Havaintoja Paras läppä-ketjun linkin pohjalta:
a. Syytetyllä harkittu tarve korjata tarinaa kalapoikien osalta (aiemmin ei ollut ulkopuolisia tai heitetty huulta ym.) (kieltää yhä käynnin toisessa leirissä mutta myöntää kalapojjaat..). sanoi että jäädään redulle.
b. Koko ajan hokee ettei muista kaikkee (vrt. totaalinen muistinmenetys ja välillä valokuvan tarkka kuvaus yli 40v. taakse).
c. kalapojilla matoja ja heti tarve korostaa ettei heillä (seppo ja nisu) ollut matoja.
d. erittäin kuvaava kertomus tienhaarasta jossa syytetty, seppo, sepon veli sakari, joku vuokralainen boismaneilta ja "pekka peltola" löyvät leikkiä joka kulminoituu siihen että syytettyä löydään silmäkulmaan (leikillään?) ja tämä vastaa tiputtamalla löyjän kanveisiin jolloin loukkaa kätensä melko pahasti. Syytetty kuvaa kilahtaneensa ja keittäneensä ja sitten löi. Korostaa ettei ollut viinaa ja kaikki olivat vesi selviä perjantaina. syytetty ottettiin kiinni ja sai turpiinsa oikein kunnolla (alkoi kuulemma leikkinä selvin päin) eli siis kaksi boismania ja yksi mies boismanien taloudesta sekä pekka P hakkasivat syytetyn !!!???? asiasta tuli myös poliisi asia.
e. syytetty otti vastaan viinalastin surmaniemelle ja toimitti sen sinne. seppo maksoi puolet ja kaikki joivat myös tytöt. blandattiin. korostaa että tuli vaikea paikka kun pitäisi kertoa juotiinko pullon suusta vai oliko mukeja. tytöille ei ollut kerrottu viinasta ja eivät olleet moksiskaan kun sitä olikin mukana. syytetty ei tiedä paljonko juotiin tai tuliko hän humalaan. korostaa että juomat koko ajan ulkopuolella ja siinä niitä juotiin. (60 luvulla sanoi että salmisaarta jätettiin 5cm aamuksi). korosti että tuli hyvälle tuulelle. irmeli kikatti ja seppo oli normaali. korosti että se ettei riitaa ollut on varma ku mikä. sanoo että on ottanut niin monta känniä ettei muista oliko känniä surmayönä.
f. kertoo että on kertonu kaikki mitä löysi. sanoo kuulustelijalle ettei ole mitään väliä nauhan tarkistamisen suhteen.
ON ERITTÄIN MIELENKIINTOISTA ETTÄ SYYTETTY ON HAKATTU OIKEIN KUNNOLLA HÄNEN LAPSUUDEN YSTÄVÄNSÄ PERHEEN JA RUOKAKUNNAN TOIMESTA, joista yksi myöhemmin murhataan hänen ollessaan redulla hakatun syytetyn kanssa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
hyökkääjän ja totuuden torjujan. Tappelu ja viina aina esillä...pirun viinakset!!!!!
tosta voi päätellä...olet luulosairas!
aha