Olen seurannut joitakin teidän mainioita keskustelujanne ja nyt ajattelin rikastuttaa tätä erinomaista foorumia tekemällä joitakin absurdeja huomioita tuosta meidän kaikkien palvomasta suurromaanista, Sormusten Herran Tarusta, kirjoittakaamme se oikein isoin alkukirjaimin vilpittömän kunnioituksemme merkiksi.
Elikä, olisin mielissäni jos kommentoisitte näitä nyt esitettäviä tietyllä tavalla nurinkurisia teesejä. Ensinnä, mitä ajattelette Frodon ja hänen Sam-palvelijansa suhteesta. Onko siitä joltain kantilta katsottuna hahmotettavissa jopa (hui!) erinäisiä homoseksuaalisia piirteitä? Tämä keskustelunaihe kirvoittanee mielenkiintoisia kommentteja. Ja lisätäkseni vettä myllyyn: muistelkaa vaikka sitä miten Sam joka välissä paijaili Frodoa jne jne, hobitit nukkuivat kylki kyljessä ja Samin hoivausvietti oli vahva, syvää rakkautta ja uskollisuutta. Nyt humoristi tietysti toteaa, että suhteen kolmanneksi pyöräksi oli jo varhain ilmaantunut hobittityttö Ruusa, jonka kanssa Sam myöhemmin astui avioliiton satamaan. Asetelma on tästä perspektiivistä kiinnostava.
Luonnollisesti hylkäämme välittömästi tällaiset ajatuksetkin, sillä miten Ukko Tolkien, tuo viktoriaanisen puritanismin aikakauden muinaisjäännös, olisi saattanut ryhtyä ihan oscarwildeksi ja lisätä romaaniinsa tällaisia aineksia. Mutta entä jos hän tekikin kaikilta salaa pilkkaa koko brittiyhteiskunnasta? Sitä paitsi, lisäämme vielä ymmärtäväisesti kaikkia homoseksuaaleja kohtaan, siinähän olisi varsin kaunis ja soma rakkaustarina..
Kiinnostavaa, joskaan ei yhtä kuohuttavaa, on myös, että loppujen lopuksi niin Gandalf kuin Aragornkin ajoivat häikäilemättömästi omaa etuaan kun junailivat Aran nostamista kuninkaaksi (ja diktaattoriksi). Esimerkiksi, Aran kuninkuus oli jotain suunnilleen tuhansien vuosien (asiaan perehtyneet täydentäkööt minua) takaista perua. Hyvänen aika, jos otetaan järki käteen, niin mitä semmoisilla siteillä on enää merkitystä. Jos voisin todistaa olevani Hammurabin perillinen suoraan alenevassa polvessa, niin voisinko vaatia hänen kruunuaan?
Asian heikkona puolena on luonnollisesti se, että ensinnäkään niin Aris kuin Gandalfkaan eivät olleet huijareita, vaan kunniallisia henkilöitä. Heillä oli siis tietty "lakisääteinen oikeus" vaatia valtaistuinta, koska käskynhaltijuus oli vain väliaikaista yms yms. Mutta ei yksin tämä välttämättä oikeuta loppujen lopuksi moraalisesti vallan ottamista, jos maa on sotatilassa ja itse on heikompi johtaja kuin nykyinen. Sillä sehän mahdollisesti suistaisi maan tuhoon. Mutta Tolkien ratkaisi luontevasti tämänkin pulman. Aris oli loppujen lopuksi jopa parempi hallitsija kuin edelliset. Eli hänen diktaattoriasemansa koitui maalle eduksi.
Mutta mikäli Ara ei olisi ollut näin erinomainen, ei olisi ollut mitään syytä henkilökohtaisten kunnianhimoisten vaikuttimien lisäksi, miksi juuri hänestä olisi pitänyt tulla kuningas tai miksi hänen valtaannousunsa sallittiin.
Aragorn, kuten kaikki muutkin johtavat henkilöt (Elrond, Galadriel yms) ovat ehdottoman hyviä, oikeudenmukaisia ja vielä viisaitakin. Tämä tekee heistä myös ehdottoman tylsiä, värittömiä ja suorastaan yli-ihmismäisiä henkilöitä, joissa ei ole mitään tarttumapintaa. Pieni vallanhimoinen juonittelu tai edes jokin inhimillinen piirre olisi paikallaan, jos henkilöhahmoista haluaisi aidompia ja parempia.
Sellaiset henkilöt kuin petokseen sortuva Boromir ja toivonsa heittänyt ja polttoitsemurhan tekevä Denethor ovat kirjan mielenkiintoisimpia. Ja miksei Sarumankin. Niin, ja Gandalf kaikessa röyhkeydessään ja juonittelussaan. Monet muut jäävät valitettavan ja ehkä tietoisenkin yksioikoisiksi. Miksi valkoisen pitää olla valkoista ja mustan mustaa?
Ja miksi kaikkea pitää ratkoa väkivallalla? Amerikan Yhdysvallat tekee sitä ihan tarpeeksi kylväessään raskailla rynnäkkökoneilla pommeja hääseurueeseen. Hyvä on, te sanotte: Varjo on varjo ja ehdottoman paha, sen kanssa ei voi neuvotella. Mutta miksi kirjoittaa sellaisesta asetelmasta? Tässä kysymys on vielä aika tympeästä jutusta, nuo örkinpuolikkaat kun ovat selviä ali-ihmisiä ja rumia ja umpipahoja ja kuolaavia ja siten siis on jo jokaisen velvollisuus ampua örkki sellaisen nähdessään, eli örkit ovat täysin epäkelpoja vastustajia. Minua tympivät tuollaiset kuluneet asetelmat, joissa puolustustaistelun varjolla esitetään militaristista cowboyshowta. Eli välttämättömän sorrettuna pahaa vastaan puolustautumisen avulla saavutetaan asema, jossa itse asiassa kaikkinainen väkivallankäyttö on hyväksyttävää ja oikeastaan suositeltavaa. Puolustautuminen on se kirjailijan reitti, jolla hän voi huoletta marssittaa areenalle mahtavia uljaita ratsutaisteluita ja vihollisen itsetarkoituksellista silpomista. Kirjailijat, keksikää jotain muuta, minä vetoan teihin.
Tietenkään miltään kirjalta ei voi vaatia kaikkea. Silti minua toisinaan ihmetyttää joidenkin laumojen leimautuminen juuri Sormusten Herraan. Miksi juuri siihen?
