kun teetätin remontin,hellan molemmille puolille jäi sentin raot!Kuulemma pitää olla vaikka minusta ne on liian isot.Miksi ei saa enää kun korkeita työtasoja,sekin on muuttunut kuulemma kun ihmiset on isomia kun ennen? Nyt keittiönpöytä näyttää hassullle kun työtasot on korkealla.Minä olen ollut samanmittanen koko ajan ja nyt joudun kurottelemaan.Ketä pitäs uskoa.
onko totta
tuliko susi
81061
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
50 senttinen hella mahtuu 50 senttiseen rakoon, samoin tietysti muiden mittojen kanssa, eli vastaus: Ylimääräisiä rakoja ei tarvita
Saathan madallettua työtasojen korkeutta eli kaapistoja. Mallista riippuen, joko jalkoja, tai kaappien sokkeliosaa lyhentämällä. Tietysti, jos kaikki on jo tehty, niin menee vaikeaksi..
Minunkin mielestä 90 sentin tasokorkeus on käsittämättömän suuri, vaikka en ihan pätkä olekaan (185)
Jos hellan molemmin puolin on pitkälti massiivipuutasoa niin se tarvii vähän elämisvaraa mutta tuo sentti per puoli on kyllä aika paljon.
Tasokorkeus on makuasia mutta minusta 90 senttiä on ok. Voisi olla jonkun sentin enemmänkin varsinkin altaan kohdalta sillä vaimon nakittaessa meikäläisen perunateatteriin, väsyy selkä helposti. Pituutta on 183 cm.
ja sokkelit lattiassa eli uusiksi menisi koko homma.Kyllä nuo raot harmittaa ja piirustuksen mukaan ei kyllä menny mittojen mukaan mutta kerkesin jo kiittämään hyvin tehdystä työstä ja en kehtaa vaatia korjausta.Sitäpaitsi menis vielä kauheemman näköseksi!Ei auta kun korkeakorkoset sisäkengät jos meinaa kaapista jotain ottaa.No joo mutta tallasta sattuu ja kaikesta oppii!
myyjän kanssa sovittiin tasojen korko jo siinä vaiheessa. Jaloilla voi vaikuttaa siihen onko korko 85 vai 90 cm. Jälkeenpäin aika vaikeaa kun kalusteet jo kiinni seinissä ja välitilassa laatta. Sokkelilautahan voidaan sirkkelöidä minkä levyiseksi vain, mutta jos kalusteet jaloilla, ne pitää vaihtaa. Säätövaraa ei kovin paljon ole.
Hellan rako näkyy eniten ylhältä, kun tuntuu että kattilakin tipahtaa välikköön :)
Katso josko tasoja voisi siirtää lähemmäksi hellaa, eli minkälainen tilanne on toisessa päässä tasoa.
Korkeudesta sen verran että meillä oli vanha matala keittiö, uusiessamme sen otimme korkeat alakaapit ja pitää kyllä sanoa että hyvät ovat. Ei läheskään väsy seistessä kun ei tarvi kumarrella.
Minä olen 172 ja vaimo 170, jotenka ei mitään hongankolistelijoita.
molemminpuolin seinässä kiinni ja tuntuu että uuni heiluu välissä jos korjataan että tasot irti otetaan menee kyllä ruman näköseksi.Eihän ne raot sillee häiritse jos ei hella heilus.
Jos hella heiluun niin kannattaa tarkistaa jalkojen säädöt.
Monessa työmaakopissa seisoo pelkkä hella lattialla suorssa, tukevasti. Kyllä se pitäs suorassa seistä eikä keinua.
empä huomannut että niitä voi säätää.