Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

opetus

Tein ruokaa keittiössä ja kuuntelin musiikkia täysillä. ”Tomi tulee tänään yöksi tänne.” Mika ilmoitti tultuaan keittiöön. Se oli hiljentänyt musiikkia pienemmälle. Vilkaisin siihen olkani yli. ”Miksi sen pitää tänne tunkea?” Kysyin harmistuneena. En voinut sietää sitä miestä ja tunne taisi olla aikalailla molemmin puoleinen. Mä olin useimpien Mikan kavereitten mielestä vain joku teiniprinssi tai kaunispoika, jonka päässä ei ulkonäön lisäksi paljon muuta liikkunut. Mika ja sen kaverit oli kaikki yli 30-vuotiaita, ite olin juuri täyttänyt 20. Se niitä varmaan ärsyttikin, olin nuori ja hyvänäköinen, kaikki vielä edessä.

”Koska me lähetään huomenna sinne laivalle ja on helpompi että se on täällä edellisen yön.” Hitto, olin jo ihan unohtanut sen laivareissun. Miltei 48tuntia Mikan ja sen ääliökavereitten kanssa. En edes ymmärtänyt miten olin lupautunut siihen. ”Mutta se laiva lähtee vasta joskus kuudelta, kyllähän se sinne ehtis ihan hyvin ilman, että tarvii tänne tulla?” Yritin muistuttaa. ”Joonas älä viitti, se tulee tänne ja sillä siisti. Yritä käyttäytyä kunnolla.” Mika sanoi ja mulle tuli sellainen olo kun oisin puhunut isäni kanssa.

”No terve!” Tomin ääni kantautui eteisestä. Mä murjotin keittiössä ja leikkelin pizzaa valmiiksi siivuiksi. Otin yhen oluen jääkaapista. ”No Joonas, täällähän sä piileksit.” Käännyin kattomaan Tomia, joka virnisti mulle. ”Joo, täällähän mä.” ”Mitäs sä oot kokannut meille?” Tomi kysyi tuli lähemmäksi ja nipisti mua perseestä, hätkähdin. ”Älä viitti.” Sanoin ja kuljin sen ohitse olohuoneeseen.

Mika puhu kännykkäänsä ja lopetti viimein puhelun vähän kyrpääntyneen näköisenä. ”Duunista soitettiin, mun on pakko mennä käymään siellä.” Mika huokaisi, se oli ravintolapäällikkö ja sille soiteltiin usein töistä, jopa vapaa-ajalla. ”Mitä? Nytkö?…et voi jättää mua yksin ton kanssa.” Kysyin hätääntyneenä ja sanoin viimeisen osan niin hiljaa kuin pystyin. ”Ei voi mitään kulta, kyllä te täällä pärjäätte.” Se sanoi. ”Niin kyllä me täällä pärjätään.” Tomi vahvisti. Hitto, mua ärsytti jo pelkkä sen ääni. Mika hävis eteiseen ja kuulin pian ulko-oven käyvän. Istuin harmistuneena alas sohvalle, mahdollisimman kauaksi Tomista ja tuijotin tv:tä.

Mun kännykkä alkoi soimaan ja huomasin, että Tomi yritti kurkkia kuka soittaja oli. Onneksi olin nopeampi nappaamaan puhelimen sohvapöydältä. Soittaja oli Alex. Mun ikäinen saksalaiskundi, jonka olin tavannut kesällä. Oltiin oltu reissussa siellä päin, Mikan ja sen kavereitten kanssa. Yksi ilta me oltiin menty siellä clubille ja mulla ja Mikalla oli ollut sitä ennen iso riita.

Olin tavannut Alexin baaritiskillä, kun olin hakenut juotavaa ja meillä oli heti klikannut. Silmäpeli oli jatkunut jopa silloin kun istuin pöydässä omanporukkani kanssa, olin ollut aika varma ettei kukaan huomannut sitä. Mika sanoi mulle jotain, en enää edes muista mitä, joka silloin ärsytti mua niin että lähin todella raivoissani siitä pöydästä. Alex löysi mut, me karattiin yhdessä niin kauas niistä kuin pystyttiin. Onneksi se clubi oli tosi iso paikka. Me katsottiin meijän löytämästä piilopaikasta, kuinka Mika ja sen kaverit yritti etsiä mua ja me naurettiin niille ihan hulluna.

