Lomakoti!

Hei!
Toimiiko täällä kukaan lomakotina esim. juuri syyslomien tai kesälomien aikaan? Itse olen tätä toimintaa harkinnut vkonloppulasten lisäksi.
2408
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

meillä on sijoituksessa 3 nuorta ja 2biolasta, joka kesä perheemme kasvaa noin 5-7:llä lapsella(ei kaikki tietysti yhtä aikaa, vaan kesän aikana) samoin koulujen muilla lomilla ja viikoloppuna käy tukisuhteessa 3 lasta/nuorta.
Homma on toiminut erinomaisesti vaikka pakko myöntää että työstä se sekin käy. Kesän jälkeen on aina olo kuin nahistuneella omenalla. Mutta silti se on niin mukavaa kun siihen on useamman vuoden tottunut, meillä tulee lomaperheenä ensi kesänä 6vuotta.
Se on niin perhekohtaista.

Äänestä
  • Mekin toimitaan lomakotina kesällä, kivaa on kun lapsetkin ovat yleensä ihan ok oloisia.

    Tukiperheenäkin toimitaan, mutta se onkin sitten vähän raskaampaa puuhaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tiinu kirjoitti:

Hei!
Toimiiko täällä kukaan lomakotina esim. juuri syyslomien tai kesälomien aikaan? Itse olen tätä toimintaa harkinnut vkonloppulasten lisäksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu