olen lukenut tämän palstan juttuja paljon. raiskaus tuntuu olevan todella monelle ihmiselle liian tuttu... sattuu kun ajatteleekin mitä ihmiset ovat joutuneet kokemaan.
asiani ei kuitenkaan liity nyt aivan tuntemattomaan. vaan omaan isääni. en ole koskaan huomannut kenenkään insestin uhrin täällä kirjoittaneen. se on todella kipeä aihe, mitä jos joku joskus vaikka saisi tietää..
tiedän tämän tunteen aivan liian hyvin. isäni koski minuun ekan kerran, kun olin 6- vuotias. sitä jatkui melkein kymmenen vuotta. vasta kun täytin 16, isäni raiskasi minut ensimmäisen kerran. minulla on kaksi keittiöveitsen jättämää arpeä olkapäässä, jotka hän viilsi vastalauseisiini.
tutustuin kuitenkin syksyllä -01 erääseen ihmiseen, joka tuli minulle todella tärkeäksi. hän alkoi pikkuhiljaa arvailemaan asioita. ja yksi ilta soitti minulle klamydian -kosketus-. silloin tajusin, että hän tiesi. olisin halunnut juosta niin kauas, kun jalat vain olisivat kantaneet.
kuitenkin pari päivää myöhemmin myönsin hänelle asioita tapahtuneen ja siitä pikkuhiljaa kerroin hänelle itkien ja kärsien asioita. tätä jatkui puoli vuotta, kunnes sain rohkeutta, (koska isäni myös hakkaa minua) mennä sossuille.
isä sai varoituksen, eikä sen jälkeen ole koskenut minuun. kerran antanut lätäisyn poskelle, ei muuta. se oli kesäkuun viimeisiä päiviä, kun ilmoituksen tein. alan pikkuhiljaa päästä kuilun pohjalta ylöspäin. kiitos ystäväni. ja nyt minulla on poikaystävä, joka on aivan ihana. olen kertonut hänelle vain, että minut on raiskattu hiljattain, ja hän yrittää ymmärtää.
kai halusin vain sanoa, että kaikkea ei tarvitse kestää, en ymmärrä miksei pääni pimahtanut missään vaiheessa.
jos ette tiedä mitä ilmoituksen jälkeen tapahtuu, tehkää niinkuin minä tein. lähetin tämän ystävän kysymään terveydenhoitajalta (yksi mun kaveri..) ja sitä kautta sain tietää vaihtoehdoista.
se on inhottavaa, että jos tälläisesta kertoo jollekkin virassa olevalle henkilölle, hän ei saa olla hiljaa asiasta. kenelle ihmiset puhuvat, jos eivät omaa luotettavia ystäviä.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Toivon sinulle voimia jatkaa!
kaikki insestiä "harrastavat", lastenhakkaajat sekä myös nistit, sosiaalipummit yms. samaan taloon lukkojen taakse ja talon alle pommi.
Meikäläinen ei voi ymmärtää moista paskaa ja olen todella pahoillani omalta osaltani kaiken kamaluuden puolesta, mitä nuoret/lapset joutuvat kokemaan!
Minkälainen on maailmamme ja yhteiskuntamme, jossa tällaista tapahtuu??
huh, huh
Mutta toivon Sinulle rohkeutta, ota kiinni elämäsi niistä asioista, jotka ovat Sinulle tärkeitä! Ole ylpeä itsestäsi ja saavutuksistasi ja hankkiudu kauas siitä sairaasta isästäsi, anna sen äijän selvittää itselleen, mitä se on tehnyt!
Jos sinulla on sisaruksia, auta myös heitä!
Jos et ole käväissyt tälläisessä osoitteessa niin suosittelen!!
http://www.klak.com/cgibin/zalk/zalk.pl?zs=sala.zalk
Paljon voimia sinulle, hurjan paljon!
Tv.Rk
Todella koskettava kertomus. Tekisi mieleni rutistaa sua oikein kunnolla ja pitää iäti poissa tuollaisesta pahasta. Sitä en voi kuitenkaan valitettavasti tehdä vaikka kuinka haluaisin. Tuollaista kamalaa vääryyttä ei kenenkään pitäisi joutua kokemaan, puhumattakaan että oman isän toimesta.
Hyvä että sulla on ystävä ja poikaystäväkin. Toivottavasti hän ymmärtää (se ei ole mikään itsestään selvyys että ymmärtää) tilanteesi riittävän hyvin. Sulla on todella pitkä matka edessäsi, tuollainen jättää syvät haavat jotka eivät välttämättä parannu koskaan. Se on hyvä että olet jo uskaltanut puhua asiasta ja tänne kirjoittaminen osoitti suurta rohkeutta! :)
En saanut oikein selvää oletko jo täysi-ikäinen mutta varmasti kohta ainakin olet. Sitten voit muuttaa pois isäsi luota ja koettaa elää omaa elämääsi. Se tulee olemaan rankkaa, voit olla varma siitä. Taloudellisesti voi tulla vaikeata mutta sossun kanssa juttelemalla saat varmasti apua, he kyllä ymmärtävät tilanteesi (toivottavasti ainakin). Toivottavasti jaksat painaa eteenpäin kaikesta huolimatta, voimia sinulla näyttää siihen olevan. Opiskelemaan, ammattia hankkimaan, jne. jne. :)
Muista että apua saa kyllä, ei tarvitse yksin koettaa kestää! Apua täytyy vaan osata ei pelkästään hakea vaan myös VAATIA.
*rutistaa kunnolla* :)
mä olen nyt 16, ja saan apua ammattiauttajalta.. kyllä se erittäin pahalta tuntuu. ja sitä tulee todella epäluuloiseksi ihmisiä kohtaan.
mutta tuolla kirjoituksella halusin lähinnä viestittää muille insestin uhreille, että kannattaa uskaltaa kertoa. se kuulostaa aivan liian kamalalle, tiedän! mutta sen jälkeen on ollut erittäin huojentunut olo.
olin ilmoituksen jälkeen ensimmäisen yön helsingin turvakodissa ja toisen ystävättärelläni.
nyt asiat ovat pikkuhiljaa lähteneet rullamaan.. toivon kaikille teille hyvää kesää.
..ottanut sen ratkaisevan askeleen ja kertonut tästä asiasta jollekin ihan ammattihenkilölle niin voisitko kirjoittaa vähäsen että mitä siitä oikeastaan seuraa jos kertoo jollekin, siis jos kyseessä on todellakin ihan kauan sitten tapahtuneet asiat?
Voimia sinulle ja hyvää kesänjatkoa.