Mitenköhan mahdatte muut kaksijakoiset selvitä tästä perinteisestä ongelmastamme, ihastumisesta sikin sokin sukupuoliin? Itse olen bi-tyttö, ja seurustelen toista vuotta miehen kanssa, mutta emme opiskeluista johtuen näe usein (asumme eri paikkakunnilla). En ihastu juurikaan miehiin tai ihastumiset jäävät hyvin lyhytaikaisiksi, mutta ihastumiseni tyttöihin alkaa kohta häiritä itseänikin. Yleensä nuo ovat menneet nopeasti ohi, eipä tuota omaa kultaa vaihtaisi, mutta nyt on jäänyt levy päälle. En ole kiinnostunut pettämään oikeassa elämässä, ei mitään sellaista, mutta ei se hirveän parisuhdeystävällistäkään ole kun pyörittelee mielessään päivät ja yöt toisen naisen naista. Muilla vastaavia kokemuksia? Tai ihan vain vinkkejä harhailevien silmien kurissapitämiseksi =)
Voi köpsä
Laput silmille?
1349
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kuules ihan samanlainen tilanne minullakin: asutaan poikaystäväni kanssa eri paikkakunnilla ja nähdään pari kertaa kuussa. Minäkään en juuri ihastu toisiin miehiin, mutta naiset vievät usein jalat altani. Unissakin pyörii vain naisia, ei miehiä... Tietysti tilannettani helpottaa se, että poikaystäväni tietää kiinnostuksestani, ja sanookin että olisi enemmän huolestunut jos pitäisin ainoastaan vastakkaisesta sukupuolesta. Ei siis pidä tyttöjä samanlaisena uhkana itselleen, hih...
Vinkkejä silmien harhailun estämiseksi minäkään en osaa antaa, mutta parempi niin, sillä silloinhan sitä menettäisi monta söpöä ilmestystä:)! Kyse onkin enemmänkin ehkä siitä, että pystyykö jättämään asiat pelkälle vilkuilun tasolle, kaikista kiusauksista huolimatta. Käytännön tekojahan tosin voi olla monenlaisia, toiset enemmän ja toiset vähemmän viattomia, eli että tutustuuko toiseen bissenaiseen pelkästään "vertaistuen" ja ystävyyden takia, vai hankkiiko rinnakkaisen seksisuhteen. Silloinkin on sitten itse selvitettävä itselleen, että onko tiiviimpi tutustuminen oman sukupuolen edustajan kanssa yhtä tuomittavaa kuin vastakkaisen sukupuolen kanssa, ja olisiko parempi että oma kumppani tietää asiasta. Tosin tuollainen tutustuminen ylipäätäänsäkään ei välttämättä ole realistista, sillä harva bissenainen, ihan ymmärrettävästi, kiinnostuu varatuista tytöistä. Todennäköisintä varmaankin olisi etsiä ystävää samassa jamassa olevasta, miehen kanssa seurustelevasta bissetytöstä... Niin, ja entäs jos se ihastuminen syveneekin? Sittenhän sitä ongelmissa olisikin, huh..