Jossain vaiheessa me oltiin alettu suutelemaan ja se oli ehkä paras ja kiihkein suudelma mitä oon ikinä kokenut. Se tuntu niin helvetin jännittävältä ajatella, että oltaisiin voitu jäädä kiinni minä hetkenä tahansa. Alkoholi oli sumentanut mun järjen; oli vaan minä, Alex ja se hetki. Alex pyysi mut sen luokse yöksi ja sillä hetkellä se oli tuntunut maailman parhaimmalta idealta; jännittävältä seikkailulta vieraassa maassa. Me naurettiin koko matka sen kämpille; pysähdyttiin välillä, kähmittin ja suudeltiin. Muistan ajatelleeni jossakin vaiheessa, että mun pitäisi kääntyä takaisin, ettei se ollut oikein Mikaa kohtaan, mutta olin pian siivuttanut sen ajatuksen. Olin ollut liian kiihottunut koko tilanteesta pystyäkseni ajattelemaan selkeästi

Seksi Alexin kanssa oli ollut yhtä mahtavaa, kuin se suudelma. Oltiin kuin nälkäiset eläimet toistemme kimpussa. Muistan niin hyvin sen vartalon; nuori, kiinteä, lihaksikas, sileä. Aivan kuin omanikin. Se oli samaan aikaan rajua, mutta hellää. Sen kosketus oli ollut taivaallinen. En ollut koskaan antanut Mikan tai kenenkään panna mua, olin aina pelännyt sitä kipua niin paljon. Mutta Alex, hitto, se oli vaan tuntunut niin hyvältä, että olin antautunut sille täysin. Se oli ollut kipua ja nautintoa sekaisin. En tiennyt, että sellaista tunnetta voisi edes olla olemassa. Me oltiin oltu koko yö toistemme kimpussa.

Aamu oli sarastanut liian nopeasti ja mun todellisuuden taju oli alkanut hiljalleen palautua. Mua oli alkanut naurattamaan ihan hervottomasti, kun ajattelin sitä mitä olin juuri tehnyt ja Mikaa ja sen kavereita ja mitä mä selittäisin niille, kun palaisin hotelliin. Alex oli nauranut mun kanssa. Me suudeltiin ja se sanoi, että oli ollut mahtava yö ja se haluis mun puhelinnumeron. Tiesin, että se olisi siinä tilanteessa typerää tehdä, jos aioin pysyä Mikan kanssa, mutta kun se katsoi mua niillä isoilla ruskeilla silmillään, en voinut vastustaa. Miten yhenillan tuttavuus pystyikin tuntua niin järjettömän hyvälle?

Seksi huumaa joskus aivan liian helposti järjen; mä annoin sille numeroni. Me ollaan lähetelty viestejä ja soiteltu siitä lähtien. Oon jopa suunnitellut uutta Saksan matkaa, ajattelin, että voisin sanoa Mikalle lähteväni tätini luokse sinne. Tunnen itseni välillä ihan hirveäksi ja välillä taas en välitä lainkaan. Oon miettinyt Mikan jättämistä, mutta epäröin. Muistan selvästi sen matkan takasin hotellille, mulla oli niin nussittu olo ja pelkäsin, että ne näkisi sen heti musta. Yritin miettiä sopivaa selitystä sille missä olin ollut ja samalla puolustella tekoani soimaavalle omalletunnolle. Ajattelin, että vieraassa maassa tehtyä pettämistä ei oikeastaan laskettu. Mun omakaveri oli kerran sanonut, että se oli kirjoittamatonsääntö suhteissa. En tosin tiennyt mitä se kirjoittamatonsääntö sanoisi siitä, että oma kumppani oli samalla reissulla mukana…

Mika oli ollut huolesta suunniltaan koko yön. ”Missä helvetissä sä oot ollut?” Se huusi heti, kun olin päässyt sisään. ”Istuin yhdessä baarissa ja kiertelin sitten kaupungilla. Mä tarvitsi omaa aikaa rauhoittua, tajuatko miten sä loukkasit mua?! ” Olin huutanut sille. Ajattelin, että niin se lopettais kaikki kysymykset ja keskittyisi rauhoittamaan mua ja olin ollut oikeassa. Aika hirveäähän se oli tehdä niin, mutta mun oli pakko keksiä jotain. Sen kaverit ei kuitenkaan uskonut mun selitystä niin hyvin kuin Mika oli tehnyt. Ne epäili mua yhä, tiesin sen.

