terhi

osakkeita mun silmissä jos se ei lähde lirkuttamaan junttianttia vaan antaa sen runkkarin olla rauhassa. Silloin antinkin peli menee sekaisin tuolla kun ei ole ketään jota miellyttää ja on vaara joutua nimetyksi. Oli oikein terhiltä sanoa suoraan eilen illalla itkuminnalle ja junttiantille kuppikunnista. Hän sentään sanoo asioita suoraan eikä koko ajan selän takana piikittele.
4546
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

terhi ei uskaltanut sanoa mitään.

Äänestä
  • ettei olisi joutunut nimetyksi koska tiesi iinalla olleen aika paljon valtaa silloin. Nyt ne patoutumat sitten purkautuu kun näkee iinan liittolaiset haavottuvaisina. Tosin se lisää riskiä joutua nimetyksi minnan ja antin kautta.

    Äänestä

  • terhi varoi kirjoitti:

    ettei olisi joutunut nimetyksi koska tiesi iinalla olleen aika paljon valtaa silloin. Nyt ne patoutumat sitten purkautuu kun näkee iinan liittolaiset haavottuvaisina. Tosin se lisää riskiä joutua nimetyksi minnan ja antin kautta.

    Terhi näki äänestyksessä, ettei suositut olekaan ulkona suosittuja, joten se toi rohkeutta. Alunperin Terhi halusi suosittujen ryhmään itsekin, mutta nyt sai huomata, että eipäs se niin olekaan.

    Äänestä

  • torvinen kirjoitti:

    Terhi näki äänestyksessä, ettei suositut olekaan ulkona suosittuja, joten se toi rohkeutta. Alunperin Terhi halusi suosittujen ryhmään itsekin, mutta nyt sai huomata, että eipäs se niin olekaan.

    Kati ja Tiina uskalla sanoa! Terhi osui naulan kantaan! Osu ja uppos, kun heti Minnan piti mennä selittämään BB:lle, ett miks hän ei oo huomioinu Terhiä ja Katia...tai varmaan Tiinaakaan. Eli omatunto alko kolkuttaa...

    Mua vähän säälittää se Minna. Varmasti sillä on vaikeeta tuolla, enkä epäile hänen rehellisyyttään siinä asiassa...mutta silti Minnan olis syytä mennä itseensä! Minna ei varmaan ole edes ajatellut asiaa noin, kun hänellä itsellään on vaan ollu niin kivaa tän "kerman" kanssa.

    Minnalle tuli varmaan yllätyksenä se, ettei hän olekkaan niin empaattinen ihminen, mitä on kuvitellut olevansa!

    Terhille pisteet tossa jutussa! Hän osasi kertoa mielipiteensä sivistyneesti ja oli selkeesti se, joka yritti olla sovitteleva!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nostaa kirjoitti:

osakkeita mun silmissä jos se ei lähde lirkuttamaan junttianttia vaan antaa sen runkkarin olla rauhassa. Silloin antinkin peli menee sekaisin tuolla kun ei ole ketään jota miellyttää ja on vaara joutua nimetyksi. Oli oikein terhiltä sanoa suoraan eilen illalla itkuminnalle ja junttiantille kuppikunnista. Hän sentään sanoo asioita suoraan eikä koko ajan selän takana piikittele.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu