Tuntuuko kenestäkään muusta pahalta lukea täällä olevia kirjoituksia, joissa haukutaan surutta kilpailijoita? Toki on kaikilla oikeus omaan mielipiteeseensä, mutta tuntuu aika hurjalta lähteä julkaisemaan niitä täällä, jossa ne voi lukea sadat ihmiset.Ajatelkaapa miltä itsestänne tuntuisi lukea, että tuntemattomien mielestä olet esimerkiksi läski, huora,itkeskelevä ja muuten vaan idiootti.Kyllä voisi hieman kirpaista...Voisi ne negatiiviset mielipiteet mun mielestä esittää hieman mukavamminkin eikä noin ehdottomina totuuksina.
Hävettääkö?
Minä vain
231337
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
koska joka leikkiin lähtee, se leikin kestäköön!
Kyllä kaikki tälläsiin ohjelmiin lähtevät tietää tän homman et tälläsiä kirjotuksia tulee. Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäkööt. Täähän on viihteeksi tehty, ja mikäs sen parempaa viihdettä kateellisille suomalaisille on kuin toisten arvostelu ja haukkuminen.
Mutta onhan se ihan kauhean raakaa.Varmasti kilpailijat ovat tuotakin ajatelleet etukäteen, mutta vaikea kuvitella, että joku pystyisi sopeutumaan ajatukseen, että hänestä tuntemattomat ihmiset kirjoittelisivat netissä kauheita asioita.Joten en usko, että kukaan heistä ajatteli haukkumisen menevän ihan näin pitkälle, itse en olisi ainakaan uskonut.
Vaikka suomalainen olenkin.
Viihdettähän tämä on, ja ajankulua.
Hupaisaa seurata telkkarista, kun yhdet väkää ja valittaa.
Yhtään en ole kateellinen talossa oleville, en edes menisi sinne.
Itse asiassa olisi kauheata olla tuolla.
Olisi ihan kamala ajatus joutua suljetuksi suhteellisen pieneen tilaan jossa sitten kuvattaisiin koko ajan, missään ei voisi olla rauhassa.Ei kyllä käy kateeksi, varsinkin kun mukana tulee tämä lieveilmiö, eli haukkumiset.Huh, ihan kammottava ajatus!!
Mulla ainakin ihmetyttää tämä kilpailijoiden haukkuminen. Musta on kiva katsoa bb:tä ja miettiä mitä seuraavaksi tapahtuu. jokainen kilpailija on omalla tavallaan persoonallinen, toiset on enemmän äänessä ja toiset on hiljasempii. Niinhän se menee täällä "normaalissakin" elämässä. Kukaan ei ole täydellinen.
Ideahan on siinä, että tavallaan tarkkailemme itseämme katsomalla bb:tä. jokainen pystyy samaistumaan johonkin kilpailijaan jollakin tasolla ja niistä yleensä tulee niitä suosikkeja, koska jokainenhan rakastaa itseään.
Inhokit taas edustavat niitä luonteenpiirteitä itsessämme joita, emme toivoisi itsellämme olevan, mutta ne siitä huolimatta ovat olemassa. Esim. itsekkyys, ilkeys, paskan puhuminen, kieroilu jne..
Joten kun haukut jotakin kilpailijaa haukut tavallaan itseäsi ja omia ei- toivottuja luonteenpiirteitäsi. Peilaat omia tunteitasi kilpailijoihin.
Jos kukaan bb:ssä ei inhottaisi tai miellyttäisi, ohjelmaa olisi aivan turha yrittää tehdä. Ketään ei kiinnostaisi.
Jos siis huorittelet jotakuta kilpailijaa tai muuten haukut, haukut itseäsi.
it´s the FACT
Kuten mainitsit kaikilla oikeus mielipiteeseen ja minkäs sille voi, että osa talossa olevista tyypeistä on superärsyttäviä.
Totta kai jotkut ihmiset ärsyttää enemmän kuin toiset,sehän nyt on selvä. Mutta idea olikin, että pakkoko ne haukkuvat mielipiteet on julkaista jossakin, mistä ne voi kaikki lukea? En tarkoita, että kaikkien tekstien tulisi olla jollain lailla ylistäviä, mutta tollainen huorittelu yms.on mun mielestä jo mautonta.
Olen täysin samaa mieltä!Musta tuntuu,että noi haukkujat on just niitä pissiksiä,jotka eivät muuta osaa arvostaa kuin kaunista ulkonäköä ja kaikkea muuta materialismia.Heistä millään muulla ei ole väliä kunhan on kaunis ja rikas!
Yöks,mä INHOAN noita valittajia.Kertoo aika paljon ihmisestä joka tänne tulee haukkumaan BB talon ihmisiä,sillä henkilöllä on aivot jääneet kehittymättä tai sitten aivot ja perse ovat vaihtaneet paikkaa.
Jokainen meistä on ERILAINEN ja se on hyväksyttävä!!
anna tulla, saa minuakin haukkua täällä niin paljon ku lystää. Aina tota samaa itkemistä täällä.
Ehkä ne kilpailijat ovat sitten yhtä kovanahkaisia kuin sinä,itse en kyllä kestäisi.Ja on muuten hieman eri asia haukkua esim. sinua täysin kuitenkaan tuntematta, kuin ihmisiä Big Brotherissa.BB:n kilpailijoista pystyy muodostamaan ohjelmien kautta joten kuten perustellun mielipiteen, toisin kuin sinun lyhyestä viestistäsi.Sinun haukkumista ei siis oikein pysty ottamaan henkilökohtaisesti.
tulikin. He ovat kilpailijoita ja tietävät mihin ovat ryhtyneet. Mikäli eivät kestä arvostelua, ei heidän ole pakko sitä tulla täältä lukemaan. Sitä paitsi en usko olevani sen kovanahkaisempi, kuin kukaan muukaan, mutta mulle ihan sama mitä minulle tuntemattomat ihmiset netissä minusta kirjoittaisi.
Ihan varmasti tuntuisi sustakin pahalta, jos sua täällä haukuttais.Itekkin oon miettinyt ihan samaa, että aika kauheita tekstejä täällä välillä. Siksi mää en haukukkaan ketään vaan sanonkin, että MIKA VOITTOON! Siinä vasta mies, senkun saisi omaksi=)
Ehkä se sitten sinun kohdalla olisi noin, mutta silti: ei kaikkea tarvisi tänne tai muuallekkaan julkaista.Toivotaan nyt sitten parasta eli että kilpailijat ovat todella varautuneet tähän pyöritykseen, joka heitä on vastassa.
Ihan samaa mieltä, ei pitäisi täällä kirjoitella mitä sattuu!! Ei se sananvapaus ihan rajatonkaan ole!!! Eli hävettää, kyllä.
Kyllä vähän ehkä hävettää,mutta kyllä ne varmaan etukäteen tän arvasi...
...Joten ei se tuu kenellekkään kilpailijalle yllätyksenä, että niistä on joku puhunut pahaa.Ei ainakaan pitäisi tulla, tai sitten on tosi naiiveja.Itse en silti lähde täällä haukkumaan yltiöpäisesti ketään, se ei oo erityisen reilua.Mutta Mika voittoon, eiks je?
Munkin mielestä Mika ja Perttu on parhaita ja voisin hyvinkin kuvitella Mikan voittavan!
Älkää haukkuko niitä kilpailijoita!
haukkumista.
Sepä tossa tekstissä olikin se päällimmäinen pointti: onko sana itkeskelevä haukkuva vai ei!! Hiton pilkunviilaaja.
kyllä aikuisen ihmisen pitää tiettää että siitä kirjoitetaan ja kaikkea mahdollista. jos jollekkin tulee asia yllärinä niin tulkoon sitten - tyhmyyden kyllä saa anteeksi jos on ollut sitä syntymästä asti...
iina yksinkertaisesti oli ihan dille ei se sen enempää kirjoittamista kaipaa!!!
Kyllä vain, ei tollasia saisi ihmisistä kirjoitella.
Ja sit kun ihmiset kirjottelee tänne silleen kuin ne tuntisivat kyseiset ihmiset, se on ihmetyttänyt.