Painuin kännykkäni kanssa makuuhuoneeseen puhumaan Alexin kanssa. ”Hey Jo, what`s up?” Alex kysyi. ”Oh, nothing much. I`m stuck here with one of my boyfriends idiotic friend`s.” “Oh, you poor thing.” Alexin ääni kuulosti niin mahtavalta. ”How are you?” Kysyin. ”I`m fine…just missing you babe” Mun vatsanpohjassa nipisti. ”I miss you too” “So when are you coming to see me again?” “I`m not sure yet, I will try really soon, okay?” “Okay babe, that is a promise, right?” “Right, but hey, I really need to go now, we talk more later?.” “Okay, bye!” “Bye”

“No kukas se oli?” Tomi kysyi, kun tulin takaisin olohuoneeseen. ”Yksi kaveri.” ”Ulkomaalainen kaveri? En tiennytkään että sulla on sellaisia.” Tomi virnuili. ”Salakuunteletko sä aina kaikkien puheluita?” Tuhahdin. ”Satuin vain kuulemaan, no kerro, kuka se oli?” ”Mun saksalainen serkku, vaikka en tajua miten tää edes kuuluu sulle.” ”Eikö sun serkku puhu suomea?” Tomi kysyi. ”Äh, no se haluaa harjoittaa englantiaan.” Tiuskaisin ja kirosin mielessäni sitä etten ollut keksinyt mitään parempaa. Tomi nauroi. ”Harjoittaa englantiaan? No niin varmaan.” Menin keittiöön hakemaan uuden oluen. ”Ei ole pakko uskoa.” Huusin sille.

Mua vähän hirvitti, entä jos Tomi ties Alexista? Entä jos joku niistä oli nähnyt sillon? Mutta ne ois varmasti jo sanonut Mikalle siitä. Yritin rauhoittua, avasin oluen ja otin muutaman ison huikan.

"Mielenkintoisia viestejä sulla täällä puhelimessa. Oon aika varma, että nää ei kyllä oo sun serkultas." Tomi oli tullut myös keittiöön. Musta tuntu, että kaikki väri katosi mun kasvoilta, kun katsoi sitä ja mun kännykkää sen kädessä. "Hey, babe, can`t stop thinking of you and that night we had, it was so perfect! My bed is so lonely without you, I miss you" Tomi luki ääneen ja nosti sitten katseensa muhun, sen huulilla lepäs häijyn näköinen virne. Avasin mun suutani sanoakseni jotain, mutta mitään ei tullut ulos. Tomi tuli lähemmäksi. "Tiesin sen, pikku teiniprinssi ei olekaan niin viaton." Astuin taaksepäin, kunnes mun selkä osu tiskipöytään. Tomi tuli kokoajan vain lähemmäs. "Mika ei kyllä pitäis tästä, senkin lutka." Tomi sähähti. Yritin päästä sen ohi ,mutta se tarttu mun käsivarresta. "Mihin luulet meneväsi?" "Pois, päästä irti!" Tomi paino mut takaisin tiskipöytää vasten ja katsoi mua uhkaavasti, mutta samalla siinä katseessa oli jotakin muuta. "En ennen kuin olen antanut sulle kunnon opetuksen!" Tomi sanoi ja suuteli mua väkisin.

*************************************************************************
Sori, kaikista kirjoitusvirheistä!
Yritän jatkaa myöhemmin illalla tai huomenna.
Mielipiteitä/kriikkiä/kommentteja saa esittää!
23094
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Älä vaan lopeta nyt!:)

Äänestä

HETI

Äänestä

Kommentoi aloitusta

*Ghostwriter* kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu