään.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Mikä ihme somaleista tekee raakalaisia täysin tuntteettomia roskasakkia isot turbohuulet jo aiheuttavat pelkoa miksi näita ei karkoteta. Miten on kotona asiat kun kasvatuksesta ei ole mitään jälkeä. Hämeenlinnassa somali nainen sylki mummon päälle. Eläimetkin osaa käyttäytyä paremmin. Sitten ihmetellään kun rasismi lisääntyy. Minä ainaskin inhoon noita turbohuulia. Aina kävelevät suu auki yäk

    Ainahan somalit on ollut roskasakkia. Lukekaa kirja somalinaisen tarina niin ymmärtää miks somali on paskasakkia.

    Äänestä

  • Ihme uutisointia suomalainen ryöstäjä mutta väriltään musta. Ei suomalainen ole musta.

    Äänestä

  • Nyt on tehty elokuva somaleista joka kertoo että ovat ihan normaaleita itsensä elättäviä ihmisiä johan vitsin väänsivät. Eihän somali ole normaali lukekaa somalinaisen tarina niin oksennat sen jälkeen kun somali tulee vastaan. Paska väestöä. Somalit on suurin ryhmä joiden työnantaja on kela. Vitun somalit

    Äänestä

Miten voivat tuomita kun kellään siinä porukassa ei ole siitä minkäänlaista kokemusta ? Siitä vaan takaisin kotimaahansa tuomitsemaan... siellä tarvitaan näitä tuomareita. Siellä vaan ei taida yhteiskunta elatusta hoitaa ?
Olisivat edes kunnolla täällä
SIAT

Äänestä
  • erään maahanmuuttajan kommentti:Eihän me olla tultu tänne työtä tekemään.Saattaa olla että menetätte meidätjos emme saa kunnon kohtelua.

    Äänestä

  • mieleen kirjoitti:

    erään maahanmuuttajan kommentti:Eihän me olla tultu tänne työtä tekemään.Saattaa olla että menetätte meidätjos emme saa kunnon kohtelua.

    http://eurovaalit.blogspot.com/

    Äänestä

  • NEEKERIN kannattaja kirjoitti:

    Hyi vittu kun inhoan somaleita ja heidän turbohuulia pinkin värinen kieli vilkkuu kun huuliaan lipovat. Heh heh

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Hyi vittu kun inhoan somaleita ja heidän turbohuulia pinkin värinen kieli vilkkuu kun huuliaan lipovat. Heh heh

    Miks somaleilla on pinkin värinen kieli. Heh heh

    Äänestä

Samaisessa uutisessa kerrottiin myös, että noihin Helsingissä tapahtuneisiin rikoksiin on syyllistynyt vain noin 20 somalitaustaista nuorta, eivätkä hekään yksin, vaan yhdessä suomalaisten nuorten kanssa. Taisit tarkoitushakuisesti jättää tuon tiedon pois.

Mitä tulee työnteon "arvostukseen", ei sitä ole suomalaisissakaan nuoriso-jengeissä.

Äänestä
  • No niin, tulihan se sossutädin komenttikin sieltä.

    Äänestä

  • Tervaa persees kun on kerran jo kielikin ruskea.

    Äänestä

Ei huolta enää! Kymmenen uutiset kertoi, että valtaosa ryöstelijöistä on saatu kiinni ja että heille tehdään jokaiselle henkilökohtainen sopeutumisohjelma. Jee!

Äänestä
  • Kolme somalipelleä oli riehumassa helsingissä ja saaliikseen marraskuun alkupäivinä ja saaliikseen saivat kännykän. Toisaalta eräältä kouolutytöltä viety koulureppu ja känny. Ei mitään sovittelua, vaan raaka karkoitus Suomen maasta. PRK!

    Äänestä

Voiko näin sanoa?

Äänestä

Vieläkö on ryöstäviä somaleita?

Äänestä

Eilen maikkarin Pekka Lehtinen sanoi, että syytä lisääntyneisiin alaikäisten tekemiin rikoksiin ei tiedetä, Kyllä sen kaikki tietävät; islam.

Äänestä

Miksi näitä somali paskoja ei palauteta somaliaan. Kukaan ei halua somaleita suomeen. Ovat kyllä paskasakkia inhottavine turbohuulineen. Huulet vaan venyy ja ryöstö on helppo tehdä kun aiheuttavat suurta inhoa. Sitten valitetaan miks rasismi nostaa päätän. Onhan aina somalit olleet pohjasakkaa

Äänestä

Naiset eivät yleensä käy töissä eivätkä osaa kunnolla suomea. Jatkuvasti ovat raskaana. isät eivät usein asu samassa taloudessa eli puuttuu kasvattaja ja yhteys meidän yhteiskunataan. Naiset ovat mm. leikkipuistoissakin keskenään, siksi täkäläinen tapakulttuuri, kieli eikä tavat kehity. Somalipojat puhuvat tankerosuomea, koska kotona sitä ei puhuta.

Tosin koulutetut nuoret tytöt käyvät töissä eikä niiden perässä roiku hirveetä pentulaumaa. Luulen nähneeni myös nuoren somppumiehen vaununkahvoissa ihan yksin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Helsingissä kirjoitti:

YLE:n Uudenmaan uutiset kertoi 3.10. lähetyksessään poliisin epäilevän joka viidennestä Helsingissä tapahtuneesta ryöstöstä tai pahoinpitelystä somalia. Rikosaalto huipentui sunnuntaina suomalaismiehen pahoinpitelyyn ja tappoon.

Somalinuoret toimivat monikulttuuristen nuorisojoukkioiden "nyrkkeinä". Poliisi kertoo, että somalit ovat väkivaltaisia ja raakoja ja heidän käyttämänsä väkivalta suhteetonta anastetun omaisuuden arvoon nähden. Helsingin nuorisotoimi arvelee somalien pönkittävän itsetuntoaan raa'alla väkivallalla sekä hamuavan valtaa nuorisojoukkojen keskuudessa.

Vuoden 2005 aikana Helsingissä on tapahtunut 500 ryöstöä tai pahoinpitelyä, joissa 119:sta on somali epäiltynä.

YLE:n mukaan asian ratkaisemista vaikeuttaa se, että osa Suomen somaliyhteisöstä tuomitsee työssäkäynnin ja yhteistyön valtaväestön kanssa. Työntekoa pidetään petturuutena. Poliisi tarjoaa ratkaisuksi neuvottelua ja näkyvämpää valvontaa. Karkoituksista ei puhuttu mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu