Olen ajatellut hankkia 9mm pistoolin ensimmäiseksi aseeksi. Onko odotettavissa hankaluuksia lupien kanssa? Entäpä kun on puolustusvoimien virassa sotilasammattihenkilönä, kuinka paljon tämä helpottaa asiaa, vai helpottaako? En kylläkään ole sellaisessa tehtävässä missä asetta tarvitsisin. Ja vielä; olen harkinnut ostavani Glock 17:n ihan perusversiona. Mielelläni lukisin käyttäjien kommentteja, onko ongelmia, tarkkuus jne.
9mm luvat + Glock 17 kokemuksia
29
7446
Vastaukset
- GRIZZLY
Mahdolliset hankaluudet ostoluvan kanssa ovat aika pitkälle paikkakuntakohtaisia. Virka asemasi tuskin isoja asiaan vaikuttaa, mutta voihan sitä yrittää. Virkatehtäviin sitä asetta ei kannata välttämättä yrittää, PV:n kanta on yhä tietääkseni se, että virkatehtävissä käytetään palvelukseen hyväksyttyjä aseita/patruunoita.
Aseena Glock on erinomainen joskin laukaisu-koneiston rakenteen vuoksi hivenen outo tottumattomalle. Tästä ei kuitenkaan ole mitään haittaa, pitää vain ampua ja opetella. Ase on tunnettu kestävyydestään. Rakenteellinen tarkkuus taas on aika pitkälti asekohtainen, joskin tunnetusti erinomainen. Aseen käyttäjä ase käytetty patruuna taas ratkaisevat kokonaisuuden niinkuin aina. Ainoa ongelma minkä ko.aseen omistavat kaverini ovat havainneet. On hylsyn ulosvetäjän kynnen kolo joka kerää hylsyistä metallia, mutta tämä ei ole mikään iso ongelma. Kynnen kolo pitää vain puhdistaa aina välillä. Aseesta kokonaisuutena ei voi sanoa mitään negatiivista. Jotkut pitävät ja jotkut eivät voi sietää!- kommentteja?
Hyvä arvio Glockista. Miten kommentoisit HK USP:tä
- on ongelma
ekaksi aseeksi joillain paikkakunnilla, jos ei ole joko ampumayhdistyksen jäsenyyttä, 2 aseluvan omaavaa hlöä jotka antavat kirjallisen lausunnon sinusta, harrastustodistusta ym.
- juissi1
Hyvin männöö kun olet res.yhd jäsen..ja SRA-tutkinto sekä mukaan kisaaan ..siitä se ura urkenee..ja kyllä lokilla ossuu kun tähtee kohti kymppiä..hehhee..
- 1issiuj
"5.10.2005"
Ookko tyhmä vai hidas?
- Tfghgkj
Hidas hämäläinen! Joo varmaan on klokki tarkka, oikein tarkkuuspysssyjen aatelia, sen tarkempaa pyssyä ei olekaan kuin keikkapiipuinen on. Kaikki urpot ne aseita havittelee kun, oikein puolustusvoimien sotilashenkilökuntaa ja tuollaisia kyselee. Toinen urpo vielä ehdottelee SRA- tutkintoa..näitä riittää vielä nykyäänkin jotka ehdottaa että liity reserviläisiin niin saat oli omalle aseelle luvat
Mielestäni reserviläisharrastukseen tulisi olla muu syy kuin se että saa aseluvan, onneksi aselaki on tiukentunut.- ressu_
Pistoolille on mahdollista saada lupa, jos kuuluu ampumaseuraan. Reserviläisseura on ampumaseura ja reserviläisten kurssivuorokaudet muodostuvat pääasiassa ampumatapahtumista. Muu koulutus on huomattavasti vähäisempää. Miksi siis ei voisi liittyä reserviläisiin vain harrastaakseen ammuntaa. Hyvä ampumataitohan on reserviläiselle erittäin tärkeää. Jos haluaa harrastaa sra:ta niin reserviläisiin liittyminen on ainoa vaihtoehto, sillä sitä ei voi harrastaa missään muualla.
Ammuntaa voi harrastaa myös ns. siviiliseurassa, mutta näiden jäsenmaksut ovat paljon kalliimpia kuin reserviläisten. Lisäksi reserviläisseuroilla on paljon enemmä laina-aseita, joilla pääsee harrastuksen alkuun. Ampumakoulutustapahtumia on hyvin paljon. Siviiliseuroissa näitä on kerran pari vuodessa.
Reserviläisharrastukseen kuuluu toki halutessa paljon enemmän kuin pelkkä ammunta, mutta ensimmäinen kontakti reserviläisharrastukseen kulkee yleensä ammunnan kautta. Aikansa ammuttuaan saattavat muutkin asiat alkaa kiinnostaa ja siirtyy hiljalleen syvemmälle toimintaan. Mutta ei ole mitään pahaa, vaikka harrastaisi vain ammuntaa.
Itse olen harrastanut reserviläistoimintaa pitkään enkä ole juuri sotilaallisia kursseja käynyt saati liittynyt maakuntajoukkoihin. Harrastan vain kaikkea ammuntaan liittyvää kivääri, pistooli, haulikko sekä ta-ammunta ja sra ovat tulleet tutuksi. Toimin aktiivisesti ampumakouluttajana ja sra tuomarina. En tee mitään muuta. - Anonyymi
ressu_ kirjoitti:
Pistoolille on mahdollista saada lupa, jos kuuluu ampumaseuraan. Reserviläisseura on ampumaseura ja reserviläisten kurssivuorokaudet muodostuvat pääasiassa ampumatapahtumista. Muu koulutus on huomattavasti vähäisempää. Miksi siis ei voisi liittyä reserviläisiin vain harrastaakseen ammuntaa. Hyvä ampumataitohan on reserviläiselle erittäin tärkeää. Jos haluaa harrastaa sra:ta niin reserviläisiin liittyminen on ainoa vaihtoehto, sillä sitä ei voi harrastaa missään muualla.
Ammuntaa voi harrastaa myös ns. siviiliseurassa, mutta näiden jäsenmaksut ovat paljon kalliimpia kuin reserviläisten. Lisäksi reserviläisseuroilla on paljon enemmä laina-aseita, joilla pääsee harrastuksen alkuun. Ampumakoulutustapahtumia on hyvin paljon. Siviiliseuroissa näitä on kerran pari vuodessa.
Reserviläisharrastukseen kuuluu toki halutessa paljon enemmän kuin pelkkä ammunta, mutta ensimmäinen kontakti reserviläisharrastukseen kulkee yleensä ammunnan kautta. Aikansa ammuttuaan saattavat muutkin asiat alkaa kiinnostaa ja siirtyy hiljalleen syvemmälle toimintaan. Mutta ei ole mitään pahaa, vaikka harrastaisi vain ammuntaa.
Itse olen harrastanut reserviläistoimintaa pitkään enkä ole juuri sotilaallisia kursseja käynyt saati liittynyt maakuntajoukkoihin. Harrastan vain kaikkea ammuntaan liittyvää kivääri, pistooli, haulikko sekä ta-ammunta ja sra ovat tulleet tutuksi. Toimin aktiivisesti ampumakouluttajana ja sra tuomarina. En tee mitään muuta.Mitä itse oon ollut ampumaseuran jäsen ja ammun 25 metristä tauluun, koitin glockia niin käteen hyvä ja saa ase otteen mutta liipaisin on jotenki jäykkä. Johtuukohan juuri siitä et se on poliiseille tarkoitettu virka ase ettei vaan laukea herkästi.
- Porsaanreikä
"Harrastaa ammuntaa" on eri asia kuin "liittyä reserviläisiin ja hankkia ase"!!
Onneksi nykyään aselaki on tiukentunut.
Vaikuttaa siltä että moni yrittää käyttää reserviläisiin liittymistä ponnahduslautana hankkia ase vaikka ei itse reserviläisammunta kiinnosta saati sitten muukaan ammunta harrastus.- mikäreikä
Eivät ampumakouluttajat resrviläisseuroissa ole tyhmiä. Pelkkä liittyminen reserviläisiin on eri asia kuin ammunnan harrastaminen. Kukaan kouluttaja ei kirjoita puoltavaa harrastustodistusta vain sillä perusteella, että on liittynyt mukaan toimintaan.
Lakihan vaatii kahden vuoden harrastaneisuuden ja se tulee osoittaa luotettavalla selvityksellä. Jos käy ratavuoroilla ja jossain vaiheessa suorittaa sra tutkinnon, niin on on oikeilla jäljillä ja saa harrasstustodistuksen. Tällöin on myös lain vaatima käyttötarkoitus eli sra.
Ei laki ole tiukentunut vaan pysynyt tämänkaltaisena jo muistaanseni vuosikymmenen. - Anonyymi
mikäreikä kirjoitti:
Eivät ampumakouluttajat resrviläisseuroissa ole tyhmiä. Pelkkä liittyminen reserviläisiin on eri asia kuin ammunnan harrastaminen. Kukaan kouluttaja ei kirjoita puoltavaa harrastustodistusta vain sillä perusteella, että on liittynyt mukaan toimintaan.
Lakihan vaatii kahden vuoden harrastaneisuuden ja se tulee osoittaa luotettavalla selvityksellä. Jos käy ratavuoroilla ja jossain vaiheessa suorittaa sra tutkinnon, niin on on oikeilla jäljillä ja saa harrasstustodistuksen. Tällöin on myös lain vaatima käyttötarkoitus eli sra.
