Tuolla masennusta käsittelevässä ketjussa todetaan, että jokainen on joskus alamaissa.
Miten määritellä "joskus".
Heräsin juuri todellisuuteen: en rakasta ketään, enkä ole koskaan rakastanut.
Pikkulapsesta asti olen tiennyt pitäväni tytöistä, vielä kymmenen vuotta sitten olin ehta kaappilesbo kuvitelmineni. Joutessani tulin sieltä ulos, eikä mitään jäänyt jäljelle.
Ihmiset eivät herätä minussa mitään tunteita suuntaan tai toiseen. Päällimmäisenä on kyllästyminen. Olen väsynyt tyhjyyteen, leipiintymiseen, kaavoihin ja kliseisiin. Välttelen kaikkea, kaikkia ja kaikkialla.
Paikkani olisi kai hoidossa, mutta olen opetellut jaksamaan itseni kanssa. En halua kuulua pimahtaneiden laumaan vaan pimahdan mielummin keskenäni. Tietysti aina on olemassa myös se vaihtoehto, että maailmassa voi olla vaan, tekemättä pahaa muille tai itselleen. Rakkaudesta en halua kuulla, koska sen tuntemiseen ja tunnustamiseen ei ole edellytyksiä.
Kaikkea voi tietenkin oppia hamaan hautaan asti, mutta minäänsä ei sentään voi vaihtaa.
Miten määritellä "joskus".
Heräsin juuri todellisuuteen: en rakasta ketään, enkä ole koskaan rakastanut.
Pikkulapsesta asti olen tiennyt pitäväni tytöistä, vielä kymmenen vuotta sitten olin ehta kaappilesbo kuvitelmineni. Joutessani tulin sieltä ulos, eikä mitään jäänyt jäljelle.
Ihmiset eivät herätä minussa mitään tunteita suuntaan tai toiseen. Päällimmäisenä on kyllästyminen. Olen väsynyt tyhjyyteen, leipiintymiseen, kaavoihin ja kliseisiin. Välttelen kaikkea, kaikkia ja kaikkialla.
Paikkani olisi kai hoidossa, mutta olen opetellut jaksamaan itseni kanssa. En halua kuulua pimahtaneiden laumaan vaan pimahdan mielummin keskenäni. Tietysti aina on olemassa myös se vaihtoehto, että maailmassa voi olla vaan, tekemättä pahaa muille tai itselleen. Rakkaudesta en halua kuulla, koska sen tuntemiseen ja tunnustamiseen ei ole edellytyksiä.
Kaikkea voi tietenkin oppia hamaan hautaan asti, mutta minäänsä ei sentään voi vaihtaa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minä en rakasta ketään muuta kuin itseäni eikä kukaan muu rakasta minua kuin minä itse.
et hullu, mutta kenties masentunut? kannattais kokeilla jotain mielialalääkitystä, siitä voisi olla apua. ei elämäänsä todellakaan kannata tuhlata siihen, ettei mikään tunnu koskaan miltään ja kaikki on vaan tylsää ja ikävää. Aivojen serotoniinipitoisuutta nostavista lääkkeistä moni on saanut avun.
väsynyt ja stressaantunut, ettet ole ehtinyt pitkiin aikoihin kunnolla lepäämään ja rauhoittumaan. Terve sielu terveessä ruumiissa pitää aika pitkälle paikkansa, vaikka sanonta kuulostaa kliseeltä. Niin fyysisestä kuin psyykkisestä kunnosta on pidettävä huolta, tukevat toisiaan. Olemme myös sosiaalisia, vuorovaikutus sopivina ripauksina antaa kummasti elämänmakua olemiseen.
aikanaan terveystarkastuksessa, kun ilmeni ei vaarallisia mutta harmillisia oireita joiden TTH arveli johtuvan stressistä. Mistä ihmeen stressistä? En ole peruskoulun/lukion jälkeen kokenut mitään sellaista, että eläisin paineessa ja kaatuisin kuorman alle.
Sikäli elän elämän parasta aikaa.
Mutta ehkä minulla on taipumus tehdä itsestäni stressin aihe: kun mikään ei hetkauta tunteita suuntaan tai toiseen, kai sekin pidemmän päälle voi käydä taakaksi... niinhän sitä sanotaan, että kolmekymppisten sukupolvi on hukannut sisällön elämästä.
Itsestäni tuntuu lähinnä siltä, että elämässäni olevat sisällöt ovat vääriä. Söisin mielialalääkkeitä jos pystyisin, mutta en koe niiden auttavan siihen, että olen syntynyt väärälle planeetalle.
Meitä väärälle planeetalle syntyneitä on enemmänkin. Ihminen on laumaeläin ja kaipaa kaltaistensa seuraa. Jos sellaisia ei löydy, tulee ongelmia. En itsekään ole varsinaisesti masentunut enkä stressaantunut, mutta koen itseni voimakkaasti ulkopuoliseksi. Välillä yritän pinnistellä ja leikkiä sosiaalista mutta vääränlaisessa seurassa roikkuminen vain pahentaa tilannetta. Siihen eivät masennuslääkkeet auta.
on liian tuttua, liian helppoa. Repäise pois täysin erilaiseen ympäristöön. Masennuksella tarkoitetaan elämänhalun eli elämänilon kadottamista ja siltäpä tuo kuulosti. Uskallusta vaatii mutta kannattaa.
Olen miettinyt ihan smaa asiaa. Miten määritellä joskus? Silloin tällöin ? vähän väliä? muutaman kerran päivässä? hetkittäin..?
Itse koen totaalista kyllästymistä monta kertaa päivässä. En varsinaisesti ole masentunukaan. Kaikki on vaan jotenkin pientä ja merkityksetöntä. Elämällä ei ole suuntaa, se vain pyörii paikallaan ja toistaa itseään.
Kaikki mitä näen, on nähty ennenkin. Kaikki mitä kuulen, kuultu jo.
Ennen oli kauhea vauhti ja elämännälkä. Taisin kaluta sen liian nopeasti loppuun. Minun elämäni.
Pitäisi varmaa lähteä, irtautua kaikesta, mutta se olisi väärin muita kohtaan. En tahdo rikkoa ihmisiä pieniksi palasiksi. En Voi.
Siispä minä kuljen tätä pientä ympyrää, kuin hukkuva koira, uudelleen ja uudelleen. Ja kuolen hiljaa sisältä..
rikot itseäsi pieniksi palasiksi?