Ajoin eilen noin klo. 01.00 aikaan pohjoisesta etelään kun kohta Oulun jälkeen näin taivaalla tosi kirkkaan suurehkon valokiekon joka valaisi kuin täysikuu koko tienoon. Valo liikkui nopeasti ja muutti välillä suuntaa pysähdellen ja korkeuttaan muutellen. Pysähdyin levikkeelle ja seurailin valon liikkeitä ainakin viitisen minuuttia, kunnes valo katosi metsäisen mäen taakse. Mäen takanakin se valaisi maastoa niin että valon liikkeitä pystyi seuraamaan jonkin aikaa. Valo oli niin kirkas että se toi mieleen sähköhitsauksessa näkyvän valokaaren, valo oli siis valkoisen sinertävää ja erittäin kirkasta. Mielestäni kyseessä ei ollut mikään lentokone vaan jokin muu lentolaite. Tähdenlennotkaan eivät lentele miten sattuu vaan suoraan alaspäin, eivätkä ne muuta suuntaansa niin kuin tämä valo teki. Levikkeen ohi ajoi tuona aikana kun valo näkyi, kaksi henkilöautoa. Sininen Ford Sierra ja nähdäkseni musta tai tumman harmaa Mersu. Ainakin Mersusta huomattiin valo koska auto hiljensi vauhtiaan, kuitenkin jatkaen matkaansa. Jos mersun kuljettaja luet tämän jutun, niin voisitko kertoa mitä itse näit? Enpähän olisi yksin kokemukseni kanssa.
UFOko?
rekkamies _
363490
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Olen nähnyt vastaavan valon valaisevan metsää. Kirkasvalo loisti metsästä, mieleeni tuli myös hitsauksen valokaari.
Ajoin autolla ja huomasin kirkkaan valon loistavan metsästä. Se valaisi maastoa, puiden varjot erottuivat selvästi. En pysähtynyt vaan ajoin ohi. Ohi ajaessa tuli kummallinen olo. Tämä tapahtui klo 22.30 Kurussa talvella 2004.
Viime joulukuussa myös vastaavaa.
Kyllä määrätyllä ilmalla kun moto on puunkaato hommissa ja valojahan on jokapuolelle.Määrätty ilmnkosteus aiheutaa valojen taittumista ja siinähän se UFO
olet moto ,lueppa aloitustexti paremmin....moto heh heh
On se vaan kumma että näitä ei koskaan nähdä päivisin...aina öisin ja aina metsässä...eikä kukaan sellainen näe jolla olisi jotain auktoriteettia, joku jota voisi uskoakin.
Oikein tarvit? Kyllä minusta rekkamies,joka kuskaa kallista rekkaautoa ,kalliine lasteineen on aivan mainio todistaja näkemälleen ufolle.Rekkakurssi, nimimerkillä kokemusta on, on vaativa eikä kenestäkään tahansa meistä rattireinoista rekkakuskiksi ole,se on varma.Toki toivon rekkakuskin lailla,että mersukuski ottaisi ja kirjottaisi näkemästään.Kaikille vähättelijöille:Pyytäkää mielessänne tai lausukaa ääneen pyyntönne saada ufokokemus ,odottakaa ja hämmästykää! parempaa auktoriteettia ei ole kuin oma itse.
minä olen todella kovasti ja hartaasti toivonut ja odotellu ufon tai alienin näkemistä jo yli toistakymmentä vuotta. En tiedä mitä tässä vielä tekisi kun keinot alkaa loppua ja jopa uskottavuus. Taivasta on tullut tähyiltyä niin paljon, että minulla on pienoinen niskavika. Olen pyytänyt saada nähdä niin mielessä kuin ääneenki, mutta ei vaan tärppää. Tässä nyt jokin mättää tai on pielessä.
Minä en ole edes itse halunnut ensialkuun nähdä ufoja,olen jopa pelännyt heitä kuin rutttoa.Kuusivuotiaana näin päivällä puiston yllä ensimmäisen ufon,enkä edes tiennyt,mikä se oli.Noin kaksitoista vuotiaana näimme kaverieni kanssa pellolta noin puolen km:n päästä tulleen kirkkaan vilkkuvan valon,jolle vastasimme taskulampullamme ja se vastasi samoin meille.Kerrottuamme hyvin kirkkaasta välkkyvästä valosta vanhemmilleni,he sanoivat ,että jollakin on vaan parempi taskulamppu! niinpä.Sain olla senjälkeen näkemättä ufoja 41-vuotiaaksi saakka,jolloin sain unessa viestin matkustaa lappiin katsomaan ufoa,eräälle järvelle.Tein juuri niin,kuten unessa näytettiin ja kas,ufokin ilmestyi,kirkas hehkuva valokiekko,juuri kuten uni oli näyttänyt.Senjälkeen olen nähnyt erilaisia ufoja,enimmäkseen yöllä klo.01-03 välisenä aikana,kun olemme olleet ulkona.Parasta katseluaikaa on kuutamoton,selkeä syksyinen yö.Olen nähnyt ufoja myös päivällä,jolloin suurinosa niistä on pilvennäköisiä tai pilven takana piilossa.
että miksi sinä niitä haluat nähdä?Onko kyse uteliaisuudesta,sensaationnälästä,elämyksestä jne?Haluatko kenties vain "nähdä" niitä ihan noinniinkuin huviksesi kun kaikki niitä näkevät tai jopa hyötymistarkoituksessa,vai onko sinulla ehkä asialle syvempi merkitys?Tunnetko olevasi valmis siihen?Anteeksi negatiivissävyiset kysymykseni,mutta luulempa että meidän on oltava oikeasti valmiita,asenteellisesti ja henkisesti jotta tällainen ns.kohtaaminen tulisi ajankohtaiseksi,ja luulempa myös,että ihminen ei sitä valmiustilaa määrittele.Tiedän omasta kokemuksesta,että pelon voittaminen on vaikeaa,kynnyskysymys monella tapaa,koska meihin ihmisiin on juurtunut hyvin syvälle kaiken erilaisuuden ja muutoksen pelko.Teoria ja käytäntö ovat tässäkin asiassa aivan eri puolilla.
Mikä kumma se sitten on? Ihminen on aina valppaampi pimeällä,katselee ympärilleen ja automaattisesti tarkkailee ympäristöstään jotain normaalista poikkeavaa.Vaistot siis valppaana.Siksipä havaintojakin tulee esille enemmän.Toki päiväsaikaankin on havaintoja vaikka kuinka.Mikä vika on sitten tavallisten ihmisten kertomissa tapauksissa?Onko rekkamiehen painoarvo pienempi kuin polliisin?Pitääkö sinulle olla aina joku auktoriteetti sanomassa,että mitä sinun tulee uskoa?Etkö voisi itse mietiskellä itsellesi sopivia uskonkappaleita?Kuinka usein ovat nämä auktoriteetit vieneet ja tulevat viemään ihmispoloja harhaan?Kyllä minä ainakin uskon tavallisen ihmisen tarinaa,jos se tulee totuudesta.Onko kyse totuudesta,sen kertoo kyllä intuitio.
http://www.ufoevidence.org/sightings/report.asp?ID=6779
Havainnoitsijat olivat poliiseja, joten auktoriteettia riittää. Lisäksi esiintyivät omilla nimillään.
Haluaisin nähdä ne ihan vain siksi koska haluan ja haluan uskoa heihin ja toisekseen se antaisi selityksen moniin kysymyksiini ja selvittäisi asioita maailmankatsomuksestani. Tunnen olevani valmis ja minä hyväksyn kaikki erilaisetkin olennot en tietenkään pahuutta, mutta jos ne jotka joskus kohtaan ovat vaarattomia etteivät siis kiduta tai tapa niin mielelläni kohtaisin heidät koska uteliaisuuteni on niin rajaton. Haluaisin kysellä asioita jos siis niiden kanssa kykenee sellaiseen kommunikaatioon yleensäkkään.
Hyväksyn kaikki erilaisuudesta huolimatta olenhan itsekkin hieman poikkeava ajatusmaailmaltani. Olen suhteellisen peloton ihminen jote en säikähdä vähästä. Asun täällä Lapissa metsän ja pellon vieressä joten eipä muuta kuin odotella jospa heitä tai niitä aluksiakaan näkisi.
Mielessäni ei ole mikään sensaationhaku tai hyötymistarve. Erilaisuus ei ole minua koskaan pelottanut ja sopeudun lähes mihintahansa tilnteeseen. kaikki olennot jotka ovat rauhaisia ja rakastavia tai edes ystävällismielisiä niin ei ole mitään ongelmia niiden kohtaamisessa. pahat asiat/olennot ovatkin asia erikseen joita tietenki välttelen.
Voi hemmetti. Jo on oudonnäköinen ufo! yleensähän ne on ollu lautasmaisia...
pampulta tai frisbeeltä tuo ufo.
On se kumma, ettei ole osunut meikäläisen silmiin yhtään, vaikka taivasta oon tiirannut vuosikaudet.;)
Tästä voi hakea mieleisensä, toivottavasti on riittävän korkealla " arvoasteikolla " ?
Tuskinpa monikaan heistä itse ole nähnyt kohteita taivaalla henkilökohtaisesti.
http://www.ufoevidence.org/topics/Presidents.htm
http://www.presidentialufo.com/clinton.htm
Se että on jonkun viran tai ammatin edustaja ei pitäisi vaikuttaa uskottavuuteen.
Mutta vaikuttaa siltä että monet ihmiset sen perusteella tekevät asioiden hyväksymisiä tai hylkäämisiä.
Uskotko mahdollisesti jonkun politiikon kaikkiin sanoihin ja mitä he esittävät ?
Tunnut olevan oikealla polulla.Jatka tarkkailua.Jatka myös itsesi tutkiskelua.Aika on epäolennainen asia,mutta kärsivällisyys ei ole.Uteliaisuuteni heräsi:Mitäpä haluaisit niiltä kysellä?Millaisia asioita haluaisit selvitettävän maailmankatsomuksestasi?Kuinka syvälle itseesi uskallat mennä?
tuo on??? Surkeempaa ufokuvaa sa hakea.
edes selväjärkisten kirjoissa. Tietty koulutus tuo uskottavuutta, koska ei esim. lentäjä voi olla mikään kylähullu. Kouliintunut havainnoitsija on aina hyvä "auktoriteetti". Itselläni on 15 vuoden kokemus tähtitieteen harrastamisesta eri muodoissaan, meteorologian harrastaminen ja ilmailu lähellä sydäntä. Tällä havaintokokemuspohjalla jää auttamattomasti Venus, tähdenlennot, satelliitit, haloilmiöt, lentolaitteet (yöllä ja päivällä) ym. aiheeseen liittyvät ilmoittamatta ufotutkijoille. En ole koskaan nähnyt mitään, mikä olisi jäänyt ufoksi, vaikka paljon öitä ulkosalla tulee vietettyä. En kyllä teilaa uskottavia havaintoja (niitäkin on), mutta itselläni ei vielä ole ollut kunniaa nähdä ufoa ja sellaiseksi jäävää ilmiötä.
on tuhansia määritelmäsi mukaisia ihmisiä, jotka ovat nähneet ufoja ja pitäneet niitä muista maailmoista tulleina aluksina tai olentoina. Oma lukunsa ovat sitten nämä, jotka ovat nähneet jotain, mutta eivät ole pilkan teon pelossa uskaltaneet kertoa kokemuksistaan.
Viranomaisten olisi korkea aika tunnustaa se tosiasia, että avaruusolennot vierailevat maapallolla tänäkin päivänä.
Tämä olisi ehkä se viimeinen askel, joka ihmiskunnan olisi otettava, jotta vieraat sivilisaatiot voisivat paljastaa itsensä lopuille meistä.
Jos hallitukset valmistaisivat kansalaisiaan etukäteen mahdollisiin vierailuihin muista tähtijärjestelmistä, niin mahdollinen sekasorto ja kaaos vältettäisiin.
"Vuosia olen elänyt salaisuudessa"
"Voin nyt paljastaa että joka päivä yhdysvaltain tutkat sieppavat kohteita jotka ovat meille tuntemattomia"
Astronautti Gordon Cooper puheessaan YK:lle ennen kuolemaansa.
http://www.cnn.com/2004/TECH/space/10/04/gordon.cooper/ index.html
Aivan selvä on että alan ammattilaisten havainnot ovat viellä toivottavasti "puolueettomampia" kuin muiden henkilöiden. Heillä on paremmat lähtökohdat havaintojen arviointiin havainto ympäristössä.
Valitettavasti esim. Suomessa olevat ammattilentäjät eivät kerro havainnoista, ehkä Finair / Ilmavoimat ovat tehneet sopimuksen siitä että ko. havainnoista ei kerrota julkisuuteen...
Ehkä tulevaisuudessa asioihin tulee siltä kohdin muutos.
kun voisin paljasta teile kaikki salaisuudet.
Elämä tuntu oudolta ja minulla on kaksi vaihtoehto tulla vihanneksen tasoila tai olla vartioima armeijan ja niiden leivissä olla.
Muuta en paljastan Tarja Halonen kieltä.
Ja valitsen kaitan tien sen kidutettu tie siis armeijan taskussa.
keskustelun avaus Virtuallystrange.netissä.
http://www.virtuallystrange.net/ufo/updates/2005/sep/m28-027.shtml
Jossakin TV-dokumentissa olisi astronautti Buzz Aldrin paljastanut jonkin tunnistamattoman esineen seuranneen Apollo 11 lentoa.
katoppa www.disclosureproject.org ja katso auktoriteetteja
Ota minut joskus mukaan katsoon ufoja.
Olisi kiva nähdä itsekkin.
http://scientificsonline.com/product.asp?pn=3082480&bhcd2=1129471760
Huomaa kuinka valot vilkkuvat junaradalla punaista vaikkei juna ole edes tulossa, yleistä kun ufo lentää ohi, sähköt sekoilee..
http://www.cybercityradio.com/images/australian-large.jpg
Lisää päivällä saatuja ufo kuvia..
http://www.kahealani.com/imgs/photos/ufo-nich.jpg
http://www.science-explorer.de/bilder/ufo-36.JPG
http://www.science-explorer.de/bilder/ufo-17.jpg
http://www.science-explorer.de/bilder/ufo-22.gif
Montako rekkamiehen pastillia olit ottanut silloin?
- näitä typeryyksiä ! Niitähän vain tuntuu riittävän loputtomiin !
Tänään näin Helsingissä läntisellä taivaalla n. klo.15 erittäin kirkkaan pistemäisen kohteen, se oli paikoillaan noin 4 minuuttia, kunnes hävisi. Juttelin juuri poikani (11 v.) kanssa puhelimessa, hän oli n. 7 kilometrin päässä havaintopaikastani. Puhuimme havainnostani ja selostin hänelle koko ajan tapahtumien edistymistä. Neuvoin häntä katsomaan samaan suuntaan, ei nähnyt mitään. Lopetimme puhelun ja parin minuutin kuluttua poikani soitti ja kertoi havainnoivansa myös tunnistamatonta n 200 metrin korkeudessa (etelässä) olevaa todella kirkasta kohdetta. Hänen kertomansa mukaan kohde lähestyi hitaasti ja oli monitahokkaan muotoinen, myöhemmin sanoi kuutiomaiseksi. Kehotin häntä ottamaan kohteesta kuvia kamerakännykällään. Poika sai kohteesta pari kuvaa, minkä jälkeen kohde hävisi, kuin olisi valon sammuttanut. Pojan havainto kesti ainakin 5 minuuttia (puhelutietojen mukaan).
-Huom. samaan aikaan taivaalla leijui vihreä-valkoinen kuumailmapallo, kohteemme ei kuitenkaan ollut em. pallo, tahi muukaan kuumailmapallo-
Täytyy käydä ostamassa bluetooth dongle niin saadaan kuvat koneelle paremmin tarkasteltaviksi.
Kiinnitti huomioni tuo kohteen kirkkaus, joka myös oli (niinkuin rekkamiehen_ viestissäkin) erittäin kirkas ja sinertävä, vrt. valokaari.
Palaan asiaan, kun saan kuvat tutkittua.
Heip, laitappa sitten kuvat saatuasi ne tänne näytille...odotan mielenkiinnolla
Olla laskeutuvan lentokoneen valot- Näyttävät pysyvän pitkään paikoillaan, , kun kone tulee kohti, ja ovatkirkkaa, mutta kun kone kaartaa, valot häviävät..Monestikokenut saman, ja itsekin samaan vipuun mennyt.
Tässä kuva, kamera Sony Ericsson t630, kuva näköjään hätäpäissään otettu pienellä resolla tai jms. Kuvaa suurennettu alkuperäisestä ja tehty värikorjaus (Autocolor), huom kuva on otettu päivällä (ks. edellinen viesti)
http://img6.imageshack.us/img6/9504/kuvaunknown3nl.jpg
Alkuperäinen kuva: http://img21.imageshack.us/my.php?image=kuva114em.jpg
Tässä toinen kuva, kohde kauempana, harmi että laatu on noin surkee, Alhaalla oikeassa kulmassa talon kattoa ja alhaalla keskellä Patolan piippu.
http://img278.imageshack.us/img278/8484/kuvaunknown25pj.jpg
Aika kusipäistä touhua imagesäkiltä, prkle
minä en saanut ainakaan kuvaa näkyviin.
älä viitti jauhaa, kyllä tiedän mitä näin keskellä kirkasta päivää ja lentsikka se ei ollut.