Teorioita rikollisuuden (syiden, motiivien, vaikuttavien tekijöiden yms) tutkimisesta
Seuraava kirjoutus ei ole sellaisenaan suoraan kopioitu. Siinä esitellyt teoriat rikollisuuden ymmärtämiseksi on siihen graduunkin poimittu eri tutkijoilta. Rikollisuutta voi ymmärtää ilman mitään kiihkoamista ketään vastaan.
Kirjoitus oli jostain syystä poistettu, mutta palautan sen tähän. kaikkea mitä siihen olin kirjoittanut loppuun, en muista. Mutta toisten kommentoitavaksi sen tänne laitoinkin.
Tieteellinen ajattelu ei ole mitään muuta kuin maalaijärjen käyttöä, mutta niin että ketään ei tuomita etukäteen, eikä mitään tutkimustulosta tiedetä etukäteen (niin kuin esim Tatu Vanhasen muka-muka-tieteenteossa on, pahasti vialla).
Asiaan:
Yleisiä teorioita rikollisuuden ymmärtämiseksi:
Rikollisuutta on tutkittu paljon eri tieteiden parissa. Sosiologien, psykologien ja oikeustieteilijöiden lisäksi myös taloustieteilijät ovat keskittyneet rikollisuuden ja sen syiden tutkimiseen.
Eri tieteille yhteisenä piirteenä rikollisuuden tutkimisessa voidaan havaita yritys ”mallintaa” rikollisuutta erilaisten teorioiden avulla.
Teoriat eroavat tieteenalasta ja tieteenalojen erilaisista metodologioista johtuen jonkin verran toisistaan, mutta niiden tarkoituksena on yleensä pyrkiä selittämään syitä rikollisuudelle tai rikollisuuteen ryhtymispäätökselle.
Seuraavassa käydään lyhyesti läpi muutamia eri teorioista.
1)* Sosiaalisen epäjärjestysteorian * mukaan sosiaalisen ympäristön eri ominaisuudet (köyhyys, etninen heterogeenisyys) ja siihen vaikuttavat tekijät (kaupungistuminen, asukkaiden jatkuva vaihtuvuus) johtavat paikallisten valvonta- ja kontrolliverkostojen sekä alueellisen identiteetin syntymättömyyteen, jolla on rikollisuutta edistävää vaikutusta. Etenkin heikkojen perheolojen, kaupungistumisen ja ”jengiytymisen” on katsottu lisänneen rikollisuutta.
2) Sekä väkivalta- että omaisuusrikosten kohdalla *sosiaalisen epäjärjestysteorian* mukaan rikosten määrä kasvaa, koska yleinen valvonta naapureiden ylläpitämien valvontaverkostojen alikehittyneisyyden vuoksi on puutteellista. Toisin sanoen valvontaverkostojen alikehittyneisyys johtaa kiinnijäämisen todennäköisyyden alenemiseen ja sitä kautta rikollisuuden määrän kasvamiseen.
3) Rikollisuuden aktualisoitumista selittävän *elämäntapateorian tai rutiiniaktiviteettiteorian* mukaan onnistunut rikos vaatii taakseen kolmen eri oletuksen täyttymisen.
a) Ensiksi on oltava rikoksen tekemiseen valmis rikollinen,
b) toiseksi rikokselle on löydyttävä kohde ja
c) kolmanneksi rikokselle on löydyttävä sopiva tekotilanne. Elämäntapateorian mukaan yksilöiden elämäntavalla ja rutiineilla on vaikutusta rikollisuuden ilmenemiseen, koska ne vaikuttavat onnistuneen rikoksen taakseen vaatimien perusolettamien todennäköisyyteen.
(- Elämäntapateorian kontribuutiona voidaan todeta olevan sen, että kyseisen teorian mukaan jokaisella yksilöllä itsellään on mahdollisuuksia vaikuttaa rikoksen kohteeksi joutumisen todennäköisyyteen. Esimerkiksi jatkuva auton ovien jättäminen auki autovarkauksista tunnetussa kaupunginosassa johtaa todennäköisesti ennen pitkää auton varastamiseen, koska yksi onnistuneen rikollisuuden taakseen vaatimista olettamista toteutuu helpommin. )
4) Rikollisuuden syntyä selittämään pyrkivän *sosiaalisen oppimisen teorian* mukaan rikollista toimintaa preferoivat normit opitaan intiimeissä sosiaaliryhmissä. Kyseisen teorian mukaan perheillä ja yksilön muilla viiteryhmillä on keskeinen rooli rikollisen käyttäytymisen ilmenemisessä, vaikkakin vaikutuksen on havaittu olleen epäsuoran. Rikollisuuden määrään vaikutettaessa tuleekin sosiaalisen oppimisen teorian mukaan pyrkiä vaikuttamaan juuri yksilön sosiaalistumisprosessiin vaikuttaviin viiteryhmiin.
5) *Sosiaalisen kontrollin teoria* pohtii puolestaan aiemmista teorioista poiketen sitä, miksi yksilöt eivät osallistu rikollisuuteen. Teorian mukaan suurin osa yksilöistä ei osallistu rikolliseen toimintaan, koska he ovat sitoutuneet noudattamaan yhteiskunnan eri normeja ja lakeja.
6) * Rikollisuuden itsekontrolliteorian* mukaan alhaisen itsekontrollin yksilöt ”omaavat jatkuvan tavan toimia oman lyhyen aikavälin etunsa mukaisesti ajattelematta toimintansa pitkän aikavälin seurauksia”, jonka vuoksi kyseisten yksilöiden on katsottu olevan helposti rikollisuuteen taipuvia. Teorian perusväittämä on, että alhaisen itsekontrollin omaavat ihmiset tulevat todennäköisemmin tekemään rikoksia kuin korkean itsekontrollin yksilöt. Tämän vuoksi huomio rikollisuuden vähentämisessä ja ehkäisemisessä tulee kiinnittää juuri alhaisen kontrollitason omaaviin yksilöihin.
7) *Vuorovaikutusteoria *lähtee siitä, että preferenssit rikolliseen käyttäytymiseen syntyvät dynaamisella tavalla ajan kuluessa. Vuorovaikutusteoriassa rikollisuutta ei nähdä vain joidenkin sosiaalisten prosessien seurauksena syntyvänä, vaan rikollisuus on osaltaan yhtäaikaa jonkin toiminnan tai tapahtuman syy että seuraus.
8) *Taloudellisen rationaalisen valinnan teoriassa* rikollisuus puolestaan nähdään yksilön rationaaliseen valintaan liittyvänä päätöksentekotilanteena. Beckerin (1968) mukaan yksilöt arvioivat rikollisen toiminnan hyötyä, ja valitsevat rikollisuuden, jos siitä saatava hyöty ylittää heidän nykyisen laillisesta toiminnastaan saaman hyödyn.
9) *Rationaalisen valinnan teorian* mukaan yksilöiden rikoksentekopäätökseen voidaan vaikuttaa varioimalla erilaisia sekä negatiivisia että positiivisia kannustimia.
http://www.joensuu.fi/taloustieteet/ott/tutkimus/opinnaytteet/gradut/Aniszewski.pdf
Rikollisuuden tutkiminen ei ole tieteellisessä tutkimuksessa rajoittunut pelkästään eri teorioihin ja niiden testaamiseen. Teorioiden lisäksi empiirisessä tutkimuksessa on keskitytty usein myös joidenkin tiettyjen tekijöiden rooliin ja vaikutukseen erityyppisen rikollisuuden ilmenemisessä. Esimerkkinä voidaan nostaa esiin työttömyyden roolin tutkiminen rikollisuuteen vaikuttavana tekijänä. Rikollisuus saattaa kasvaa työttömyyden seurauksena. Työttömyyden seurauksena osa ihmisistä saattaa olla myös esimerkiksi henkensä pitimiksi pakotettuja omaisuusrikosten tekemiseen, jolloin työttömyys saattaa osaltaan toimia myös syynä rikollisuudelle. Toisaalta työttömyyden seurauksena joidenkin rikosten määrät saattavat myös vähentyä. Voidaanhan työttömyyden seurauksena olettaa yhä useampien yksilöiden jäävän kotiin töihin menemisen sijasta, jolloin asuinympäristön valvonta (kiinnijääminen) todennäköisesti kasvaa ja rikollisuuden määrä vähenee. Työttömyyden lisäksi köyhyyteen ja tulonjaon epätasaisuuteen liittyviä tekijöitä on usein otettu huomioon erilaista rikollisuutta tutkittaessa.
Joidenkin rikollisuuden muotojen (esimerkiksi väkivaltarikollisuuden) kohdalla esimerkiksi erilaisten kontrollimuuttujien kuten iän, sukupuolen tai 'rodun' (etninen tausta, oma kulttuuri) vaikutusta väkivallan ilmenemiseen on laajalti tutkittu. Väkivallan kohdalla kontrollimuuttujien lisäksi on selvitetty myös monien muiden tekijöiden vaikutusta väkivallan ilmenemiseen.
Esimerkiksi eräissä psykologisissa tutkimuksissa on tutkittu median roolia väkivallan ja aggressiivisen käyttäytymisen taustalla, kun taas päihdepoliittisen tutkimuksen saralla kiinnostuksen kohteena on ollut väkivaltarikollisuuden ja päihteiden käytön välinen yhteys.
Eräät tukijat argumentoivat väkivaltarikollisuuden osaltaan kasvaneen paikallisten pienyhteisöjen häviämisen ja kaupungistumisen seurauksena

Vastaukset 5
Vanhimmat
Nuo asiat soveltuvat keihin tahansa ihmisiin. Rasistit ovat riemuissaan, kun he tatun näennäisteoriotten perusteella ovat nyt vakuuttuneet somalien alhaisemmasta ihmisarvosta, että he uskaltavat julkisella foorumilla lietsoa avointa rasismia. Jopa huutaa, että henki pois heiltä ja heidän kätyreiltään. Onko tästä foorumista tulossa henkirikoksista keskustelun sijaan henkirikoksiin yllyttämisen foorumi?
..kirjoituksesi poistetaan. Kamalan ulkomuodon omaava pelle.
Joku ehtii lukea tai ottaa sen talteen, ja käyttää hyväkseen, ei ketään vastaan, vaan sen takia asioita kuitenkin ajatellaan. tai siis jotkut ajattelevat, eivät ainoastaan jankuta samaa: somalit ulos, somalit sitä, somalit tätä, somalian syytä se ja tämä ja tuo..
:)
foorumin säännöillä on jos rasismia ei vastustaa? Ei rasismin vastustaminen ole ketään vastaan.
Miksi pitäisi sietää avointa rasismia?
henkirikollisuuteen, on yli sata sivua. Samat rikollisuuden 'syyteoriat' ja monta muuta löytyy kaikista rikollisuutta koskevista tutkimuksista. Gradussa on yli sata sivua, ko teoriat ovat sen taustaa, normaalia ja asiaakuuluvaa, mutta niiden osuus koko tutkimuksesta on vain muutama sivu. Jäänyt kiireessä oikaisematta gradun kirjoittajan kapulakieli?
Pitää palata asiaan, ja suomentaa tuollaset kiharat, poistaa kaikki sivistyssanat ja lauseemvastikkeet. Tuollasia kukaan jaksa lukea.