Ei laki ole tiukentunut vaan pysynyt tämänkaltaisena jo muistaanseni vuosikymmenen.Kyllä se jossain vaiheessa tiukentuu! Muistelepas vähän taaksepäin siitä vuosikymmenestä
- Anonyymi
Laki on tehty niin typerän hankalaksi että pakko etsiä ponnahduslauta kun syyksi ei kelpaa totuus eli haluan aseen, ostan aseen vaan pitää olla joku kytille kelpaava syy.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laki on tehty niin typerän hankalaksi että pakko etsiä ponnahduslauta kun syyksi ei kelpaa totuus eli haluan aseen, ostan aseen vaan pitää olla joku kytille kelpaava syy.
Ei kytät vaadi mitään syytä aseen hankkimiseen. Kytät noudattavat vain aselakia, jonka vaatimuksena on hyväksyttävä syy. Olet itse ollut mukana laatimassa tätä syytä vaativaa lakia demokraattisen päätöksenteon puitteissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kytät vaadi mitään syytä aseen hankkimiseen. Kytät noudattavat vain aselakia, jonka vaatimuksena on hyväksyttävä syy. Olet itse ollut mukana laatimassa tätä syytä vaativaa lakia demokraattisen päätöksenteon puitteissa.
Sieltä se vakiovastaus tuli. En ole ollut mukana laatimassa lakia koska se on laadittu vuosikymmeniä ennen syntymääni ja sitä tuskin silloinkaan päätettiin kansanäänestyksellä.
70-luvun lopulla, kun hankin ensimmäisen aselupani ,ainakin Helsingissä viranomainen vaati
harrastamaan vähintään vuoden .22 pistoolilla. Vasta sen jälkeen saattoi saada luvan isompi kaliberiseen pistooliin( jos oli ampumaseuran jäsen). Nykyisin jos harrastaa lajia jossa käytetään isokaliberista asetta, voi ensimmäisesksi aseeksi myös saada isokaliberisen.- Anonyymi
Tuokin on vaihtoehto, jos ostat vain kadulta sitten jonkun Magnum Researchin Desert Eaglen ja laatikon paukkuja, eivät lupia kysele vain käteistä :D
- Anonyymi
Laatikolla paukkuja ei paljon ammuskella. Mistä sitten taas hankin laatikollisen? On aika hankalaa ja tulee kalliikksi ja lopulta yität ostaa väärältä kaverolta ja se o siinä. Ei ammuntaa oikein pysty harrastamaan luvattomalla aseella vaan korkeintaa ampumaan kerran.
- Anonyymi
Hassu veikko. Siinä on vaan se ongelma, että 99,9% Suomen pimeistä mutkista on niitä ison vihan aikaisia prouninkeja ja muita vastaavia 1900-luvun alun jämäkaliiperiaseita. Siinä tulee 6,35 ja 7,65 tutuksi mutta sitä dessua saa ihastella vain pleikkarissa edelleen.
- Anonyymi
Hah kanteles taskussasi Desert Eaglea, saa olla kunnon henkselit!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hah kanteles taskussasi Desert Eaglea, saa olla kunnon henkselit!
Glock,saa eri painoisia laukaisukoneston jousia.1kg ,1,7 2,4 .Jäykempiäkin löytyy,koska jotkut poliisilaitokset vaativat sellaisia vahingon laukausten estämiseksi..1kg laukaisulla tehdas ei takaa että ase toimii veden alla.......Glock v95.Painavalla aseilla on helpompi ampua. Perinteinen laukaisu on parempi.🤔🤔🤔
- Anonyymi
on.
- Anonyymi
Veikkaisin että nykymaailmassa poliisimestari mielummin löisi omia pallejansa vasaralla kun myöntäisi yhtäkään käsiaselupaa.
- Anonyymi
Kyllä saa,harraste urheilu puolella 2v. todistetua harrastamista. Ei ammuntaa mikään pakko ole ruutiaseela aloittaa. Metsästys puolella 22 revolveri lopetuksen.
- Anonyymi
Ei tule poliisilta lupaa.
Parasta kun kyselet tyttöystävältä.- Anonyymi
Mene katsomaan vaikka Ase Talon nettisivuilta, ja hämmästy.😆😆😆
- Anonyymi
Etkö enää tykkää perheestäsi?
- Anonyymi
Sukulaisiaan ei voi valita,no muija ehkä. Siinäkin tulee, useimmiten sika säkissä. Että perheestä tai suvusta pitäminen. 🌚🌚🌚
- Anonyymi
ysimillinen on pelkkä mulkunjatke
- Anonyymi
Miten niin, 9mm on teholtaan n. 500-600j. Kunnon mulkun jatke vähintäänkin tollanen 1200 j. Eli 357. Parempi vielä 44 tai 454. Niillä pitenee jo useampi settiä.😁😁😁
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83296MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681848Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5401549Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin751156Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja60966Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59796Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758