Elikä, olisin mielissäni jos kommentoisitte näitä nyt esitettäviä tietyllä tavalla nurinkurisia teesejä. Ensinnä, mitä ajattelette Frodon ja hänen Sam-palvelijansa suhteesta. Onko siitä joltain kantilta katsottuna hahmotettavissa jopa (hui!) erinäisiä homoseksuaalisia piirteitä? Tämä keskustelunaihe kirvoittanee mielenkiintoisia kommentteja. Ja lisätäkseni vettä myllyyn: muistelkaa vaikka sitä miten Sam joka välissä paijaili Frodoa jne jne, hobitit nukkuivat kylki kyljessä ja Samin hoivausvietti oli vahva, syvää rakkautta ja uskollisuutta. Nyt humoristi tietysti toteaa, että suhteen kolmanneksi pyöräksi oli jo varhain ilmaantunut hobittityttö Ruusa, jonka kanssa Sam myöhemmin astui avioliiton satamaan. Asetelma on tästä perspektiivistä kiinnostava.
Luonnollisesti hylkäämme välittömästi tällaiset ajatuksetkin, sillä miten Ukko Tolkien, tuo viktoriaanisen puritanismin aikakauden muinaisjäännös, olisi saattanut ryhtyä ihan oscarwildeksi ja lisätä romaaniinsa tällaisia aineksia. Mutta entä jos hän tekikin kaikilta salaa pilkkaa koko brittiyhteiskunnasta? Sitä paitsi, lisäämme vielä ymmärtäväisesti kaikkia homoseksuaaleja kohtaan, siinähän olisi varsin kaunis ja soma rakkaustarina..
Kiinnostavaa, joskaan ei yhtä kuohuttavaa, on myös, että loppujen lopuksi niin Gandalf kuin Aragornkin ajoivat häikäilemättömästi omaa etuaan kun junailivat Aran nostamista kuninkaaksi (ja diktaattoriksi). Esimerkiksi, Aran kuninkuus oli jotain suunnilleen tuhansien vuosien (asiaan perehtyneet täydentäkööt minua) takaista perua. Hyvänen aika, jos otetaan järki käteen, niin mitä semmoisilla siteillä on enää merkitystä. Jos voisin todistaa olevani Hammurabin perillinen suoraan alenevassa polvessa, niin voisinko vaatia hänen kruunuaan?
Asian heikkona puolena on luonnollisesti se, että ensinnäkään niin Aris kuin Gandalfkaan eivät olleet huijareita, vaan kunniallisia henkilöitä. Heillä oli siis tietty "lakisääteinen oikeus" vaatia valtaistuinta, koska käskynhaltijuus oli vain väliaikaista yms yms. Mutta ei yksin tämä välttämättä oikeuta loppujen lopuksi moraalisesti vallan ottamista, jos maa on sotatilassa ja itse on heikompi johtaja kuin nykyinen. Sillä sehän mahdollisesti suistaisi maan tuhoon. Mutta Tolkien ratkaisi luontevasti tämänkin pulman. Aris oli loppujen lopuksi jopa parempi hallitsija kuin edelliset. Eli hänen diktaattoriasemansa koitui maalle eduksi.
Mutta mikäli Ara ei olisi ollut näin erinomainen, ei olisi ollut mitään syytä henkilökohtaisten kunnianhimoisten vaikuttimien lisäksi, miksi juuri hänestä olisi pitänyt tulla kuningas tai miksi hänen valtaannousunsa sallittiin.
Aragorn, kuten kaikki muutkin johtavat henkilöt (Elrond, Galadriel yms) ovat ehdottoman hyviä, oikeudenmukaisia ja vielä viisaitakin. Tämä tekee heistä myös ehdottoman tylsiä, värittömiä ja suorastaan yli-ihmismäisiä henkilöitä, joissa ei ole mitään tarttumapintaa. Pieni vallanhimoinen juonittelu tai edes jokin inhimillinen piirre olisi paikallaan, jos henkilöhahmoista haluaisi aidompia ja parempia.
Sellaiset henkilöt kuin petokseen sortuva Boromir ja toivonsa heittänyt ja polttoitsemurhan tekevä Denethor ovat kirjan mielenkiintoisimpia. Ja miksei Sarumankin. Niin, ja Gandalf kaikessa röyhkeydessään ja juonittelussaan. Monet muut jäävät valitettavan ja ehkä tietoisenkin yksioikoisiksi. Miksi valkoisen pitää olla valkoista ja mustan mustaa?
Ja miksi kaikkea pitää ratkoa väkivallalla? Amerikan Yhdysvallat tekee sitä ihan tarpeeksi kylväessään raskailla rynnäkkökoneilla pommeja hääseurueeseen. Hyvä on, te sanotte: Varjo on varjo ja ehdottoman paha, sen kanssa ei voi neuvotella. Mutta miksi kirjoittaa sellaisesta asetelmasta? Tässä kysymys on vielä aika tympeästä jutusta, nuo örkinpuolikkaat kun ovat selviä ali-ihmisiä ja rumia ja umpipahoja ja kuolaavia ja siten siis on jo jokaisen velvollisuus ampua örkki sellaisen nähdessään, eli örkit ovat täysin epäkelpoja vastustajia. Minua tympivät tuollaiset kuluneet asetelmat, joissa puolustustaistelun varjolla esitetään militaristista cowboyshowta. Eli välttämättömän sorrettuna pahaa vastaan puolustautumisen avulla saavutetaan asema, jossa itse asiassa kaikkinainen väkivallankäyttö on hyväksyttävää ja oikeastaan suositeltavaa. Puolustautuminen on se kirjailijan reitti, jolla hän voi huoletta marssittaa areenalle mahtavia uljaita ratsutaisteluita ja vihollisen itsetarkoituksellista silpomista. Kirjailijat, keksikää jotain muuta, minä vetoan teihin.
Tietenkään miltään kirjalta ei voi vaatia kaikkea. Silti minua toisinaan ihmetyttää joidenkin laumojen leimautuminen juuri Sormusten Herraan. Miksi juuri siihen?
Vastaukset 25
Vanhimmat
mielestäni samin ja frodon suhde ei ollut homouteen viittaava, pikemminkin syvään ystävyyteen sillä ystävät voivat rakastaa toisiaan. Jätkistä en tiedä mutta ainakin tytöt ovat ystävilleen myös fyysisesti läheisiä (en tarkoita mitään lesboilua) esim. halaukset, kädestä pitäminen ym. ovat täysin normaalia.
Ja sitten asiaan kuulumaton kommentti: saisit enemmän vastauksia jos tekisit kysymyksestä lyhyemmän, en jaksanut lukea loppuun asti.
Frodon ja Samin suhteen "todelliseen" luonteeseen on yksinkertaisesti mahdotonta ottaa kantaa pelkästään TSH:n perusteella. Ensinnäkin Tolkienin kirjoitustapa sulki KAIKEN seksuaalisuuden "pois kuvasta", eli vaikka mitä vipinää olisi ollut keiden tahansa välillä, proffa ohitti sen, ja piste. Toisaalta taas hobittien käytös, jota jotkut pitävät homoseksuaalisuuden merkkinä, on itse asiassa aivan "viatonta" tuossa maailmassa. Vielä nykyäänkin näkee samanlaista miesten välistä toimintaa, joka ei liity mitenkään homoihin: useiden urheilulajien (ryhmä)halailut, joidenkin kulttuurien (italia, venäjä) tervehdyssuudelmat, etc.
Eli: Frodolla ja Samilla saattoi olla myös homoeroottinen suhde, tai sitten ei. Pelkän TSH:n perusteella sitä ei pysty määrittelemään. Pitäisi tutkia ja vertailla melkein kaikki Tolkienin tekstit JA haastattelut yms. Ja voipi jäädä sittenkin arvoitukseksi...
Mutta: siitä vain kirjoittamaan pöytälaatikkoon omia tarinoita Keski-Maasta jos tuntuu että proffalta jäi jotain kesken... ;)
ihan mielenkiintosia pointteja... mutta siitä homoudesta minäkin: nykyään, jos kaksi jätkää vaikkapa halaa, se on heti että "hyi, homoja", mikä on todella säälittävää! on olemassa myös ystävien välistä rakkautta, ja frodolla ja samilla se oli sitä, syvää sellaista. ja tietenkin valkoinen on valkeaa ja musta on mustaa, ei sen aina tarvitse mennä kaikkien mahdollisten sudenkuoppien kautta...
mutta niinkuin jo aikasemmin sanoin, niin ihan mielenkiintosia pointteja... juuh...
Kiitoksia oivallisista ja asialinjaa noudattavista vastauksistanne. Arvelinkin tuon homoseksuaalisuuteen viittaavan väittämän herättävän eniten keskustelua. Aihe tuntuu olevan meille vielä varsin kuuma puheenaihe. Onkohan joskus kolmen-neljänkymmenen vuoden kuluttua eri seksuaalisista vähemmistöistä tullut jo kulunut ja neutraalisävytteinen keskustelunaihe, joka ei enää pahemmin kohauttaisi. Mutta en todella ole kiinnostunut väittelemään sukupuolipolitiikasta, pysyn mielelläni Sormusten Herran ja sen erilaisten tulkintamahdollisuuksien parissa.
Mutta bensiiniä liekkeihin. Kertokaa, mitä mieltä olette tästä Sormusten Herran yksioikoisuudesta. Luonnollisesti se on käsitettävissä tietynlaiseksi tyylikeinoksi - olisi meidän puoleltamme kehittymätöntä nimittää Tolkienia naiiviksi. Sitä hän ei varmastikaan ollut, mutta miksi hän kirjoitti naiivististen asetelmien varaan rakentuvan romaanin [ja loi sellaisen maailman]?
Eli: miksi hahmot ovat niin värittömiä. Miksi Sauron palvelijoineen tahtoo vain pahaa ja alistamista ja valtaa yli koko maan. Miksi hyvikset ovat niin täydellisiä ja moralistisesti moitteettomia, tahtoen vain hyvää. Millä oikeudella maailma ylipäätään sai pelastua? Gandalfin ja kumppanien jalojen ja ylevien arvojen ja kauniiden päämäärien tähden? Otukset maan pinnalla vain alati tappoivat toisiaan, alistivat ja riistivät naapuriheimojaan vuoron perään.
Minä pidän Tolkienin kertomistapaa lähes puhtaasti tyylikeinona. Hänen tarkoituksensahan oli luoda englantilaista mytologiaa, ja pohjana hän käytti muiden kultuurien taruja. Näillä eväillä on pikku pakko päätyä mustavalkoiseen tarinaan jossa sankarit ovat elämää suurempia ja pahuus mustaakin mustempaa. Itselläni on semmoinen kutina, että Tolkien oli varsin hyvin kärryillä tästä, eli hän ei edes yrittänyt kirjoittaa realistista tai objektiivista tapahtumakuvausta, vaan lähti alusta pitäen luomaan tarinaa, joka on puoliksi historiaa, puoliksi legendaa. Hänhän kuvaa TSH:n olevan alunperin hobittien matkakertomus (eli siis AINOASTAAN hobittien näkökulma tapahtumista, sekä heille kerrottuja asioita), joka on sen jälkeen käännetty kielestä toiseen (lisää muokkausmahdollisuuksia). TSH ei siis ole "totuus", vaan "historiankirjoitus", ja historian kirjoittavat voittajat...
Itse asiassa TSH voisi olla vielä paljon mustavalkoisempikin. Kuunnelkaas Gandalfin tunnustus:
"Minä siedin Klonkkua niin pitkään kuin kykenin, mutta totuus oli epätoivoisen tärkeä, ja lopulta minun oli oltava kovakourainen. Sain sen pelkäämään tulta ja kiristin siitä totuuden pala palalta vetistelyn ja vinkunan ohessa."
Aragorn, aiheena edelleen Klonkku:
"...enkä minä osannut olla helläkätinen. Muuta en koskaan sen suusta saanut kuin ne hampaanjäljet. Se vaihe oli minusta matkani pahin, paluutie, kun vartioin sitä yötä päivää; pakotin sen kulkemaan edelläni naru kaulassa ja kapula suussa, kunnes ruoan ja juoman puute kesytti sen..."
Kun taas Elrond:
"Sillä mikään ei ole alkuaan paha. Ei edes Sauron."
Elen sila lumen omentievo, Petteri. *niiaa*
Tulipas sieltä taas mielenkiintoisia, joskaan ei ainutlaatuisia veikkauksia ja allegoriaa! Tuotahan Ukko Ylijumalamme pappa Tolkien juuri vihasi. Mutta se siitä. Ensiksikin, tuosta Froudoliinin ja Samvaisin mahdollisesta homostelusta on höpötettu varmaan miljuuna kertaa erilaisissa foorumeissa. Mutta kantani taas. En usko tosiaankaan, että Frodo ja Sam olivat homppeleita, mutta heillä oli hyvin vankka ystävyys-suhde. Toisaalta, vaellus erämaissa ilman ainuttakaan nättiä tyttiä saattoi ottaa koville, mutta silti... Heillä ei yksinkertaisesti ollut muuta vaihtoehtoa, kuin uskoa ystävyyteen ja turvautua toisiinsa. Ja mitä jos olivatkin ruskean reiän ritareita? Eihän siinä mitään pahaa ole. Piis änd lööv.
Joo, sitten tuosta ''Arasta''. Ei ainakaan minulle kirja antanut sellaista kuvaa, että Aragorn Arathornin poika, Isildurin perijä suoraan alenevassa polvessa, olisi jotenkin arka? Hah hah haa. Olenpa taas niin kovin hauska. Ei hän mielestäni ollut diktaattori, niinkuin sinä väität. En usko, että ketään muutakaan olisi ollut tarjolla ihmisten kuninkaaksi? Ja nimenomaan Aragonin äitee passitti pikkuisen Aragornin Elrondin siipien suojiin Rivendelliin, ettei paha Sauron mörkö söisi Isildurin perillistä. Hänestä kai siten kaavailtiin alunperinkin Gondorin kuningasta? Noo... Mikäs mie olen puhumaan, kun en assiista (varmaankaan) tiedä. Hoitakoot nämä ns. ''Tolkien Virtuoosit'' asiansa.
Minuakin tosissaan potutti, kuin kaikki olivat NIIIIN upeita ja kauniita ja viisaita ja ihania ja hyviä ja oikeudenmukaisia ja jylhiä ja ties mitä. Ja eniten ne pahuksen muijat, kuten tälläinen jaaritus: Hänen ihanuuttaan ja kauneuttaan ei voinut ihmisten tai haltiain kielillä kuvata, sellainen oli hänen ihanuutensa ja kauneutensa, PLÖÖH. Aha! Sorruin tuohon. OIKEASTI Tolkienin hahmontekeleet OLIVAT hyviä, koska hän päätti heidät niille sijoilleen jättää. Mutta silti potuttaa. Ja tuohon mielenkiintoisien hahmojen luetteloon lisäisin ehdottomasti vielä Sméagolin (Klonkku, jos joku ei tajua). Kukaan ei oikein ollut varma, mikä tuo kurja, kärsivä ja hyvin säälittävä otus oli, ja sen himo Sormusta kohtaan oli kiehtova. Minulle oikeastaan tuli kyyneleet silmiin, kun näin elokuvassa, kuinka Sméagolia kidutettiin Barad-Dûrin tyrmissä. Se näky kummitteli pitkään mielessäni, koska Sméagol, ja sen jakopersoona (Liehu ja Luihu) viehättivät minua eniten kun luin kirjan ensimmäistä kertaa. Muttah, assiista toiseen....
Ja hyvä Petteri. ''Ja miksi kaikkea pitää ratkoa väkivallalla?''. Voi voi. Sitä sinä voisit kysyä iltarukouksessasi tai pyllistyksessä Mekkaan päin tai minne lienee. Se ongelma ei oikeastaan kuulu tälle palstalle, koska se ei koske vain fantasiamaailmaa ja Keski-Maata. Se tietää yksin Ilúvatar. Toinen vaihtoehto on, että Tolkien otti mallinsa Keskiajasta, ja silloinhan sellainen mukava ongelmien ratkomistapa oli kovasti muotia. Mene, tiedä.
Mitä ''laumoja'' sinä tarkoitat? Meidät (ihmiset jotka ovat Keski-Maa faneja) voisi varmaankin katsoa sellaiseksi laumaksi? Vai ymmärsinkö väärin, tarkoititko jotain ihan muuta?Jos luulin oikein, kysy itseltäsi. Minä en oikein osaa selittää.... :)
Palautetta Petteriltä, ja muiltakin tästä viestistä, Kiitos! :)
*niiaus ögeen Dimskûlta*
juu... hienoa keskutelua. tosi ajatuksia herättäviä kysymyksiä esität petteri.. hyvähyvä... ja Dimturiwen, kuten yleensäkin, esittää yhtä perusteltuja mielipiteitä ja vastauksia takaisin...
mitähän miun piti kirjoittaa... hmm... ainakin sitä niistä hahmojen yksioikoisuudesta ja hyvä-paha-asettelusta, että ehkä kirjan tajuamisen kannalta oli parempi ettei kaikista tehty niin kovin moniulotteisia.. tai tarkoitan vaan että kirjassa on niin paljon tapahtumia ja hahmoja yms. ettei tulisi liian sekaista...
ja onhan esimerkiksi Frodo, joka puhdassydämisenä valitaan sormusta viemään lopussa jo täysin sormuksen otteessa. juuh..
ja sitten, eihän se nyt niin kamalla ole jos Frodolla ja samilla olisi ollut jotain ystävyyttä enemmän.. vai onko? ehkä he itsekin miettivät, ettö mikä heidän suhteensa on... en mie tiiä..
Smeagolista olen Dimturiwenin kanssa aivan samaa mieltä. on todella kiehtovaa lukea Liehun ja Luihun keskustelua ja kahden persoonan kilpailua...
joopa..
-reetu-
Miten miellyttävää, että Dimtûriwenkin liittyi joukkoomme. Olin jo itse asiassa odotellutkin hänen kommenttejaan. Enää puuttuu Thuringwethil, tietääkö jo hänestä?
Siis asiaan. Valitettavasti Dimtûriwenin herkullisen runsaassa viestissä oli joitakin sanankäänteitä, joita en täysin ymmärtänyt ["*niiaus ögeen Dimskûlta*"]. Mutta eiköhän tästä jotakin tule. Kohteliaisuudesta mainittakoon, että minä luonnolisesti vastaan esitettyyn niiaukseen kumartamalla kohteliaasti.
Aivan, myönnän heti kättelyssä, että jos voisin sanoa jotakin ajatusta täysin omakseni, siis aivan ja vain minun keksimäkseni, niin painatuttaisin sen mitä pikimmiten historiankirjoihin isoilla koukeroreunuksilla varustettuna ja korkkaisin hillityn pullollisen kuohuviiniä.
Kyllä, Frodoon ja Samiin liitettyjä homoseksuaalisia viittauksia on puitu taatusti jo vuosikymmeniä. Tabut - ja sellainenhan nyt on käsillä - kumminkin puhuttavat jatkuvasti, ja nyt Sormusten Herra on ajankohtaisempi kuin vuosiin.
Tolkienin kiinnostava puoli on juuri tuo hänen mainittu kiukkunsa allegorioita kohtaan. Ärsyttikö häntä kenties loppujen lopuksi se, että muut yrittivät selittää hänen keksimäänsä maailmaa, en tiedä. Tiedättekö tarkemmin tästä asiasta?
Dimtûriven tuntuu tosiaan olleen hyvällä päällä viestiään kirjoittaessaan. Diktaattori. Sana voidaan suomentaa monella tavalla. Hirmuvaltias tai yksinvaltias. Hirmuvaltiasta Aragornista ei käsittääkseni valitettavasti ilmeisesti tullut. Yksinvaltias sen sijaan kaiketi pitää paikkansa. Millainen hallitsija kuningas Elessar oli? Kertokaa.
Hmm, olisikohan edustuksellinen demokratia sittenkin ollut parempi vaihtoehto kuin yhdelle miehelle keskitetty rajaton valta?
Mutta ei, ei sittenkään. Aragornhan oli varsinainen maan päälle astunut jumala, petojen sukua. Hänhän oli, kuten on tuotu esille, ensinnäkin kenties ainoa todellinen vaihtoehto, ja toisekseen, Aris oli erehtymätön, hänessä oli jumalaista viisautta ja älyä ja moraalia ja luonteen lujuutta ja metalliväri vakiona ja kaikkea mitä vain voi toivoa. Aragornista saatiin koko sivistyneelle (=läntiselle) maailmalle täydellinen kuningas. Ei tarvita mielipiteitä, ei soraääniä, ei kansanedustajia, ei kansanäänestyksiä puolustusliitoista. Ara päättää meidän puolesta!
(Loppuun viestiin vastaan toisessa kommentissa, muuten tämä venyy liiaksi ja hukkaamme punaisen langan.)
Jatkan tässä edellistä viestiäni vastauksena mainion Dimtûriwenimme kommentteihin.
Niin, kukaties Tolkien himppusen liioittelee noissa henkilökuvauksissaan, mutta minusta sinänsä jo perusajatus on väärä: että henkilöt ovat yksioikoisia ja suoraviivaisia. Kuten Reetu huomautti, tämä tekee hahmot niin selkeiksi ja henkilöinä helppolukuisiksi, ettei heidän ymmärtämisensä luulisi tuottavan vaikeuksia tokaluokkalaisellekaan.
Ja tyylikeino, tyylikeino. Silti suureen romaaniin tarvitaan minun mielestäni myös suuria henkilöitä. Ja tällä en todella tarkoita sitä, että hahmot olisi armoitettu suurilla älyn, viisauden, oikeudenmukaisuuden ja vallankäytön lahjoilla, vaan että heissä on oikeasti syvyyttä ja särmää. Se tekee omalta osaltaan toisista romaaneista suuria ja toisista vähemmän suuria, mihinkään yksittäisiin teoksiin tai tekeleisiin nyt erityisesti viittaamatta.
Olen pahoillani, mutta en käsitä virkettä "OIKEASTI Tolkienin hahmontekeleet OLIVAT hyviä, koska hän päätti heidät niille sijoilleen jättää". Mitä tarkoitat, Dimtûriwen?
Totta, Smeagolissa on omat mielenkiintoiset piirteensä. Olin vähällä sisällyttää sen tuohon listaani. Tuo pieni otus tuntuu keränneen monen lukijan sympatiat. Hobitissakin Klonkku ihan varastaa shown yhdessä vaiheessa. Klonkku rulettaa, jos minun sallitaan käyttää tällaista nuorisonomaista ilmaisua. Klonkun skitsofrenia on mielenkiintoista. Melkoiseksi turmelijaksi Tolkien-pappa on tuon sormuksen tehnyt.
(Sinänsä oli naurettavaa Sauronin puolelta tehdä niin pieni esine niin suurella mahdilla varustettuna. Hyvänen aika, sehän olisi voinut vaikka pudota keittiön lattialaudoituksen rakoseen ja sieltä sitä sitten olisikin ollut hauskaa kalastella.)
(Minä olisin itse tehnyt vähintään pienen flyygelin kokoisen esineen, sitä eivät mitkään varkaat niin helposti veisi, etenkin jos sen vaikka pulttaisi lattiaan. Ja tietysti jos liikuttelu tuottaisi ongelmia, niin ainahan sen olisi voinut vaikka sitoa semmoisen sotaronsun selkään. Ja jazziakin olisi sitten aina voinut soitella sotaretkien ratoksi. Mutta kun ei niin ei, mitäs meni tekemään sormuksen, ja siinä sitä nyt ollaan.
Rakas ystäväni D, minähän nimenomaan kyseenalaistin sen, miksi täytyy ylipäätään pyörittää tällaista macho-cowboyshowta asefetissistien ja muiden iloksi. Mutta onhan meillä aina ollut jännittävät väkivaltahuvimme, gladiaattorit, rodeot ja actionfilmit.
Ainoita hyviä syitä valita sota ratkaisevaksi elementiksi kirjaan onkin se, että halutaan kuvata ihmisiä, tunteita ja tunnelmia sodan ympärillä eikä itse örkinlahtaamista. Tässä Tolkien onnistuu mielestäni paikoin erinomaisesti, esimerkisi Eowynin kohdalla. Rohanin kalpen immen haluaisinkin lisätä kiinnostavien henkilöiden listaan tietyistä stereotypioista huolimatta.
Ja vielä laumoista. Hyvä on, käytin ehkä rumaa sanaa. Huomaatteko, miten ärsyttävää on, jos sinua sanotaan massaksi tai laumaksi. Olisiko vaikkapa parvi parempi sana. Joukko? Suuri määrä yksilöitä yhdessä? Se on hyvä. Siis, laumoilla tarkoitin niitä (eli näitä) suuria määriä yksilöitä yhdessä, jotka ovat ottaneet Sormusten Herran omakseen. Eli faneja, jos niin haluatte.
Minua vain kiinnostaa, mikä juuri tässä kirjassa kiehtoo. Miksi te (eli me) ette ole ihastuneita vaikkapa Gabriel Garcia Marquezin "Sadan vuoden yksinäisyyteen" tai Mihail Bulgakovin mainioon "Saatanaa saapuu Moskovaan"-romaaniin (erinomaisia tutustumiskohteita, suosittelen lämpimästi)??
Elen sila lumen omentievo, Petteri. *niiaa*
Joo, meikätyttö tosiaan oli hyvällä päällä.Sillä tarkoitin, että Tolkienhan oli nero, eikö? Jos hän ei tahtonut (tai jaksanut) kehittää kauniita hahmojaan edemmäksi, ja hän näki sen parhaaksi, silloinhan se oli oikein, eikö? Kirja on hyvä sellaisenaan.
Niin, mielenkiintoinen huomio, tosiaankin. Miksi ystävämme Sauron teki tästä mahtavasta esineestään näin pienen? Pitikö hän ehkä koruista? Vai haltiasepot, jotka sen muinoin takoivat hyväuskoisuudessaan, halusivat siitä pienen, kauniin, ja niin kiiltävän. Ja Lord of the Rings kuullostaa paljon hienommalta, kuin Lord of the Pianos? Nii-in. Kun sen tietäisi.
Toinen huomio tuohon lahtaamiseen ja cowboy showhun. Yksi vaihtoehto on, että Tolkien pappamme rakasti draamaa? Kuten esim. Silmarillionissa neitoja seivästettiin puuta vasten, ja Gondorin muurien yli lenteli suurten sotaurhojen kuuppia. Hän varmasti yritti saada ihmiset tulevina vuosina tiedostamaan sodan kauhut, ja itse purki omaa tuskaansa kirjaansa? Se on aika surullista, mutta voi olla totta.
Viimeiseen kysymykseen minulla on hyvä vastaus. Ihminen tahtoo paeta omaa arkista, ja ehkä ikävääkin elämää jonnekin. Jos hänellä on fantasiamaailma, johon uppoutua, jota ajatella, niin ehkä immeinen samaistuu tuohon maailmaan, ja ja siitä helpotusta. Se kai on vähän vakavampien fantasiaeeposten tarkoituskin? Tämä pitää paikkaansa ainakin minun kohdallani.
Ja vielä Samista ja Frodo Haltiamielestämme. Minusta tuo heidän matkansa, ja Samin hoivaaminen oli pääasiassa liikuttavaa ja hellyyttävää, ja siihen John kai pyrkikin? Miten teistä? Minä rakastan kaikkea liikuttavaa, joten minusta se ei hinttapuli meiningiltä kyllä vaikuttanut.
Noniin, toivottavasti saat tästä jotakin tolkkua... :) *niiaa* Neidon on palattava taas tehtäviinsä....
Eli kertoisin siis oman mielipiteeni siitä että miksi olen ihastunut Taru Sormusten Herraan.
Kiehtovinta kirjassa on se että se ei ole totta. No... Parempi kuvaus olisi ehkä se että paikka ja aika eivät kuulu nykyaikaan. Myös kirjan henkilöt olivat kiinnostavia ja kiehtovia koska ne eivät olleet tavallisia "matti meikäläisiä". Minä pidän myös kirjoista Tuulen viemää ja Scarlet, mutta eri tavalla kuin Taru Sormusten Herrasta. Tuulen viemää kuuluu 1800- luvun Amerikkaan niin kuin Scarletkin.
Täällä taas, en tosin tiedä kauanko vivyn. Mutta otetaan nyt tästäkin ajasta ilo irti...
Aragorn. Syntyi kulttuuriin jonka tärkein (jopa ainoa?) tehtävä oli säilyttää Arveduin sukulinja katkeamattomana. Uskonnollinen elämä rakentui esi-isien ja ennustusten ympärille, sekä tietysti Pyhä sota Varjoa vastaan oli must. Aragorn ei tosin saanut ennenkuin 20-vuotiaana tietää että hän itse oli tuon sukulinjan ainoa edustaja, mutta perusasiat olivat varmasti hallussa.
Parikymppinen nuorukainen siis sai tietää olevansa (taas yksi) "messiasehdokas" palauttamaan dúnedainin kadonnut loisto. Samoihin aikoihin hän myös ottaa ja menee ihastumaan Arweniin, ja saa "ilokseen" kuulla että "serkkutytön" huomenlahja on syntyperän veroinen: Elrond antaa tyttärensä kuolevaiselle vain jos tiedossa on Gondorin ja Arnorin kuninkuus.
Ja mitäpä sitä mies ei tekisi...
Aragorn ei kuitenkaan joutunut hommiin yksin, vaan hän löysi kyllä liittolaisia jotka lopulta auttoivat hänet valtaistuimelle, näistä tärkeimpänä Gandalf. Arwen oli tietysti tärkeä apu, eikä Elrondkaan asettanut mitään esteitä tehtävälle, joka ei siis ollut AIVAN yhtä itsetuhoinen kuin Thingolin Berenille antama.
No niin, eiköhän motiivit ole tässä. Mutta mitäs sitten kun kruunu oli päässä ja kuningatar käsipuolessa?
Aragornia pidetään hyvänä kuninkaana. Pari juttua kannattaa toki muistaa.
Ensin lähtötilanne: suuri sota on voitettu, eli viholliset ovat lytyssä ja väkiluku alhainen. Tiedossa siis väestönkasvua ja rauhallisia aikoja, eli verrattain helppo homma.
Toiseksi Arwen: Sormuksenkantajien lähdön jälkeen Gondorin ja Arnorin kuningatar oli luultavasti vanhin ja mahtavin naisesta syntynyt Erottavien merien itäpuolella, eli vaikka Aragorn olisi töppäillyt kuinka, Arwen hoitaisi homman vaikka vasemmalla kädellä.
Kolmanneksi historia: sen kirjoittavat voittajat, ja Aragorn oli sellainen. Kaikenlaista "pientä" unohdetaan autuaasti, jos enemmistö pysyy suunnilleen tyytyväisenä ja isot kihot vähän tyytyväisempänä.
Aragornin valtaanastumisesta vielä. Tilanteessahan vallitsi eräänlainen "käytännön demokratia", eli jos rahvas ei olisi tykännyt nousukkaasta, se olisi pikaisen huutogallupin jälkeen juntannut samoojanretkun ja tämän kätyrit "ikuisesti nukkuvien puolueeseen". Mutta Aragornilla oli kansan suosio, ja "kansa tietää", vai?
Sanastoa vielä: diktaattori = yksinvaltias, tyranni = hirmuvaltias. Aragorn oli siis diktaattori, mutta ei tyranni (ainakaan historiankirjoittajien mielestä). Sitäpaitsi hän oli laillisesti tunnustettu diktaattori (kansansuosio, sukupuu, sekä isojen kihojen tuki ja vastaehdokkaiden puute). Edelleen, hän ei ulottanut diktatuuria kovin laajalle, vaan myönsi paljon autonomisia valtuuksia mm Rohaniin, Kontuun ja Ithilieniin. Hyvä diktaattori näet tajuaa, ettei ehdoton yksinvaltius onnistu jollei ole suunnilleen jumala (kuten Sauron oli), ja jos Aragorn ei itse tajunnut tätä, Arwen kyllä viimeistään opetti.
"Kaiken takana on na-a-ainen..."
Nyt täytyy kyllä sanoa, Petteri ja Dimtûriwen, että taidatte olla hiukkasen hakoteillä sormusten suhteen (paitsi jos vain teette pilaa ja minä ikuisena tosikkona nipotan kuin vakavastakin asiasta *nyyh*).
Jos miettii ihan fyysisiä ominaisuuksia, niin onhan sormus monella tavalla kätevämpi kuin flyygeli. Mahtisormukset olivat lukuisia kertoja mukana taistelussa, ja toisaalta pieni koko on eduksi kätkeytymisessä. Sormus kulkee kätevästi sormessa ja kaulaketjussa. Kontrabasso on turhan hankala jos pitäisi saada vielä miekka ja kilpikin kulkemaan...
Mitä taas tulee lattianrakoihin ja varkaisiin, niin nyt on kyllä unohtunut oikeastaan koko Suursormuksen olemus. Sauronin sormus on älykäs, se ajattelee, ja osaa liikkua. Se ei putoa lattianrakoon jos se ei halua. Sitä ei voi varastaa huomaamatta jos se ei halua. Ja jos se haluaa, niin sehän menee sinne lattian alle vaikka väkisin. Tilastoja varkauksista ei oikeastaan ole, mutta ryöstöjä, murhia ja niiden yrityksiä on Sormuksen yllyttämiksi merkitty ihan kiitettävästi...
Sormeen/sormesta luiskahtamisia löytyy kirjoista vilisemällä, samoin telepaattisesta aivopesusta. Suursormus myös painoi ajoittain luonnottoman paljon. EHKÄ se oli psykosomaattista, mutta itse olen taipuvainen uskomaan, että Sormuksen paino muuttui siinä kuin kokokin, ihan fyysisesti. Minusta olisi myös ihan uskottavaa, että se voisi esim juuttua sormeen niin tiukasti ettei mikään amputaatiota lievempi auttaisi, tai toisaalta rusentaa tai polttaa poikki vaikka sormen tai ketjun päästäkseen vapaaksi. Ja tähän päälle sitten TODELLISET ongelmat, eli maagiset ja psykologiset tempaukset...
Hmmm... ehkäpä minun (potentiaalisessa) leffassani itse Sormuksella olisi paljon suurempi rooli kuin Jacksonin versiossa, tai kirjassa...
no joo ihan hauskoja näkökulmia mutta tuskin kirja olis påarempi jos siitä mitään muutettais. Mut se on ihan hyvä ettei kaikki ota tätä juttua liian vakavasti. Täytyy vaan huomauttaa että nämä haltiahallitsijat eivät ole mielestäni kovin ihmismäisiä, perusteluna samat sanat kuin joilla itse perustelit vastakkaista näkemystä. Haltiathan tosiaan OVAT lähes yli-inhimillisiä hipoessaan täydellisyyttä ja sellaisia heidän kuuluu ihmisen näkökulmasta ollakin.
Kannattaa muistaa että kaikki TSH:ssa esiintyvät haltiat ja puolisellaiset ovat tolkuttoman vanhoja. Jos sitten vielä tutustuu vaikka Galadrielin tai Elrondin historiaan, niin vaikka heidän lähtökohtansa olisi prikulleen samanlainen kuin ihmisillä, niin kyllä ensimmäisen tuhannen vuoden päästä alkaa ajattelutapa jo "ehkä hiukan" poiketa nk normaalista. Bonuksina vielä mahtava magia, sekä kokonainen kulttuuri, jossa nämä kaksi asiaa ovat kutakuinkin itsestäänselvyyksiä.
Vertauksia nykypäivään: jos Elrond olisi tänään niin vanha kuin TSH:ssa, hän olisi syntynyt aböut joskus Egyptin faaraoiden aikaan. Kuvitelkaapa juttelevanne semmoisen henkilön kanssa (kuten Frodo Rivendellissä)...
Väitit viestissäsi että Galadriel on tylsä ja että ei mitään juonitteluja hänen osaltaan. Olen eri mieltä: hänhän näytti ahnean puolensa (inhimmillisyyttä) kun Frodo tarjosi tälle sormusta ja hänestä tuli se sininen valtiatarämmä, joka vannoi oman valtansa nimeen. En tiedä sitten lasketko sitä mukaan mitä sormus saa aikaan mielestäsi värittömissä ihmisissä.
fantasiassa KAIKKI on mahdollista! (siis kaikki mikä on ihmismielelle mahdollista aatella!) am i right or what!!!
toit esille sangen hauskoja ja mielenkiintoisia asioita. oikeastaan; olen itsekin pannut merkille nämä mainitsemasi asiat. täytyy myöntää, että ensimmäisellä lukukerralla samin ja frodon suhde jopa melkein nauratti, vaikka olenkin vannoutunut LOTR-fani.
minua, toisin kuin ilmeisesti sinua, aragornin täydellinen hyvyys kuitenkin kiehtoi (sellaisia henkilöitä kun ei täältäpäin löydy). tosin, jos 'ariksen' kaltaiseen mieheen törmäisin, niin ajattelisin varmasti, että helvetti mikä nörtti.
mutta kun se oli niin komeakin! ;DD
jotenkin juuri sellainen mielenlujuus, kunnianhimo, pyyteetön rakkaus ja uskollisuus saa herkäksi. ja vaikka kirjassa eletäänkin mielikuvitusmaailmassa, esim. gandalfin hahmo herättää kunnioitusta.
boromir oli mielestäni sormusten ritareiden ehdottomasti kiinnostavin hahmo valtiatar galadrielin kanssa. kummatkaan eivät olleet täysin hyviä (varsinkaan tietty poro ;)) - myönsihän galadrielkin tahtovansa sormuksen. boromirista oli tehty todella aito henkilö, mutta sehän se vika loppujen lopuksi olikin. hänen kaltaisensa henkilö ei 'kuulu' siihen maailmaan. hän palautti aina ikävästi takaisin tähän maailmaan.
olet itsekin ilmeisesti lukenut kirjan, koska pystyit kertomaan noin yksityiskohtaisia tietoja. miten on, petteri, piditkö itse kirjasta vai luitko sen vain jotta pääsisit ivailemaan meidän friikkien kustannuksella? ;)
Hauskaa jos pidit viestistäni. Kyllä, olen lukenut kirjan, kai vieläpä kahdesti. Pidin kyllä kirjasta, se oli omaperäisesti kirjoitettu ja jostain staattisista jaksoista huolimatta varsin tempaava ja jännittävä. Omalla tavallaan vaikuttava saaga.
En minä teille faneille ilku -paitsi ehkä ihan vähän-, tarkoituksenani oli ennemminkin herättää keskustelua ja kyseenalaistaa. Kirjasta löytyy niin monia säikeitä, ettei kaikkea ole tälläkään foorumilla vielä kaluttu loppuun vain toteamalla, miten hyvä Sormusten herra oikeastaan onkaan ja miten söpöltä Elijah Wood näyttääkään.
Tsemppiä vaan teille, ja kertokaa ihan vaihteen vuoksi että mitä muita kirjoja te luette, jos luette.
toki (siis ainakin minä) luen muitakin kirjoja, muutamia lemppareitani on mm. john irvingin ystäväni owen meany ja goethen nuoren wertherin kärsimykset. tietysti on myös paljon muita mahtavia fantasiakirjoja (joille ei vain ole keksitty omaa forumia). jos kaipaat realismia tähän satumaailmaamme, niin koitahan vaikka robin hobbin näkijän tarua. siinä tuskin henkilöhahmoista puuttuu inhimillisyyttä. siis tätä, ah niin ihmismäistä raadollisuutta. myös bernard cornwellin talvikuningas (kirjalle löytyy jatkoa englanniksi) on mainio kuvaus keskiajalta, tarina arttu-kingistä aseenkantajan kertomana. siinä saat myös aimo annoksen verta ja suolenpätkiä.
vielä Sormusten herrasta. teos on (suokaa anteeksi fraasimainen ilmaisuni) pitkä kuin nälkävuosi. jos sitä ruvettaisiin analysoimaan, siihen menisi varmasti vuosia, puhumattakaan siitä, että jokaisella henkilöllä olisi oma näkökulmansa ja mielipiteensä asioihin. kuten itsekin huomasit, kovin moni kielsi samin ja frodon keksileikit (ymmärtänet varmasti mitä tarkoitan, vaikka naamioinkin sanan ovelasti [palstalla saattaa olla alaikäisiä]). minusta kaksikon epätavallinen rakkaus saa olla vaikka mitä. en vastusta homoja. toki tiedostat, että kukaan ei halua frodon olevan homo, sillä muutoin heidän mahdollisuutensa elijah woodiin ovat mitättömät! ...tai, jos ajattelemme hiukan vanhempaa sukupolvea: kirjahan tarjoaa mainion mahdollisuuden eskapismiin. siksihän itsekin luen fantasiaa. sen takia ehkä nämä 'normaalit' hahmot, kuten boromir, eivät jaksa kiinnostaa. saati sitten kirjan pääparin omoilu (sensuuri iskee).
eikös kirjaa ole joskus jopa yritetty selostaa niin, että idän uhka on neuvostoliitto? saruman on saksa ja näin edespäin, ja sitten liittoutuneet kukistavat pahikset. tolkien itse taisi tosin kieltää asian.
no niin... ensiksikin.. pienimuotoisen virheeni ehkä jo paikansitkin, mutta puhuessani frodosta ja hänen potentiaalisesta homoudestaan, tarkoitin kylläkin elokuvaa. suonet anteeksi. laitapa nuorten (vähemmän kauniisti ilmaistuna teinien) palstalle juttua siitä, että frodo oli homppeli (sam toki myös). tulet kyllä huomaamaan, että samista ei niinkään välitetä, hän saa olla vaikka mitä (ja taisikin olla bi), mutta frodo, oijei, ei FRODO ole homo. asiasta tulisi lukemattomia viestejä, vähemmän asiallisia kuin täällä, koristettuna tietysti kymmenillä huutomerkeillä.
ja jottei viestistäni vain tulisi näin häpeällisen lyhyttä, lavertelen vielä hetken. itseäni kirjassa hämmästytti monikin asia, ehkä eniten se, miksi frodo lähetettiin viemään sormusta. joku viisas nyt varmasti korjaa, että hänhän lähti vapaaehtoisesti, mutta vat evör.
oliko tosiaan niin, että jopa haltiat olisivat langenneet mahtisormuksen lumoihin? siis vaikkapa elrond? galadrielia en mainitse, tiedätte kyllä miksi. ehkäpä olen huomaamattani hypännyt muutamat kymmenen sivua ja jättänyt väliin jotain olennaista, mutta oliko elrond tosiaan niin itsekäs että jätti sormuksen ihmisten huoleksi vain, koska 'haltioiden aika on ohi' ja plääh plääh. jos joku viisaampi voisi hiukan antaa infoa tässä asiassa, olisin kiitollinen.
Joo joo, ja näkykivi Palantír symboloi internettiä. Ja Sauron on Hitler. Juu, siitä voi esittää vaikka minkälaisia näkökantoja. Nyt voisinkin kysyä, että mitä teidän mielestänne Suursormus symboloi? Sehän on tavallaan kirjan päähenkilö. Ja vielä Elrondista. Minusta tuntuu, että hän halusi laittaa jotenkin ihmisten rodun koetukselle, ja katsoa pystyvätkö he ylittämään ahneutensa. Elrondhan juuri oli käskenyt Isilduria heittämään Zormuksen Tuomivuoren kraateriin.
...joita luen. Minä luen enimmäkseen vanhoja Venäläisiä klassikoita, lempikirjani on Dostojevskin Karamazovin veljekset ja Rikos ja rangaistus. Luen toki myös kaikenlaisia skifi ja fantasiakirjoja, jotka ovat vähän kevyempiä, sekä nuortenkirjoja. (Ja joo Sypra, olen teini, mutta en teinipeelo, sori vaan).
juupa juu. :)) no niin, kyselit jotain sormuksesta. että mitä se symboloi? hyvä kysymys, enpä ole tullut ajatelleeksi. periaatteessa se voisi olla vaikka (näin yksinkertaisella maalaisjärjellä ajatellen) ihan vain valta. sillä niinhän ihmisille käy, kun he saavat valtaa. jaa jaa, persoonatonta, mutta sehän nyt olikin vain veikkaus. mitäpä itse luulet, dimtûriwen? mietin melkeinpä samaa kuin mitä itse mainitsit elrondista. periaatteessa, olisihan se ollut aika epistä heittää haltiaveikko taas ihmisten sotkuja ratkomaan. kun nyt olivat muutenkin lähdössä seilaamaan. oikeudenmukaisuutta, hei!
ja vielä dimmûlle (suonet anteeksi lempinimesi). totta puhuen en ole missään vaiheessa pitänyt sinua 'teinipeelona' (herra suokoon anteeksi, en vieläkään tiedä mitä peelo tarkoittaa). en edes tiedä ikääsi. :) ja tekstiesi perusteella voisin uskoisin että olet paljon vanhempi. jee, kuulia, eikö totta. no niin, taisi olla vielä jotain asiaa mutta unohdin.
En oo yhtään varma, et tätä kukaan enää lukee, ku ei tää oo tuol ''pääpalstalla'', mutta höpäjämpäs kuitenkin tässä hetkisen. Mä olen aika lailla samaa mieltä Sypran kanssa.
Teinixpeeelop on ziis täöälläänen kux mä t-sä kirjostan..... Ja eix eliah ookin ihanjaaa?!!!!!!!!!!!!!!!11111????111